Shopping haul | Tallinna

Mä en yleensä jaa kovinkaan mun ostoksia blogiin vaan annan niiden tulla esille tulevissa postauksissa asujen muodossa. Kuitenkin halusin tulla jakamaan tällä kertaa nämä muutamat pienet ostokset tuolta Tallinnan reissulta, sillä ne eivät ole perus henkkamaukkaa ja saattavat toimia inspiraationa lähiaikoina Tallinnaan reissaajille, että millaisia kivoja liikkeitä löytyy meren toiselta puolen, joita taas Suomessa ei ole. Oon muuten aika yllättynyt, kuinka pientä vahinkoa lompsani kärsi tuolla reissulla, sillä tällä porukalla ja ihanilla kevätuutuuksilla olisi voinut tilanne näyttää tuplasti kalliimmalta!
Yhtenä tavoitteena shoppailukierroksella oli mulla, että jos löytäisin jotain kivaa päällepantavaa lauantaina koittavaan Inspiration Blog Awards -gaalaan. Tuo vaaleanpunainen pitsimekko kiinnitti mun huomion melkein heti meidän saavuttua Reserved -liikkeeseen. Sovitin mekkoa ja pyörin melko kauan sovituskopissa availlen hiuksia ja miettien, minkä ihmeen kanssa sen voisi yhdistellä. Loppujen lopuksi päätökseen vaikutti mun sillä hetkellä ollut huulipuna, joka sopi täydellisesti mekon sävyyn. Vielä en ole satavarma astelenko tämä mekko päällä gaalaan, mutta ainakin kesälle on yksi ihana mekko lisää. 

Passinkuoret lähtivät myös matkaani Reserved -liikkeestä. Oon kauan selaillut eri nettimyymälöitä löytääkseni kauniit passinkuoret, sillä mulla liikkuu passi mukana 24/7 ainoana henkilöllisyystodistuksena. Kuitenkaan en ole saanut aikaiseksi tilata noita kuoria mistään eikä Suomessa liikkeissä tule niitä kovinkaan vastaan. Niina sitten vilautteli näitä ihania passinkuoria liikkeessä ollessamme ja mun oli pakko saada samanlaiset! Kultainen väri, joka mätsää mun lompakkoon sekä söpö teksti 'Let the adventure begin' tekivät tuosta ihan täydellisen omiin tarpeisiini. 

Ihanat satiiniset tennarit puolestaan olivat sellainen pikkuinen heräteostos Stradivariuksesta. Mulla alkoi olla jalat ihan muussina päivän kävelyistä, sillä reissuun ottamani kengät eivät olleet mitkään maailman parhaimmat. Mullahan kävi sellainen pieni moka, että tulin tuonne suoraan Porista enkä viikko aiemmin Poriin lähtiessä tiennyt lähteväni sieltä suoraan tuonne Tallinnaan. Siksi ne parhaimmat kävelykengät odottivatkin vain kotona. Olinkin päättänyt, että jos reissulta löytyy jotkin kivat tossut, joita tulee muutenkin käytettyä niin saan sellaiset hankkia mun jalkoja hellimään. Ja nää on oikeasti täydelliset kevääseen! 

Fazerin Domino -suklaalevy oli myöskin kunnon heräteostos, sillä kuulin ettei tuota makua ole vielä Suomessa kaupoissa. Haha. Oli siis pakko ostaa testiin kyseinen suklaa, mutta ainakaan vielä sitä ei olla maisteltu, sillä Tallinnasta lähti mukaan myös muutama Milkan suklaalevy, joista tosin on kääreet enää tallella. Ehkä tuon suklaaöverin jälkeen piakkoin päästään tämäkin levy korkkaamaan. 

Mitä tykkäsitte mun pienistä ostoksista? Entä haluaisitteko tämän kaltaisia postauksia useamminkin? ♥

16 kommenttia

  1. Oi mikä ihana hempeä värimaailma näissä sun ostoksissa! Pystyn kyllä niin kuvittelemaan sut tuossa mekossa launtain gaalassa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Joo saa nähdä valikoituuko tuo sittenkään gaalaan, mutta ehkä ;)

      Poista
  2. Eikä nuo passinkuoret, aivan ihanat <3

    VastaaPoista
  3. Eikä apua, aivan ihana tuo mekko ja noi kengät!! Tällaset shoppailu postaukset on just tosi kivoja, että näitä vaan enemmänki!

    http://auroranieminen.blogspot.be/

    VastaaPoista
  4. Kiva, että säkin teit postauksen sun ostoksistasi<3 tuo mekko on kyllä aivan täydellinen, voisin heti laittaa tuon itsekin päälle ♥ Ja nuo kengät, niin söpöt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, joo ♥ Juu kerrankin sain aikaiseksi tehdä, varsinkin kun oli silleen kivat ostokset :)

      Poista
  5. Ihania ostoksia! TOi pinkki mekko <3 Domino-suklaa on kyllä hyvää - me ostettiin sitä matkaevääks Müncheniin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ♥ Haha, joo täytyy kyllä piakkoin availla tuo paketti maisteluun :)

      Poista
  6. Mekko on kyllä upea! :) tuota suklaata on ehdottomasti päästävä testaamaan :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, se on ♥ Kannattaa kyllä heti sen kauppoihin tullessa lähteä testailemaan :)

      Poista
  7. Todella kivoja ostoksia! Aivan upea mekko ja siis mitkä ihanat tennarit <3 Mäkään en aikoihin ollut tehnyt ostospostauksia, mutta Tukholman reissun jälkeen tein ja oli muuten ihan kiva postaus tehdä :D Vaikka mieluummin tosiaan esittelisi vaatteet ihan päällä, pakko myös myöntää että ostospostaukset on aika suosittuja katselukertojen perusteella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ♥ Näitä on kyllä tosissaan mukava lueskella ja kirjoittaakin, joten ihmetteln miksei niitä tule kovin usein kuitenkaan sitten tehtyä :D Reissujen jälkeen se on kyllä aina hitusen helpompaa! Ja joo, kyllähän niihin katseluja kertyy aina kivasti :)

      Poista
  8. Tuo mekko on kyllä niin ihana! <3 Just sulle sopiva. Ja nuo kengät sopi sulle myös tosi hyvin :) Mä söin jo tuon Domino- suklaan Joonaksen kanssa, oli kyllä niin hyvää :D <3 Pakko ostaal lisää sitten, kun sitä saa täältä Suomestakin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ♥ Haha, me ollaan jotenkin vältytty avaamasta tuota levyä vielä, ihmettelen vaan että millä tahdonvoimalla :D Pian se onneksi tulee suomenkin kauppoihin <3

      Poista