Kesäkuu '18 blogissa | kk-koonti

Mulla on pienen hetken muhinut mielessä idea kuukausittaisista koontipostauksista, jotka koostuisivat niistä suosituimmista postauksista menneeltä kuulta, kuukauden asuinspiraatiosta ja muista blogeista bongatuista mahtavista teksteistä. Nyt kokeiluun pääsee kesäkuu ja mielelläni kuulen kommentteja, toimiiko tälläinen vai ei. Itse ainakin koen, että tälläinen pieni kooste yhdestä blogikuukaudesta auttaa varsinkin niitä, joilla saattaa jäädä silloin tällöin blogien lukeminen vähälle ja haluaisi nopeasti kurkata, mitä kaikkea onkaan tapahtunut. 
Mun höpötys Instagramista ja sen algoritmeista sai kovasti suosiota kesäkuun aikana. Samaisessa postauksessa myös kerroin hieman, että kuinka itse käytän instaa ja, kuinka pyrin yhtenäistämään omaa feediäni. Kommentoinnissa tuli selkeäksi se, että monella on kanssa tavoitteita oman feedinsä kanssa, mutta myös sitä kaivattua arkisuutta näkee selkeämminen Instagrammissa kuin blogeissa. Ensi viikolle olisi myös luvassa vihdoin ja viimein tuo kooste linkatuista profiileista. 
Seuraavaksi eniten katseluja sai mun vinkit ja kokemukset soluasumisesta. En yhtään ihmettele, sillä itse olisin vastaavaa postausta kaivannut vuosi sitten tietäessäni, että parhain ja edullisin vaihtoehto Helsinkiin muuttaessa tulisi olemaan soluasunto. Varsinkin nyt, kun kevään yhteishaun tulokset ovat saapuneet, alkaa monella se armoton asunnon etsintä ja soluasumisesta voi olla aika epäselvät tietämykset. Ehkäpä tämän postauksen myötä useampi uskaltaa lähteä kokeilemaan solua ainakin siksi aikaa, että tunnistaa onko se itselle sopiva asumismuoto. 
Yhteistyönä toteutettu postaus Havaiji -teemaisista kesäjuhlista saavutti myöskin suosiota. Mä itse rakastan teemajuhlia ja kommenttikentässä tuli huomattua, etten todellakaan ole ainoa. Monella ei kuitenkaan ole lähipiiriä, jonka kanssa teemajuhlia järjestää, mutta siksi koinkin tuon valitsemani teeman melko helposti toteutettavaksi myös niiden ihmisten kanssa, joita on vaikea houkutella teemajuhliin. 




Kesäkuussa pukeutumisessa näkyi niin viileämmän kuin kuumemman päivän asuja. Väreinä selkeästi toimivat pääosassa sininen niin vaaleana kuin tummanakin sekä vaaleanpunainen. Positiivisena yllärinä hameita ja housuja oli tasapuolisesti, sillä välillä tuntuu asuissa toistuvan vain jompikumpi. Tajusin vasta tätä kollaasia katsellessani, että jo tuossa ensimmäisessä asussa on yhdistelty vaaleanpunaista ja vaaleansinistä, mutta mustan vuoksi se ei ole niin selkeä kuin virallisessa vaaleanpunainen ja -sininen -asussa. Lempparia näistä ei ole kovin vaikea arvata, mutta kaikissa asuissa olen kokeillut jotain uutta, vaikka se ei välttämättä ulospäin siltä näytä. 
Tähän kategoriaan pyrin jatkossa linkkaamaan tekstejä muista ihanista blogeista. Kaikki linkit ovat postauksiin, josta koen olevan hyötyä myös muillekkin joko asian tai ajattelemisen vuoksi. 

Kaikki hiemankaan enemmän Instagrammissa tai blogeissa pyörineet ovat kuulleet Peggy Porchen -kahvilasta Lontoossa. Elli esittelikin meille ihanan kahvilatuttavuuden myöskin Lontoosta, joka kilpailee suloisuudellaan juuri tuon Peggy Porchen kanssa. Jos siis suloinen ja erittäin kuvauksellinen kahvila Lontoossa kiinnostaa, kannattaa ehdottomasti kurkata Ellin postaus paikasta!

Matkailu-alaa opiskelevana mua kiinnostaa aina postaukset matkailuun liittyen. Yksi mielenkiintoisimmista aiheista tällä hetkellä matkailublogeissa on matkailun vaikutus ympäristöön. Niinan blogista löytyvä teksti on yksi erinomainen esimerkki loistavasta keskustelusta aiheesta. Matkailu on ihanaa ja upeaa, mutta siinä on myös ne haittansa. Kuitenkaan se ei ole ainoa asia, joka tuhoaa ympäristöä. Suosittelen ehdottomasti lukemaan postauksen ja ajatuksella pohtimaan aihetta ♥

Siiri Kiviharju - Paljastava pukeutuminen. 
Siirin postaus paljastavasta pukeutumisesta herättelee pohtimaan, että onko paljastava pukeutuminen aina pelkästään huomionhakua vai voiko se olla jonkun oma tapa ilmaista itseään. Mä itse puhun aina oman tyylin puolesta ja uskon jokaisen saavan pukeutua tahtomallaan tavalla. Tärkeintähän on se, että jokainen tuntee olonsa hyväksi ja itsevarmaksi vaatteissa, joissa on. Siksi suosittelen lukemaan Siirin postauksen aiheesta. 

Mikä asia teillä jäi parhaiten mieleen kesäkuussa blogeissa? ♥


10 kommenttia

  1. Mun mielestä todella kiva idea tämä postaus! :) Yleensä tulee kyllä aina luettua sun postaukset. Nuo sun mainitsemat postaukset olivat myös mielenkiintoisia! Ja kaikki nuo asut niin nättejä <3 Kiva myös kuulla, että pidit tuosta mun postauksesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Todellakin tykkäsin sun postauksesta, sillä näistä pitääkin puhua enemmän :) Ja juurikin mun mielestä on huippua kuinka tiedostat ympäristön, vaikka tykkäätkin matkustaa paljon! Monet paljon matkustavat eivät välttämättä edes pohdi miten heidän matkansa saattavat vaikuttaa ympäristöön :(

      Poista
  2. Mun mielestä nää tällaiset postaukset on tosi kiva idea! :)

    VastaaPoista
  3. Aika ihana koostepostaus, todella kiva idea! Ja mukava kun lopuksi vielä kerrot mitkä sua ovat kiinnostaneet muiden blogeissa eniten siinä kuussa. Mä tein aiemmin asukoosteita joka vuodenajalta, mutten oo aikoihin tehnyt niitäkään. Tuli vähän hinku taas palata niihin kun luki tätä sun kostepostausta menneeltä kuulta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Suosittelen ehdottomasti tekemään <3 Itselläkin esim nyt aika jolloin ei ehdi niin hirveesti lukemaan blogeja kuin haluaisi, joten tulisi tarpeeseen muidenkin blogeissa koonnit parhaimmista postauksista :D "Ja siitä se idea lähti". Noi asukuva koosteet varsinkin vuoden ajalta on aina ihan huippuja! :)

      Poista
  4. Tosi kiva ja mielenkiintoinen idea ♥ Vaikka luenkin aina sun postaukset, on jännä nähdä mitkä ovat olleet ne kuukauden luetuimmat :) Myös asukoosteista oon aina pitänyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ♥ Mustakin on aina kiva katsella, että mitkä kenenkin blogissa vetoaa eniten :D

      Poista
  5. Tosi kiva idea tää kuukausittainen koonti! :) Ihania asuja sulla on ollut, ja tuo baby blue + baby pink -asu oli mun ehdoton lemppari<3 Kiitos myös paljon maininnasta, ihanaa kun jaoit munkin postauksen!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ♥ Sun postaus oli jakamisen arvoinen <3 muuten en olisi lisännyt to go -listalle yhtä suloista kahvilaa enemmän! Se asu on kyllä yksi omiakin lemppareita :)

      Poista