Miltä näytti Inspiration Blog Awards? | IBA2018

Nyt olisi luvassa tunnelmia tuosta lauantaisesta Inspiration Blog Awardsista, jossa olin ensimmäistä kertaa ikinä. Tapahtuma oli siis Indieplacen järjestämä ja verrattuna edellisvuosiin, oltiin siellä yhdistetty aikaisempia erillisiä päivä- ja iltatapahtumia. Ensimmäiset pari tuntia oli aikaa kierrellä tapahtuman yhteistyökumppanien pisteitä ennen varsinaisen gaalan ja palkintojenjaon alkamista.  
Tapahtuman aikana ehti hyvin näkemään paljon tuttuja kasvoja blogejen takaa sekä vaihtamaan kuulumisia. Saavuttiin tuonne yhdessä Inkan, Ellin ja Saran kanssa ja sopivasti ennen kuvausseinälle siirtymistä törmättiin Emmaan. Tällä porukalla pysyttiin aika hyvin loppuilta silloin tällöin osan käydessä muualla. Haha, ja löydettyämme vihdoin pari istumapaikkaa, ei niistä voitu edes luopua!
Pisteistä suurinosa oli juoma- ja ruokapuoleen liittyviä. Alkumaljoja tarjoiltiin Freixnetin pisteeltä, mocktaileja Novellen pisteeltä ja erilaisia muita alkoholipitoisia juomia Olvin, [yellow tail]:n ja The Helsinki Distilling Companyn puolesta. Itse alkumaljan jälkeen nautin pääasiassa Novellen uudesta Novelle Plus Greippi ja Litsi -juomasta, joka oli ihanan raikastava juoma tapahtuman aikana. 
Ne muutamat ei ruokaan ja juomaan liittyvät pisteet olivat Batisten, Offerillan, Instrumentariumin, Olympuksen, Bronx Colorsin, Ifolorin ja Järvenpään Kukkatalon. Näistä omiksi suosikeikseni nousi Batisten piste ihanan photoboothin vuoksi sekä Instrumentariumin piste, josta on tulossa ihan oma postauksensa pian. Muilla näistä pisteistä käytiin melko nopeasti, sillä niissä oli meidän tullessa reippaasti ihmisiä jo valmiiksi. 

Yhtenä ruokapisteenä tuolla alkutapahtumassa oli Breyers Delights. Tuolla sai maistella kahdesta herkullisesta jäätelömausta jätskiannoksen, johon oman valinnan mukaan sai lisätä pähkinöitä ja marjoja. Me itseasiassa käytiin tässä pisteellä vasta syömisen ja palkintojenjaon välissä, mikä oli oikeastaan ihan mukava väli siinä mielessä, että tuo toimi ennemmin jälkkärinä kuin välipalana. Kumpaankin tarkoitukseen se kuitenkin sopii erinomaisesti. 
Ruokapuoli avattiin vasta reilu tunti tapahtuman alusta, joten suunnattiin melko nälkäisinä sinne. Tuolla oli kolmea erilaista maisteluannosta ruokaa sekä kolmea eri makuista raakakakkua jälkiruoaksi. Ruokapuolesta vastasivat Jyväbroiler, Lihakauppa, Roots Helsinki, GreenStreet sekä Anyday Nuts. Itse ihastuin täysin tuohon Jyväbroilerin rosmariini- amaranth -kanaan couscousilla ja pohdinkin kokeilevani tehdä samantyylistä kotona. Tosin en ole koskaan tehnyt itse couscousia tai käyttänyt rosmariinia tai amaranttia ruuanlaitossa, mutta hei kuinka vaikeata se voi olla! ;)
Kaiken kaikkiaan tapahtuma oli mielenkiintoinen kokea eikä mulla oikeastaan ollut minkäänlaisia ennakko-odotuksia sen suhteen. Parhaimmiksi hetkiksi tuolla noistaisin silti ihanien blogityttöjen kanssa vietetyn ajan, tuttujen bloggaajien bongaamisen sekä herkulliset ruokapisteet. Palkintojenjaossa puolestaan näkyi tuttuja nimiä, mutta uusiakin tutustumisen arvoisia blogeja ja vaikuttajia tuli vastaan reippaasti. Eikä tämä tapahtuman jälkeinen viikko ole kaukana koneelta mennyt inspiraation lisääntymisen ja uusien tuttavuuksien vuoksi. 

Miltä tapahtuma näyttää teidän mielestänne? ♥

8 kommenttia

  1. Oli mielenkiintoista lukea sun näkemys tuosta päivästä :) Varmasti kiva kokemus, olisi itsekkin ehkä joskus siistiä päästä tuollaiseen :D Tosi herkullisen näköisiä ruokia tuolla on ainakin ollut! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla ♥ Oli kyllä mukava kokemus, toivottavasti säkin pääset :) Ja oli kyl herkullista ruokaa <3

      Poista
  2. Mä kans rakastuin tuohon couscous kanaan ja pakko kans kokeilla tehdä sitä kotona! :D Oli kyllä todella ihana ilta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ♥ Joo ihan pakko kyllä päästä kokeilemaan, harmi ettei tuon reseptiä ollut missään esillä :D

      Poista
  3. Ihania kuvia ♥ Kuulostaa aivan ihanalta tapahtumalta, tuonne olisi ollut kiva päästä :) oon joskus vuosia sitten ollut päivätapahtumassa ja tuo päivä- ja iltatapahtuman yhdistelmä kuulostaa tosi kivalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Toivottavasti säkin pääset :) Oli kyllä ihan mukava tapahtuma ja yhdisti kivasti noita molempia :)

      Poista
  4. Ihanaa oli nähdä myös sinua! Jotenkin niin hassua yhtäkkiä nähdä ihminen, jota on aina vain nähnyt kuvista blogissa! Mutta tosi kivaa 😍 Ja siun asu oli niin kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin suakin ♥ Äläpä! Oli todella outoa siinä oikeasti olla todellisuudessa kun vain aiemmin kuvista katsonut :) Sunkin mekko oli todella upea ja muutenkin olit todella kauniina <3

      Poista