Kesäinen päivä Suomenlinnassa

Jos Helsingissä pitäisi sanoa yksi kohde, jossa jokaisen tulisi käydä edes kerran elämässään, niin se olisi Suomenlinna. Sen lisäksi, että Suomenlinna on osa Unescon maailmanperintökohteita, on se myös monipuolinen vierailukohde kenelle vain. Itse olen tykännyt siellä käydä useita kertoja jo ennen muuttoani Helsinkiin ja nytkin Helsingissä asuessa yritän aina silloin tällöin löytää kaveria sinne käynnille. Kuitenkin matka Suomenlinnaan on yksinkertainen lautalla, joka ei maksa HSL:n kertalippua enempää ja kestää vajaan puolen tunnin. 
Muistan mun ensimmäisen kertani Suomenlinnassa noin kymmenen vuotta sitten. Mun hyvä ystävä oli muuttanut Helsinkiin ja pohtiessamme parasta tapaa vietää kesäpäivää päädyimme lähtemään eväiden kera Suomenlinnaan. Mulla ei ollut silloin minkäänlaisia odotuksia paikkaa kohtaan enkä oikeastaan tiennyt siitä mitään sen enempää kuin, mitä koulun historian tunneilla oltiin sivuttu. Ihastuinkin heti paikkaan lyhyestä visiitistä huolimatta.

Nyt kymmenen vuotta myöhemmin kertoja tuolla on tullut melkeinpä saman verran kuin vuosia välissä. Jokaisella kerralla olen jälleen oppinut jotain uutta tai löytänyt jotain uutta nähtävää. Lisäksi opintojeni puolesta olen päässyt oppimaan entisestään tuosta upeasta saaresta, joka on paljon muutakin kuin kesäinen piknik-kohde. Tiesittekö esimerkiksi, että siellä asuu pysyvästi ihmisiä vuoden ympäri ja, että siellä sijaitsee vankila? 
Entä mitä kaikkea sen kuuluisan piknikillä käynnin ohella voi tehdä? Suomenlinnassa on useita kivoja kahviloita, museoita sekä putiikkeja. Tuossa ylläolevassa keltaisessa puutalossa on esimerkiksi kaksi suomalaista designia myyvää myymälää, joista voi käydä ostamassa itselleen mukavan muiston käynniltään. Ja, jos häillensä etsii oikein idyllistä paikkaa, voi ne järjestää Suomenlinnassa, kuten Ensitreffit Alttarilla -ohjelma on osoittanut. 

Itse en ole kovinkaan noissa museoissa päässyt käymään, mutta halu on kova. Omistan vain turhan vähän ystäviä, joita kiinnostaa erilaisissa museoissa pyöriminen varsinkin, kun itse olen aika hidas katselemaan. Esimerkiksi Suomenlinnassa sijaitsevat Lelumuseo ja Suomenlinna -museo kiinnostavat eniten tällä hetkellä. Tosin meillä oli talvella tunnit Suomenlinnassa ja kävelimme läpi tuosta Suomenlinna -museosta, mutta silloin ei kovinkaan pystynyt katselemaan paremmin. 
Suomenlinna tunnetaan linnoitussaarena, mutta vaikka siellä onkin hyvin esillä nuo vanhat linnoituksen muurit ja rakennukset, on siellä luonto ihanasti läsnä. Itse merta rakastavana tykkään siitä, kuinka pääsee lähelle merta istuskellessaan tuolla rantakivityksellä. Ja heti toisella puolella avautuu vehreät nurmikentät, jotka näyttävät ihan hobittikylältä (Saran sanoja lainaten...).

Mä laitoinkin jo Instagrammiin kuvaparin (klik) mun omasta pienestä perinteestä ottaa kuva tuossa samassa aukossa muurissa. Näitä kuvia on otettu muutamalta reissulta, mutta ainoastaan kaksi on edelleen tallessa viiden vuoden aikavälillä. Jotenkin niitä kuvia katoessaan miettii, kuinka paljon siinä välissä on tapahtunut, mutta kuinka oikeastaan mikään ei ole muuttunut. Siksi palatessa samoihin kohteisiin tykkään ottaa kuvaa samoista kohdista nähdäkseni sen pysyvyyden ja muutoksen, jos tiedätte, mitä tarkoitan. 

Onko Suomenlinna teille tuttu paikka? ♥ 

12 kommenttia

  1. Suomenlinna on kyllä niin kaunis paikka, viimeksi kävin siellä muutama vuosi sitten :). Oli kyllä miehen kanssa jo puhetta, että ensikesänä voisi tehdä reissun Suomenlinnaan, koska mieheni ei ainakaan muistanut, että olisi siellä koskaan käynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ♥ Suosittelen kyllä varsinkin jos toinen teistä ei ole vielä lainkaan käynyt :)

      Poista
  2. Mua vähän hävettää myöntää, että en oo (vielä) koskaan käynyt Suomenlinnassa! Sinne oliskin tarkotus suunnata viimestään ensi kesänä. ♥ Paikka on ihan älyttömän kaunis, mitä on kuvista saanut ihastella. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kaunis paikka ja todellakin kannattaa suunnata sinne! Syksykin on kyllä ihan nätti siellä, joten jos aiemmin vain ehtii :)

      Poista
  3. Apua, en oo tuolakaan ikinmä käynyt.. pitäis kyllä ja on ollut listalla monta vuotta.. mutta jotenkin vaan ei olla saatu aikaseks! :( Näyttää tosi ihanalta paikalta! <3

    p.s. oon vieläkin ihan rikki siitä muumimukishowsta.. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihana ♥ Ehkä ens miitillä mennäänkin sinne? ;) Mutta joo kannattaa ehdottomasti pitää listalla ja toteuttaa lähiaikoina :) Nii määkin :((( Siis niin epäreilu fiilis vieläkin aina kun jollain näkee sen mukin :/ Mut todellakaan en trokareille maksa mansikoita siitä :D

      Poista
  4. Ihania kuvia! <3 Mä oon käynyt Suomenlinnassa vaan kerran, mutta sinne olis ihana päästä viettämään enemmänkin aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Siellä kyllä pystyy helposti viettämään vaikka koko päivän <3

      Poista
  5. Suomenlinna on myös mun lempipaikkoja Helsingissä <3 Se on vaan niin kaunis :) Oon käynyt siellä lapsesta saakka lähes joka kesä. Tosi upeita kuvia oot ottanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Joo se on kyllä ehdottomasti yksi upeimpia paikkoja Helsingissä <3 Oi ihana perinne tuo, että melkein joka kesä siellä oot päässy käymään :)

      Poista
  6. Suomenlinna on kyllä aivan ihana paikka, harmi etten ole ehtinyt sinne muutamaan vuoteen :( Pitää viimeistään ensi kesänä korjata asia ja napata piknik kamat mukaan ja suunnata Suomenlinnaan<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ehdottomasti kannattaa ♥ No eipä se onneksi ole ihan älyttömästi muuttunut vuosien varrella, eli ei mitään suurta ole jäänyt välistä jos ei ole ehtinyt siellä käymään ;)

      Poista