Puuterista ja mokkaista | ootd

Aivan alkuun haluan kiittää kaikkia ihanista kommenteista edelliseen postaukseen ♥ Sain ihan mielettömän upeita yksityisviestejä, jotka entisestään vahvistivat asiasta kirjoittamisen tärkeyttä. 

Nyt kuitenkin jatketaan hieman rennommalla otteella ja tuttuun tapaan hieman asukuvia. Oon viimeaikoina pukeutumisessa mennyt mahdollisimman rennoilla ja mukavilla valinnoilla. Tässä postauksessa näkyvä asu on ollut kevään luottoasu, joka on eksynyt päälle aivan liian monta kertaa. 
Tämä kevään luottoasu koostuu noista tekomokkaisista legginseistä ja valkoisesta sifonkitopista. Päälle ulos lähtiessä vielä tuo puuteriroosainen kevättakki ja näin syntyy yksi mun lemppari asuista. Nuo tekomokkaiset legginsit on päällä erittäin mukavat joustavuutensa vuoksi, mutta näyttävät mielenkiintoisilta pintansa vuoksi. Vaikkakin välillä tekomokan pinta näyttää kastuneelta, jos osa mokasta on kääntynyt väärään suuntaan pelkästä hipaisusta johonkin. 
Värisävyt asussa on ihanan pastelliset ja lämpimät. Juuri ihanan keväiset omaan mieleeni. Ei ole yllätys, että puuteriroosa on yksi mun aivan lemppareista sävyistä ja sitä löytyy melkein jokaisesta asusta edes vähäsen. Tekomokkaisissa housuissa oleva beige sopii omasta mielestäni täydellisesti puuteriroosan kanssa yhteen ja puhdasta tasapainoa tuo valkoinen. 

Asusteissakin mennään aika luotettavilla valinnoilla. Mustat ballerinat ja musta pikkulaukku sopivat yhteen niin keskenään kuin kokonaisuuteenkin. Aurinkolasit puolestaan on valoisilla säillä jo aikalailla pakolliset, ettei iske kamalaa päänsärkyä. Kuvanottohetkellä oltiin jo kultaisen tunnin puolella, jolloin onneksi kirkkaus ei ollut niin suuri kuin keskellä päivää. Helmikorvakorujen seuraksi on kaulaan tullut siro ruusukultainen kaulakoru. Olen todella huono pitämään kaulakoruja, mutta tämän korun sirous miellytti itseäni eikä se paina solisluun alussa olevaa luomea, joka usein on syynä kaulakoruttomuudelle. 
Luottoasuun tukeutuminen on viime aikoina ollut ehdottomasti hyvä juttu, sillä siinä olo tuntuu aina hyvälle ja itsevarmalle huolimatta yleisestä fiiliksestä. Muutenkin mulla on jälleen kauhea pukeutumiskriisi meneillään, sillä tuntuu ettei omassa vaatekaapissa ole sopivia vaatteita pidettäviksi. Innolla odottelenkin lämpimämpiä ilmoja, jolloin kerrospukeutumiseen ei tarvitse satsata niin paljon vaan peruspaidalla tarkenee erinomaisesti. 

Pukeutumiskriisin lisäksi kriiseilyjä aiheuttavat mun hiukset, sillä en osaa päättää tykkäänkö niistä näin pitkinä vai olisiko aika jälleen napsaista niistä parikymmentä senttiä pois. Tuntuu, että tämä kesä voisi olla uudistumisen aikaa niin vaatekaapin kuin hiuksien suhteen. Mukavuus kaikessa houkuttelee niin paljon, että ehkä on aika jättää taakse ne kaikista epämukavimmat vaihtoehdot. 

Millainen on teidän kevään luottoasu? ♥


Paloin loppuun

Postauksen otsikko kertoo hyvin omasta jaksamisestani viimeisen muutaman kuukauden ajalta. Siitä kirjoittaminen on itselleni tärkeä aihe, josta onneksi puhutaan nykyään paljon enemmän sosiaalisessa mediassa, vaikkei kuitenkaan riittävästi. Kokoajan sosiaalinen media täyttyy siitä kiiltokuvamaisesta elämästä, joten ne muutamat sanat omasta jaksamisesta ja aidosta arjesta katoavat kaiken sen pinnan alle.  
Olen aiemminkin blogissa maininnut, että itselleni tulee välillä kausia, jolloin olen kokoajan väsynyt. Siihen ei auta pannullinen vahvinta espressoa eikä nukkuminen kellon ympäri vaan se on kokoajan läsnä. Niinä hetkinä elämää täytyy priorisoida, jotta ne oikeasti tärkeät ja aikaansidotut asiat tulee hoidettua. Silloin ei sängystäkään nousta ellei ole oikeasti jokin meno, jota ei voi uudelleen aikatauluttaa. Nuo väsymykset onneksi eivät useinkaan kestä kauaa vaan ovat usein seurausta liian hektisestä aikataulusta eivätkä todellakaan vedä vertoja sille väsymykselle, jonka koin palaessani loppuun. 

Aloitan tämän ihan alusta. Mun viime syksy oli todella kiireinen. Kiireisempi kuin mitä yleensä mikään ajanjakso on elämässäni ollut. Koulun alettua syksyllä alkoi kerääntyä usean kurssin tehtävät ja luennot, joiden lisäksi nappasin itselleni muutaman vastuullisen tehtävän vähentämään entisestään vapaa-aikaa. Marraskuun alussa vihdoin näiden erittäin kiireisen parin kuukauden jälkeen palasin opintomatkalta kamalassa flunssassa, joka äityi kurkunpääntulehdukseen saakka, joten olisin kaivannut runsaasti lepoa. Tyhmänä kuitenkin menin kipeänä jo valmiiksi sovittuihin työvuoroihin ja teinkin marras-joulukuun aikana koulun ohella enemmän vuoroja kuin koskaan aikaisemmin. Edes murtunut kylkiluu marraskuun lopulla ei hidastanut menoa vaan kivusta huolimatta sinnittelin sovitut työt loppuun saakka puhtaalla sisulla. Heti perään stressaava joululoma sukuloidessa eikä oikeasti rauhallisesti, vei ne loputkin voiman rippeet. Sitten kuvittelinkin, että tammikuussa kiireisen syksyn jälkeen ilman lepoa ja rauhoittumista voisin alkuvuoden vetää täysin samalla vauhdilla. Olin erittäin väärässä ja näin jälkeenpäin ajateltuna olisi pitänyt osata hidastaa jo siinä vaiheessa, kun kroppa ei ollut sataprosenttisessa kunnossa. 
Toisin sanoen siis paloin täysin loppuun ja tuosta loppuunpalamisesta huolimatta yritin jatkaa samalla tahdilla eteenpäin. Ja olisin varmaan jatkanutkin ellei kroppa ja pää olisi puuttunut peliin ja romahduttanut itseään. En enää edes muista tarkalleen, milloin tämä tapahtui. Ehkä reilut kaksi kuukautta sitten, jos viimeisimpiä somepostauksia on uskominen. Romahdin ihan täysin. Nukuin ja itkin useamman päivän enkä halunnut liikkua yhtään minnekkään. Koin suurta epäonnistumista, etten pystynyt samaan hektiseen elämäntyyliin, jota olin syksyllä elänyt ja, jota somesta näin päivittäin ihmisten elävän. Lopulta en voinut avata edes puhelimen sovelluksia ilman, että itkin. Muutaman päivän täysin vain oltua tekemättä mitään aloin pikkuhiljaa tekemään ainoastaan juuri ja juuri pakolliset jutut. Onnekseni koulussa oli vain yksi luento viikkoa kohden, joka antoi runsaasti aikaa vain levätä ja kerätä voimavaroja, joita syksy otti luotolle. 

Kuukauden verran elin siis aika simppelisti. Lepäsin paljon, annoin itselleni aikaa tehdä juuri niitä asioita, jotka sillä hetkellä huvittivat sekä tyhjensin kalenterin niin, että vain ja ainoastaan pakollisimmat deadlinet oli ylhäällä. Pikkuhiljaa päivä kerrallaan uskalsin ottaa enemmän ja enemmän asioita päiviini kokoajan kuunnellen kroppaani. Tiesin, että pian maalis-huhtikuun vaihteen koittaessa edessä tulisi olemaan kolmen viikon intensiivinen rupeuma, jolloin täytyy olla elämänsä kunnossa. 
Aivan liian usein unohdan sen, että jokaisella meistä on syntyjään ne omat jaksamisen tasot eikä itseään ja tekemisiään saisi verrata toisiin. Ihan samallailla joku herää virkeänä joka aamu kuudelta ja toinen nukkuisi pitkälle puoleen päivään herätyskellosta huolimatta. Siksi mielestäni onkin hyvä entisestään korostaa myös sitä, että jokaista ei ole luotu kiireiseen ja tapahtumantäyteiseen kalenteriin eikä varsinkaan kukaan selviä sellaisesta ilman niitä tyhjempiä välejä. 

Nyt onneksi pikkuhiljaa alkaa löytymään omasta kalenteristani tuo tasapaino opiskelujen, töiden ja vapaa-ajan välillä unohtamatta ystävien näkemistä ja omaa aikaa. Itselleni kumpikin näistä tuo sitä lisäenergiaa arkeen tietyissä määrin. En voi varmaksi luvata, etten koskaan enää saattaisi itseäni tuohon samaan tilanteeseen ja palaisi loppuun, mutta siitä kahdesti selvinneenä tiedän, etten haluaisi kolmatta kertaa kokea.

Onko teilläkin kalenteri liian usein liian täynnä?