Nokkalan Majakalla

Huhtikuun puolella toteutimme melko mukavaa koulutehtävää Nokkalan Majakalla Espoossa. Meillä oli osana kurssia tehtävänä käydä jossain erilaisessa ruokamatkailukohteessa ja havainnoida käyntimme aikana kohdetta ja sen ruokailumahdollisuuksia. Koska emme koulukaverini kanssa päässeet tunnille esitystä pitämään, jouduimme toteuttamaan vierailustamme videon, joten viihdyimme tuolla hitusen kauemmin kuin mitä tavallisesti, sillä kuvasimme paljon materiaalia. 

Halusin tulla jakamaan myös muutaman hetken tuosta päivästä tänne blogiin, sillä tuo paikka pääsi ehdottomasti kesän vierailukohteiden listalle myös vapaa-aikana. 
Saatiin valita listalta useista kohteista se paikka, jossa itse haluaisimme vierailla ja yksi isoimmista syistä, miksi valittiin Nokkalan Majakka oli sen meren läheisyys. Ja siitä muodostui ehdottomasti myös se parhaista syistä, miksi tuolla niin hyvin viihdyttiin. Paikka on hieman syrjässä kaikesta, joten rauhallisuus on taattu. Syrjäisestä sijainnista huolimatta tuonne on helppo suunnistaa Isolta Omenalta muutama pysäkki bussilla ja pienellä kävelyllä. Tai vaihtoehtoisesti iskeä sen osoite navigaattoriin, sillä parkkipaikka on tilava. 

Me oltiin katsottu reittioppaasta paras mahdollinen tapa tuonne ja mentiin ensiksi keskustasta metrolla Isoon Omenaan ja vaihdettiin siellä bussiin. Bussipysäkiltä käveltiin rauhallista metsäpolkua rantaan saakka. Mun mielestä oli ihana se kontrasti, kun siirryttiin vilkkaasta kauppakeskuksesta kokoajan rauhallisemmalle alueelle kunnes päästiin tuonne majakalle, jossa ainoat äänet oli puheensorina ja lokkien kirkunta. 
Koska teimme koulutehtävää ja halusimme havainnoida mahdollisimman aidosti tuon kokemuksen, nautimme päivän lounaasta kattoterassilla. Onneksi oli todella lämmin päivä, vaikka huhtikuun alkua vasta elettiin, sillä sisätiloissa oli runsaasti muita lounastajia. Tuona päivänä lounaaksi oli muikkuja ja perunamuusia sekä hernekeittoa ja pannaria. Maukkaasta lounaasta huolimatta ensi kerralla aion mennä tuonne vain kahville ja maistelemaan herkullisen kakkutiskin antimia. 

Tuo päivä oli kyllä rentouttava ja hauska, sillä nauroimme ihan liikaa Nean kanssa kuvatessamme videota ja miettiessämme tuolloin pian häämöttävää opintomatkaamme. Opintomatkan vuoksi meillä oli todella kiireinen ajanjakso ja tehtäviä olisi ollut enemmän kuin aikaa. Siksi tuo arkinen lounashetki tuolla tuli todellakin tarpeeseen ♥

Oletteko te käyneet Nokkalan Majakalla? ♥


Puuterista ja mokkaista | ootd

Aivan alkuun haluan kiittää kaikkia ihanista kommenteista edelliseen postaukseen ♥ Sain ihan mielettömän upeita yksityisviestejä, jotka entisestään vahvistivat asiasta kirjoittamisen tärkeyttä. 

Nyt kuitenkin jatketaan hieman rennommalla otteella ja tuttuun tapaan hieman asukuvia. Oon viimeaikoina pukeutumisessa mennyt mahdollisimman rennoilla ja mukavilla valinnoilla. Tässä postauksessa näkyvä asu on ollut kevään luottoasu, joka on eksynyt päälle aivan liian monta kertaa. 
Tämä kevään luottoasu koostuu noista tekomokkaisista legginseistä ja valkoisesta sifonkitopista. Päälle ulos lähtiessä vielä tuo puuteriroosainen kevättakki ja näin syntyy yksi mun lemppari asuista. Nuo tekomokkaiset legginsit on päällä erittäin mukavat joustavuutensa vuoksi, mutta näyttävät mielenkiintoisilta pintansa vuoksi. Vaikkakin välillä tekomokan pinta näyttää kastuneelta, jos osa mokasta on kääntynyt väärään suuntaan pelkästä hipaisusta johonkin. 
Värisävyt asussa on ihanan pastelliset ja lämpimät. Juuri ihanan keväiset omaan mieleeni. Ei ole yllätys, että puuteriroosa on yksi mun aivan lemppareista sävyistä ja sitä löytyy melkein jokaisesta asusta edes vähäsen. Tekomokkaisissa housuissa oleva beige sopii omasta mielestäni täydellisesti puuteriroosan kanssa yhteen ja puhdasta tasapainoa tuo valkoinen. 

Asusteissakin mennään aika luotettavilla valinnoilla. Mustat ballerinat ja musta pikkulaukku sopivat yhteen niin keskenään kuin kokonaisuuteenkin. Aurinkolasit puolestaan on valoisilla säillä jo aikalailla pakolliset, ettei iske kamalaa päänsärkyä. Kuvanottohetkellä oltiin jo kultaisen tunnin puolella, jolloin onneksi kirkkaus ei ollut niin suuri kuin keskellä päivää. Helmikorvakorujen seuraksi on kaulaan tullut siro ruusukultainen kaulakoru. Olen todella huono pitämään kaulakoruja, mutta tämän korun sirous miellytti itseäni eikä se paina solisluun alussa olevaa luomea, joka usein on syynä kaulakoruttomuudelle. 
Luottoasuun tukeutuminen on viime aikoina ollut ehdottomasti hyvä juttu, sillä siinä olo tuntuu aina hyvälle ja itsevarmalle huolimatta yleisestä fiiliksestä. Muutenkin mulla on jälleen kauhea pukeutumiskriisi meneillään, sillä tuntuu ettei omassa vaatekaapissa ole sopivia vaatteita pidettäviksi. Innolla odottelenkin lämpimämpiä ilmoja, jolloin kerrospukeutumiseen ei tarvitse satsata niin paljon vaan peruspaidalla tarkenee erinomaisesti. 

Pukeutumiskriisin lisäksi kriiseilyjä aiheuttavat mun hiukset, sillä en osaa päättää tykkäänkö niistä näin pitkinä vai olisiko aika jälleen napsaista niistä parikymmentä senttiä pois. Tuntuu, että tämä kesä voisi olla uudistumisen aikaa niin vaatekaapin kuin hiuksien suhteen. Mukavuus kaikessa houkuttelee niin paljon, että ehkä on aika jättää taakse ne kaikista epämukavimmat vaihtoehdot. 

Millainen on teidän kevään luottoasu? ♥


Paloin loppuun

Postauksen otsikko kertoo hyvin omasta jaksamisestani viimeisen muutaman kuukauden ajalta. Siitä kirjoittaminen on itselleni tärkeä aihe, josta onneksi puhutaan nykyään paljon enemmän sosiaalisessa mediassa, vaikkei kuitenkaan riittävästi. Kokoajan sosiaalinen media täyttyy siitä kiiltokuvamaisesta elämästä, joten ne muutamat sanat omasta jaksamisesta ja aidosta arjesta katoavat kaiken sen pinnan alle.  
Olen aiemminkin blogissa maininnut, että itselleni tulee välillä kausia, jolloin olen kokoajan väsynyt. Siihen ei auta pannullinen vahvinta espressoa eikä nukkuminen kellon ympäri vaan se on kokoajan läsnä. Niinä hetkinä elämää täytyy priorisoida, jotta ne oikeasti tärkeät ja aikaansidotut asiat tulee hoidettua. Silloin ei sängystäkään nousta ellei ole oikeasti jokin meno, jota ei voi uudelleen aikatauluttaa. Nuo väsymykset onneksi eivät useinkaan kestä kauaa vaan ovat usein seurausta liian hektisestä aikataulusta eivätkä todellakaan vedä vertoja sille väsymykselle, jonka koin palaessani loppuun. 

Aloitan tämän ihan alusta. Mun viime syksy oli todella kiireinen. Kiireisempi kuin mitä yleensä mikään ajanjakso on elämässäni ollut. Koulun alettua syksyllä alkoi kerääntyä usean kurssin tehtävät ja luennot, joiden lisäksi nappasin itselleni muutaman vastuullisen tehtävän vähentämään entisestään vapaa-aikaa. Marraskuun alussa vihdoin näiden erittäin kiireisen parin kuukauden jälkeen palasin opintomatkalta kamalassa flunssassa, joka äityi kurkunpääntulehdukseen saakka, joten olisin kaivannut runsaasti lepoa. Tyhmänä kuitenkin menin kipeänä jo valmiiksi sovittuihin työvuoroihin ja teinkin marras-joulukuun aikana koulun ohella enemmän vuoroja kuin koskaan aikaisemmin. Edes murtunut kylkiluu marraskuun lopulla ei hidastanut menoa vaan kivusta huolimatta sinnittelin sovitut työt loppuun saakka puhtaalla sisulla. Heti perään stressaava joululoma sukuloidessa eikä oikeasti rauhallisesti, vei ne loputkin voiman rippeet. Sitten kuvittelinkin, että tammikuussa kiireisen syksyn jälkeen ilman lepoa ja rauhoittumista voisin alkuvuoden vetää täysin samalla vauhdilla. Olin erittäin väärässä ja näin jälkeenpäin ajateltuna olisi pitänyt osata hidastaa jo siinä vaiheessa, kun kroppa ei ollut sataprosenttisessa kunnossa. 
Toisin sanoen siis paloin täysin loppuun ja tuosta loppuunpalamisesta huolimatta yritin jatkaa samalla tahdilla eteenpäin. Ja olisin varmaan jatkanutkin ellei kroppa ja pää olisi puuttunut peliin ja romahduttanut itseään. En enää edes muista tarkalleen, milloin tämä tapahtui. Ehkä reilut kaksi kuukautta sitten, jos viimeisimpiä somepostauksia on uskominen. Romahdin ihan täysin. Nukuin ja itkin useamman päivän enkä halunnut liikkua yhtään minnekkään. Koin suurta epäonnistumista, etten pystynyt samaan hektiseen elämäntyyliin, jota olin syksyllä elänyt ja, jota somesta näin päivittäin ihmisten elävän. Lopulta en voinut avata edes puhelimen sovelluksia ilman, että itkin. Muutaman päivän täysin vain oltua tekemättä mitään aloin pikkuhiljaa tekemään ainoastaan juuri ja juuri pakolliset jutut. Onnekseni koulussa oli vain yksi luento viikkoa kohden, joka antoi runsaasti aikaa vain levätä ja kerätä voimavaroja, joita syksy otti luotolle. 

Kuukauden verran elin siis aika simppelisti. Lepäsin paljon, annoin itselleni aikaa tehdä juuri niitä asioita, jotka sillä hetkellä huvittivat sekä tyhjensin kalenterin niin, että vain ja ainoastaan pakollisimmat deadlinet oli ylhäällä. Pikkuhiljaa päivä kerrallaan uskalsin ottaa enemmän ja enemmän asioita päiviini kokoajan kuunnellen kroppaani. Tiesin, että pian maalis-huhtikuun vaihteen koittaessa edessä tulisi olemaan kolmen viikon intensiivinen rupeuma, jolloin täytyy olla elämänsä kunnossa. 
Aivan liian usein unohdan sen, että jokaisella meistä on syntyjään ne omat jaksamisen tasot eikä itseään ja tekemisiään saisi verrata toisiin. Ihan samallailla joku herää virkeänä joka aamu kuudelta ja toinen nukkuisi pitkälle puoleen päivään herätyskellosta huolimatta. Siksi mielestäni onkin hyvä entisestään korostaa myös sitä, että jokaista ei ole luotu kiireiseen ja tapahtumantäyteiseen kalenteriin eikä varsinkaan kukaan selviä sellaisesta ilman niitä tyhjempiä välejä. 

Nyt onneksi pikkuhiljaa alkaa löytymään omasta kalenteristani tuo tasapaino opiskelujen, töiden ja vapaa-ajan välillä unohtamatta ystävien näkemistä ja omaa aikaa. Itselleni kumpikin näistä tuo sitä lisäenergiaa arkeen tietyissä määrin. En voi varmaksi luvata, etten koskaan enää saattaisi itseäni tuohon samaan tilanteeseen ja palaisi loppuun, mutta siitä kahdesti selvinneenä tiedän, etten haluaisi kolmatta kertaa kokea.

Onko teilläkin kalenteri liian usein liian täynnä?

Tuoksutko liikaa?

Meitä ympäröi jokaikinen päivä suuri määrä erilaisia tuoksuja ja hajuja. Osa on miellyttäviä, osa vähemmän miellyttäviä. Osaa emme edes haista ja osaan olemme jo liian tottuneita erottaaksemme sen. Jotkut tuoksut tuovat mieleemme muistoja ihanista ikäviin samalla yhdistäen tietyt tuoksut tiettyyn asiaan. Ja meistä jokaisen hajuaisti on täysin erilainen toiseen verrattuna. Joku meistä haistaa tuoksut voimakkaammin kuin toinen ja joku puolestaan saattaa rakastaa sitä tuoksua, jota toinen vihaa. Arvasit oikein, tässä postauksessa puhun tuoksuista ja varsinkin siitä, kun jokin tuoksuu liikaa. 
Itselläni ei ole mitenkään erityisen hyvä hajuaisti, mutta olen herkistynyt tietyille tuoksuille, jotka nenään osuessa ärsyttävät ja pahimmillaan aiheuttavat kunnon aivastuskohtauksia. Osa näistä tuoksuista eivät aiheuta oireita, mutta hajuna jäävät leijailemaan omaan nenääni aivan liian pitkäksi aikaa. Esimerkiksi banaani ja mandariini ovat sellaisia tuoksuja, joita en voi sietää yhtään. Haistan jo kaukaa, jos joku syö jompaa kumpaa ja se haju ei poistu millään ennen kuin olen täysin eri tilassa näistä. Pahinta on bussissa tai luokkahuoneessa, jossa syömisen jälkeen kuoret jätetään avoinaiseen roskikseen eikä tilasta pääse pakenemaan. 

Yksi silti itseäni kaikista eniten ärsyttävistä hajuista on tupakoinnista syntyvät hajut. Niihin ei kuulu pelkästään se tupakansavu, joka sillä polttamishetkellä muodostuu ja jää leijumaan, vaan myös se tupakansavun tarttuminen vaatteisiin ja hengitykseen vielä monta tuntia tupakoinnin jälkeen. Ymmärrän, etteivät tupakoitsijat itse haista näitä hajuja ja itse täysin tupakoimattomana haistan ne paljon voimakkaammin, mutta silti mun mielestä on huvittavaa, että sitä tupakanhajua yritetään peitellä hajuvesillä ja purukumilla, sillä ne eivät auta. Ne tekevät siitä hajusta vielä entistä kamalamman, sillä nenä keskittyy siihen hyvään tuoksuun, mutta se sekoittuu siihen kamalaan hajuun. Kuitenkin propsit siitä, että tupakoitsijat kuitenkin yrittävät miettiä aiheuttamaansa hajuhaittaa laittamalla päälle parempia tuoksuja. 
Vaikka tupakanhaju on varmasti kaikille ei-tupakoitsijoille se tunnetuin kanssaeläjistä lähtevä epämiellyttävä haju, on niitä monia muitakin. Itsestäänselviä ovat tietenkin hiki ja muut elimistön tuoksut, joihin välillä saattaa törmätä ihmisten ilmoilla. Niihin en edes viitsi tässä puuttua, sillä usein ihmiset, jotka niille haisevat tietävät sen hyvin itse eivätkä välttämättä ole itse syyllisiä näille hajuhaitoille. 

Kuitenkin se yksi, josta haluan vielä puhua epämiellyttävien hajujen suhteen on oikeasti hyvä tuoksu. Tällä tarkoitan hajuvesiä. Itse käytän hajuvettä silloin tällöin ja mun mielestä hajuvedet ovat todella ihania, mutta nekin liian voimakkaina tai liian suurena annoksena aiheuttavat ärsytystä. Tässä mennään samaan kategoriaan tupakoitsijoiden kanssa eli tuoksua itse käyttävä harvemmin haistaa itseään ja siksi päivän mittaan saatetaan lisätä tuoksua, vaikkei sille oikeasti ole tarvetta. Mä ainakin ihmettelen niitä ihmisiä, jotka kantavat mukanaan hajuvesipulloa ja lisäilevät sitä useamman kerran päivässä. Oikein laitettuna hajuvesi pitää tuoksunsa koko päivän ja maltillisesti ei ärsytä muita.  

Postauksen tarkoituksena ei ole kieltää ihmisiä käyttämästä hajusteita tai edes syömästä voimakkaasti tuoksuvia hedelmiä, vaan herätellä pohtimaan omaa tuoksu jalanjälkeään arjessa. Vaikkei itse haistaisikaan tuoksuja niin voimakkaina, voi kuitenkin samassa tilassa olla joku jolle ne tuoksut tuntuvat liian voimakkaina ja aiheuttavat särkyä. Esimerkiksi julkisia kulkuvälineitä käyttävät ja suljetuissa pienemmissä tiloissa työskentelevät voivat jo valmiiksi pohtia hajuvetensä määrää sekä eväitänsä tietäessään olevansa jommassa kummassa päivän aikana. 

Mitkä tuoksut ovat sulle ihanimpia ja kamalimpia? ♥


Keltaista ja pörröistä | ootd

Ihanaa maanantaita! Mulla on tämä viikko lomaa, vaikkakaan työn määrässä se ei tunnu. Kuitenkin on ihanaa, että kokoajan ollaan menossa lähemmäs kevättä, joka sattuu olemaan mun lempivuodenaikoja. Helmikuu kaikessa lyhykäisyydessään menee onneksi aina nopeasti ja viime viikolla ollut ystävänpäivä vaaleanpunaisuudellaan tuo entisestään kevään tuntua mieleen. 
Kevään merkkejä voi paksuista lumikerroksista huolimatta nähdä myös mun pukeutumisessa. Niin siinä käy, kun kevät pongahtaa mieleen aina tähän aikaan vuotta! Kesällä alkanut ihastus keltaiseen on pysynyt talven yli ja nyt on jälleen mukana asuissa. Mä bongasin tämän ihanan pörröisen pikkutakin alennusmyynneistä ja ihastuin täysin sen keltaiseen väriin. Tosin näissä kuvissa tuo keltainen näyttää erittäin oranssille, mitä se ei todellisuudessa ole. Tämä takki tulee olemaan varmasti päällä vielä entisestään ilmojen lämmetessä ja varsinkin ihan pelkästään korvaamassa ulkotakin asemaa. 

Muutenkin mulla on suunnitelmissa useita erilaisia asuja koottuna tuon takin ympärille. Varsinkin, koska tämän postauksen asu ei ollut se täysin onnistunein omasta mielestä, sillä takki olisi kaivannut allensa mustan paidan valkoisen sijasta ja kengiksi olisin valikoinut jotkut hieman vähemmän takin kanssa riitelevät. 

Oonkin jo useassa postauksessa puhunut siitä, että huomaan tiettyinä aikoina vuotta pukeutuvani tiettyyn värimaailmaan ja, vaikka kuinka yritänkin joka vuosi rikkoa tuota kaavaa, en näytä onnistuvan. Tosin tuosta neutraalin värimaailman ja tämän erittäin pääsiäismäisen keltaisen välistä uupuu se söpön vaaleanpunainen kausi ystävänpäivän kunniaksi. 
Ystävänpäivästä puheen ollen olin ajatellut kirjoitella omia ajatuksiani ystävyydestä, mutta sinä päivänä tuntui jokaisesta blogista löytyvän vastaavia tekstejä. Se toisaalta vain vahvisti mun ajatuksia siitä, että jokainen on omanlaisensa ystävä eikä kahta täysin samanlaista ystävää ole olemassa. Lisäksi jokainen ystävyyssuhteensa on ainutlaatuinen ja jokin asia, mikä toimii yhdessä ystävyydessä ei toimi kaikissa. Itse olen ystävänä erittäin omistautunut ja tekisin mitä vain tärkeimpien ystävieni puolesta, mutta olen myös erittäin huonosti yhteyttä ottava ihminen. Mun mielestä ärsyttävinä on, jos jokaikinen päivä pitäisi jakaa pitkät kuulumiset, vaikkei mitään erityistä olisikaan tapahtunut. Sen sijaan haluan nähdä ystäväni kasvokkain ja silloin puhua läpi ne elämän tärkeimmät hetket viime näkemisen väliltä. Aikuisempiin ystävyyssuhteisiin kuuluu myös sen ymmärtäminen, että jokaisella on omissa aikatauluissaan monta palasta sijoiteltavana ja siksi välillä parhaimmankin ystävän näkemisten välillä saattaa olla viikkoja. Ja se ei todellakaan vähennä kyseisen ystävyyden tärkeyttä. 

Vaikka ystävänpäivä onkin ajatuksena oikein ihana, että ystävyydelle on omistettu kokonainen päivä, mun mielestä sellainen kuuluu olla jokaikisenä päivänä ilman merkintää kalenteriin. Toisaalta se toimii hyvänä muistutuksena muistella kaikkia ihania ystäviä elämässään ja sanoa heille kiitos kaikesta heidän antamastaan tuesta ja rakkaudesta. Ystävänpäivän sijoittuminen keskelle helmikuuta toimii myös omassa mielessäni ystävien muistamisen lisäksi merkkipäivänä kevään alkamisesta, sillä valoisat tunnit päivässä lisääntyvät ja tuovat positiivista energiaa mukanaan. 

Odotatko jo kevättä yhtä innoissasi kuin minä? ♥


Matkavinkkejä Lissaboniin pt.1: Matkat ja majoitus

Itse matkustaessani jonnekin tykkään lukea mahdollisimman paljon paikasta etukäteen ja tutustua kohteeseen siellä käynneiden vinkkejen kautta. Siksi haluankin aina jakaa myös omat vinkkini muun muassa lentojen, hotellien ja ruokapaikkojen suhteen. Itse ennen Lissaboniin lähtöä selasin Instagrammista kohteeseen liittyvillä hashtageilla inspiraatiota sekä ihanan ystäväni Niinan blogista hänen matkastaan. Ja nyt puolestani toivon, että joku Lissaboniin matkaava löytää tästä postauksesta hyötyä ♥

Olin aluksi suunnitellut tekeväni vain yhden postauksen täynnä matkavinkkejä, mutta koska jo kaksi ensimmäistä kategoriaa olivat tekstimäärältään jo useamman postauksen verran, päätin jakaa matkavinkit kahteen postaukseen yhden sijasta. Tässä postauksessa keskitynkin majoitukseen sekä matkoihin. 

Matkat

Lissaboniin löytyy useilta eri yhtiöiltä suoria lentoja, mutta myös välilaskullisia. Me lennettiin Finnairilla meno-paluu loka-marraskuun vaihteessa ja hinta oli silloin 250€ per henkilö. Tuo oli lennoiksi melko kallis opiskelijabudjettiin nähden, mutta koska kyseessä oli opintomatka oli päivissä melko vähän joustoa. Me tosin mentiin jo pari päivää aiemmin kuin olisi pitänyt ja lähdettiin heti aamun ensimmäisellä lennolla perjantaina, jolloin opintomatka virallisesti päättyi. Meillä oli lipun hinnassa ainoastaan käsimatkatavarat eikä siis ruumaan mitään, mutta menomatkalla saatiin ilmaiseksi laukut ruumaan lähtöportilla. Hauskana sattumana meidän paluulennolla oli perämiehenä mun kanssa samaan aikaan lukiossa opiskellut mies, josta kaverit tietenkin uteli, että helpottiko se mun lentopelkoa vai pahensiko? En tiedä vieläkään. 

Entä kulkeminen Lissabonissa? Me käytettiin todella paljon julkista liikennettä ja niistä metroa sekä bussia eniten. Olisin halunnut kokea myös klassisen keltaisen raitiovaunun, mutta ne olivat aina aivan liian täynnä ihmisiä. Enkä kyllä ihmettele, sillä ne ovat todella pieniä vaunuja, jotka siellä liikkuvat. Myös keltainen raitiovaunun näköinen elevador eli hissivaunu/funekulaari jäi kokematta. Nähtiin kuitenkin Elevador da Bica (joka siis on ehkä näistä tunnetuin) ja Elevador da Gloria, jotka molemmat näkyvätkin postauksen kuvissa. Näillä siis on tarkoitus päästä hieman helpommalla jyrkkä mäki ylös. Me kivuttiin itseasiassa tuo Glorian vierusta ylös saakka ja voin kertoa sen käyneen kunnon päälle eli kannattaa ehdottomasti hyödyntää niitä, jos on aikaa ja mahdollisuus. 
Metroa käytettiin tosiaan kaikista eniten sen kattavan verkoston vuoksi ja sillä itseasiassa pääsee myös erinomaisesti suoraan lentokentältä ympäri kaupunkia. Lentokentällä on lippuautomaattien luona henkilö auttamassa lippujen ostossa, joten pitkän lennon jälkeen ei tarvitse turhaan stressata lippujen oston vaikeutta. Tosiaan ensimmäisellä lipunosto kerralla täytyy ostaa uusiokäytettävä matkalippu (Viva Viagem), johon voi jatkossa ostaa joko kerta- tai vuorokausilipun. Tuo kortti maksoi muistaakseni viisikymmentä senttiä ja kertalippu 1,45€. Vuorokausilippu oli n. 6,30€, jollaisen itse hankin melkein päivittäin, jos tiesin matkoja tulevan enemmän. 

Meidän matkan ajalle osui Portugalissa pyhäpäivä, jolloin julkinen liikenne ei kulkenut tavanomaisesti, joten silloin turvauduimme taksiin ja Überiin. Itselle jäi Überista hieman parempi kokemus kuin taksista, vaikka pääasiassa kaikki kuskit olivat todella ystävällisiä ja mukavia lukuunottamatta taksia, joka otettiin lentokentälle viimeisenä aamuna. Meillä oli tosiaan lento jo aamu kuuden jälkeen, joten lähdettiin kentälle joskus ennen viittä. Pyydettiin hotellia tilaamaan meille useampi taksi, joista mun ja parin muun ottama taksi osoittautui pimeäksi. Maksettiinkin siis reippaasti tuplahinta taksista, jossa saatiin kuulla useita tekosyitä, ettei mittari ollut päällä. Oltiin siis todellakin tietoisia hinnasta, mutta kuski piti pintansa eikä sitten kiireessä uskallettu jäädä poiskaan ettei myöhästytä lennolta. Muut meidän takseista oli olleet ihan normaalihintaisia, joten siitäkin saatiin varmuus, että oltiin selkeää ylihintaa maksettu.

Kauniina päivänä tietenkin kävellen pääsee myös hyvin liikkumaan. Meillä oli yhtenä päivänä Amazing Race -tyyppinen kilpailu, jossa siirryttiin kävellen vihjeeltä toiselle ja yllättäen huomattiin kävelleemme 'keskustassa' olleelta lähtöpaikalta meidän hotellille saakka muutama kilometri. Etäisyydet ovat siis erinomaisia kävelijöille ja kävellen tutustuu kaupunkiin ihan eri tavalla sen kokonaisuuden hahmottuessa paremmin. Itsekkin yllätyin, kuinka lähellä toisiaan parikin käymäämme paikkaa olivat, mutta metroa käyttäessä ei vain ollut tajunnut. 

Majoitus

Meillä oli Lissabonissa kaksi eri majoitusta johtuen siitä, että lähdettiin kahden ystävän kanssa jo pari päivää aiemmin reissuun, joten jouduttiin ottamaan kahdeksi yöksi itse majoitus. Neljä seuraavaa yötä oltiin opintoryhmämme yhdessä varaamassa hotellissa. Mun mielestä oli todella mielenkiintoista nähdä saman reissun aikana kahden täysin erilaisen majoituksen toimintaa. 

Lisbon Suite Home. Ensimmäiset kaksi yötä olimme hieman edullisemmassa majatalotyyppisessä majoituksessa. Meillä oli oma kolmen hengen huone, joka oli melko pelkistetty, mutta ehdimme siellä vain nukkumaan, joten se ei haitannut. Lisäksi käytössä oli yleisissä tiloissa oleva iso keittiö ja parveke. Varasin tämän majoituksen meille Booking.comin kautta ja alkuun siellä oli, että maksu lähtisi tiettynä päivänä tililtä, mutta niin ei koskaan tapahtunut. Jännitinkin ihan viimeiseen saakka, että meidän varaus näkyy sivulla ja, että meillä on majoitus tuolla. Loppujen lopuksi maksettiin paikan päällä sinne saavuttuamme eikä mulle koskaan selvinnyt miksei varaus kadonnut vaikkei maksua otettu etukäteen. 

Majoitus saa myös plussaa ihanasta henkilökunnasta, varsinkin sellainen vanha pappa, joka otti meidät vastaan. Ainoa miinus oli hieman ohuet seinät, sillä viimeisenä aamuna herättiin siihen, että huoneemme vieressä olleessa keittiössä oli lapsiperhe aamupalalla ja melko kovaäänisinä. En ehkä koko viikkoa olisi tuolla pystynyt olemaan, mutta pari yötä meni erittäin hyvin. Ulkopuolelta tuo ei näytä ollenkaan hotellilta ja ilman pientä valotaulua tavallisen kerrostalon näköisen talon seinässä oltaisi varmaan kävelty ohi. Hintaansa nähden saatiinkin siis oikein mukava majoitus kaikista peloista huolimatta. 
Sana Reno oli meidän hotellinamme seuraavat neljä yötä. Ero tuohon meidän ensimmäiseen hotelliin oli suuri, sillä tuo Sana Reno vastasi enemmän Sokos hotelleja kuin hostelleja. Muistan vieläkin tuon aamun, jolloin ensin luovutettiin tuo meidän aiempi hotelli ja oltiin päätetty mennä suoraan uudelle, jossa sitten laittauduttaisiin päivän ohjelmaan. Sinne saavuttuamme olo tuntui aika rähjäiseltä, sillä ovista astuimme marmorilattiaiseen upeaan aulaan. Mua melkein hävetti kulkea sinne respaan, koska olo ei ollut todellakaan hehkeä varsinkaan, kun oltiin auringonpaahteessa raahattu matkalaukkujamme metrolta hotellille. 

Tuolla hotellissa majoitun toisen koulukaverin kanssa kahden hengen huoneessa, joka oli paljon tilavampi kuin meidän aiemman hotellin kolmen hengen huone. Sisustus oli siisti ja muistutti tosiaan omaan silmääni paljon Sokos hotellin sisustusta. Mun mielestä silti parasta oli maisema ikkunasta; edessä oli kauniita portugalilaisia kerrostaloja ja niiden yläpuolelta pystyi ihailemaan laskeutuvia lentokoneita. 

Meillä kuului aamiainen huoneen hintaan, joten jokainen aamu saatiin nauttia kahvia erittäin isosta ja kauniista kahvimukista. Tuo aamupala huone oli melko pieni, mutta kaikki ruoka oli erittäin kauniisti esillä ja pöytiin oli valmiiksi katettu juuri nuo kahvikupit, lasit, appelsiinimehu yms. Aamupalaa voisikin kuvailla pieneksi arjen luksukseksi. Plussaa tuo hotelli saa siitä, että aivan sen ulko-oven edessä oli portaat metroon, joten kovin kauas ei tarvinnut lähteä päästäkseen kulkemaan. Tosin tullessamme ensi kerran hotellille tultiin metroaseman väärästä puolesta ulos ja siksi jouduttiin kävelemään hieman pidempi matka. 

Onko teille tärkeää hyvät kulkuyhteydet matkakohteessanne? ♥


Kahvi mukaan järkevämmin

Mä tein itselleni jo viime vuonna lupauksen, että käyttäisin omaa monesti käytettävää take away mukia sen sijaan, että nauttisin jokaisen kahvikupin uudesta kertakäyttöisestä pahvisesta mukista muovikannella. Nyt vuosi myöhemmin hieman potkin itseäni siitä, että lupaukseni ei toteutunut toivotulla tavalla johtuen useasta syystä. Tänä vuonna en lupaillut mitään, mutta pyrin silti jatkamaan aloittamassani tavoitteessa. 
Kertakäyttöiseen take away kuppiin turvautuminen toimii silloin tällöin, vaikka ei olisikaan se kaikista ekologisin vaihtoehto. Ainahan ei voi se oma kuppi olla mukana varsinkaan, jos ei ole kotoolta lähtiessään ajatellut hakevansa kahvia jostain mukaansa. Mä itse puolestani jokaikinen aamu lähtiessäni kouluun tiedän nappaavani meidän kahviosta aamukahvin luennolle mukaan, sillä se säästää aikaa mun aamutoimissa ja en kuitenkaan ehtisi kyseistä kahvia nauttia ennen istahtamista koulunpenkille. Lisäksi muutamat helsinkiläiset bussikuskit eivät katso hyvällä oman kahvin tuomista busseihinsa. 

Olen aika järkyttynyt miettiessäni sitä, kuinka monta kertakäyttöistä kuppia mun käsissä onkaan ollut kuluneen vuoden aikana, sillä mukaan voidaan laskea myös työpäivinä mukaan haetut kahvit ärrältä tai kahviloista. Kaikista järkyttävimmäksi tämän tekee se, että monissa paikoissa nykyään saa kahvin ostettua mukaan myös omaan useasti käytettävään take away kuppiin. Ja hinnassakaan ei ole eroa! 

Mulla on ollut todella typeriä syitä olla käyttämättä sitä omaa mukia aina unohtelusta sen sotkuisuuteen saakka. Mä oon sellainen, että unohdan helposti laukusta tärkeimmät asiat lähtiessäni, joten ei ole ihme, kuinka usein huomaan olevani jo puolivälissä bussipysäkille muistaessani unohtaneeni jotain oleellista. Toisaalta en myöskään ole kehdannut käyttää omaa mukia, sillä niin harvan olen nähnyt käyttävän... Omalla esimerkillä voisi tietenkin muuttaa niiden muiden käytöstä eikä matkia heidän. Mutta se viimeisin turha tekosyy on se sotku. Oma muki helposti käytön jälkeen valuttaa ne viimeiset pisarat mukista laukkuun sotkien kaiken siellä olevan tärkeän. Olen kokeillut monia tapoja, miten se ei tapahtuisi, mutta olen ehkä vain niin tohelo. Nyt päädyin, että nakkaan laukkuun pienen keittiöpyyhkeen, jolla aina kuivata muki. Ehkäpä se auttaa. 
Tälläisenä kahvin suurkuluttajana haluan ehdottomasti pyrkiä vähentämään reippaasti noiden kertakäyttöisten kuppien käyttöä varsinkin paikoissa, joissa niitä ei voida järkevästi lajitella jätteisiin. Lisäksi otan viime vuonna lupaamani tavoitteen entistä vakavammin ja annan sille enemmän aikaa mun arjesta. 

Onko teillä oma take away kuppi käytössä tai oletteko kohdanneet samoja ongelmia kuin minä? ♥


Tyylikkäästi pakkaspäivään | ootd

Kirpsakat pakkaspäivät ovat seuranneet toisiaan lähiaikoina eikä se oikein innosta pukeutumaan erikoisemmin. Tai ainakaan omasta mielestäni ei ole mukava palella ainoastaan näyttääkseen tyylikkäältä. Siksi päälle valikoituukin hieman yksinkertaisempia asukokonaisuuksia, joissa on mukava olla ilman vilustumista. Selkeästi pakkanen näkyy myös mun vaatetuksessa valittuihin värimaailmoihin, sillä toisen kerran putkeen on todella neutraali sävymaailma esittelyssä. 
Normaalisti pakkaspäivinä takiksi valikoituu paksuin mahdollinen parkatakki, mutta shoppailureissulle lämpöisessä kauppakeskuksessa hieman ohuempi takki on hieman mukavampi. Varsinkin, jos ulkona ei tarvitse kauaa vilutella. Tässä takissa onneksi tuo kauluksessa oleva tekoturkis lämmittää melkoisesti ja muutenkin villakangastakiksi se on lämmin. Veikkaan tosin, että tuo takin harmaa väri on yksi syy mun talvisiin kylmän neutraaliisiin värimaailmoihin. Tuollainen vaaleanharmaa onneksi toimii hyvin niin tuossa neutraalissa musta-valko-harmaassa, mutta myös pastellien ja värien kanssa, joten se on täydellinen takki juuri mulle. 

Ostaessani tuota vuosi sitten talvella etsin oikeasti kamelinväristä samanlaista takkia, mutta sellaista ei löytynyt oikein mistään. Kuitenkin törmäsin juuri täydellisen malliseen takkiin, josta oli väreinä enää vaaleanharmaa, musta ja smaragdinvihreä. Vaaleanharmaa lähti lopulta mukaan, vaikka tuo smaragdi olisi ollut myös väriltään todella kaunis, mutta ehkä olisi jäänyt vähemmälle käytölle hieman tummemman sävynsä vuoksi. 
Takki onkin tässä asussa se suurin katseenvangitsija niin kuin usein pakkaspäivien arkisissa asuissa kuuluukin olla. Lisäksi asua voi täydentää pienillä (lämpöisillä) yksityiskohdilla. Tyylikkään villakangastakin seuraksi täytyy ehdottomasti valita tyylikkäät hanskat ettei sormet palele. Omani sain joulupaketista ja ovat heti päässeet paljon käyttöön tyylikkyytensä vuoksi. Myös päätä oli pakko suojata ja siihen kävikin ainoa omistamani pipo. Tuo ainoana pipona olo voi selittää myös sen, että se on näkynyt aiemminkin talvisimmissa kuvissa! Hetken mua häiritsi se, että tuossa pipossa on tekoturkis tupsu, joka on erivärinen kuin takin vastaava. Kuitenkin molemmat menee niin neutraaleissa väreissä, etten antanut sen haitata kauempaa. 

Vielä pienempinä yksityiskohtina tässä asussa ovat tuo ihanan kirkas pinkki huulissa, niinkuin mulla melkein aina on sekä ihanat timantit neuleessa. Musta on kaunista, kun nuo timantit oikein säihkyvät pakkasessa ja sointuvat kauniisti harmaaseen takkiin. Muutenkin neulesäällä on ihanaa, jos neuleessa on jokin erikoisempi yksityiskohta piristämässä. Helmineule olisi mun timantti- ja paljettineuleiden rinnalle ehdottomasti ostos- tai diy-listalla.

Pakkaspäivistä johtuen on päivien ohjelmat olleet mahdollisimman yksinkertaisia ja sisätiloissa tapahtuvia. Onneksi koulutehtävät eivät ainakaan tekemällä lopu kesken ja blogiinkin on mahdollista tuottaa sisältöä luonnoksiin. Lisäksi kevätsiivouksen pariin ollaan päästy tänä vuonna jo todella aikaisin. Varsinkin, kun itsellä on melkoinen tavoite vähentää vielä entisestään tavaramäärää karsimalla kaiken ylimääräisen pois. Muuttaessani puolitoista vuotta sitten kävin aikamoisen karsimisen läpi saadakseni 35 neliöisen asuntoni tavarat mahtumaan 13 neliöiseen muuttokohteeseeni. Silti on vieläkin paljon kaikkea ylimääräistä, joita en ole kaivannut yli vuoteen niiden maatessa muuttolaatikoissa sängyn alla. Tästä projektista tulen varmasti vielä kirjoittelemaan teille enemmänkin kunhan tuloksia alkaa syntymään. Haha, mä olen nyt koko tammikuun vihjaillut teille kaikkia postauksia, joita on tulossa kevään mittaan. Nyt on onneksi paljon aihetta kirjoitettavana ja inspiraatiota toteuttaa. Lisäksi aikakysymyskin alkaa olemaan selätetty. Silti kaiken tämän uuden ja itseäni inspiroivan sisällön ohella pitäydyn perinteissä. Tämä tarkoittaa, että viikoittainen asukuva - kuulumiset -kombinaatio tulee säilymään. 

Mikä on teidän lemppari yksityiskohta teidän pakkaspäivän pukeutumisessa?