Pyynikin näkötorni

Käytiin jo monta viikkoa sitten Tampereella Pyynikin näkötornissa ihailemassa upeita maisemia. Huomaa, että olen blogissa hieman jäljessä vähän kaikessa, sillä kaikki muu arjessa ovat verottaneet aikaa bloggaamiselta, mutta ajatuksissa palaan yhä uudelleen luomaan uusia tekstejä ja kuvia on tullut napsittua useammankin postauksen verran. Enää puuttuu vain se koneen ruudun edessä istumiseen tarvittava aika. Onneksi kuitenkin pian helpottaa jo muut kiireet ja pystyn antamaan blogille jälleen sen ansaitseman ajan ja huomion. 

Palataan kuitenkin ajassa hieman taaksepäin tuohon kauniiseen iltaan Tampereella, jolloin lähdettiin kurkkaamaan millainen torni tuo Pyynikin kehuttu näkötorni onkaan. Mullahan oli kesän toivelistalla yhtenä kohtana, että haluaisin nähdä muutamaakin tornia, joista Yyterin näkötorni käytiin katsomassa aiemmin. Pyynikin näkötorni sijaitsee siis Tampereella Pyynikin alueella eikä sinne ole kovinkaan pitkä matka keskustasta autolla tai edes kävellen, joten siellä pystyy helposti käymään päiväreissullakin Tampereella käydessä. Vaikka Näsinneula on ehkä se suositumpi tapa mennä katsomaan pitkälle Tampereen joka suuntaan, on Pyynikin näkötornista yhtälailla upeat maisemat 360 astetta joka suuntaan Tamperetta. 


Pääsymaksu tuonne torniin oli parin euron luokkaa eli ei todellakaan kallis lysti. Ylös pääsee niin portaita kuin hissilläkin. Tosin Yyteri -keissistä oppineena ja viisastuneena noustiin suosiolla rappusia pitkin huipulle saakka, sillä Pyynikin näkötornin hissi oli vielä enemmän esihistorialliselta ajalta kuin tuo Yyterin vastaava kauhuhissi. Hissillä ei pääse ihan huipulle saakka kuitenkaan ja ennen tuota ihan huippua on ikkunallinen näköalatasanne, joka sai meidät hieman pettymään torniin ennenkuin löydettiin vielä portaat tuonne ulkona olevalle näköalatasanteelle. Jälleen viisastuneena aiemmista pettymyksistä en antanut itselleni lupaa luoda turhan suuria odotuksia Pyynikin näkötornia kohtaan etten jälleen omilla odotuksillani pilaisi kokemustani. 


Oltiin muistaakseni arki-iltana tuolla hieman ennen sulkemisaikaa, joten oli ihanan rauhallista eikä näköalatasanteella ollut liiaksi ruuhkaa. Tälleen bloggaaja -näkökulmasta tuollaisia osaa arvostaa, sillä kuvia tulee otettua tavallista vierailijaa enemmän. Tälläkin reissulla tuli otettua muutamasta eri kohdasta kuvia, mutta ainoat onnistuneet olivat tästä yhdestä kohdasta, sillä Näsinneula taustalla varasti kohdistuksen itseensä kaikista yrityksistä huolimatta. Ehkä kamera ja kuvaaja olivat sitä mieltä, että Näsinneula näytti paremmalta kuin mun meikitön naama, hehhe. Mä silti tykkään hirveesti näistä kuvista tuolta Pyynikin näkötornista, vaikka tuonne meno oli melko extempore -juttu eli vaatteet on ensimmäiset päälle heitetyt ja kuten sanoin, naama täysin meikitön. Välillä pitäisi enemmänkin vain jättää ne turhat laittamiset ja suunnittelut väliin ja nauttia siitä hetkestä. 

Tornista laskeuduttua kannattaa ehdottomasti pysähtyä myös tornin alakerrassa sijaitsevaan munkkikahvilaan. Parilla eurolla sai ihan älyttömän herkullisen munkin, josta maistoi sen olevan melkein kuin kotona leivottu ja se oli vielä ihanan lämpöinen. En ole hetkeen syönyt herkullisempaa munkkia. Voisin ihan jo pelkästään näiden maisemien ja munkin takia palata uudelleen ja uudelleen tuonne. Ja tietty ensikerralla nappaan sen munkin (tai edullisen munkkipussin) mukaani tuonne ylös ♥

Onko Pyynikin näkötorni tuttu paikka? ♥

19 kommenttia

  1. Mun oli tarkoitus käydä kesän aikana ihastelemassa maisemia, mutta se jäi ihan täysin. Näen Pyynikin näkötornin mun parvekkeelta, joten olisi ihan mahtavaa päästä näkemään miltä maisemat näyttää näkötornissa. Upeat on kyllä maisemat ainakin näiden kuvien perusteella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, usein sitä jokin on liian lähellä mutta kuitenkin liian kaukana :D Kannattaa kyllä ehdottomasti käydä kurkkaamassa nuo maisemat tuolta ylhäältä ♥

      Poista
  2. Ihania kuvia ja maisemia! Pyynikki on kokonaisuudessaan yksi mun lempparipaikkoja Tampereella, ja näkötorni kahviloineen on symppis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Tuo alue on kyllä upea, joten en yhtään ihmettele että on sun lempparipaikkoja :)

      Poista
  3. Niin ihania kuvia jälleen kerran! <3

    VastaaPoista
  4. Tuolta on kyllä niin upeet maisemat! (:

    VastaaPoista
  5. Oi ootpa saanut kauniitä kuvia tuolta<3 mekin käytiin pari viikkoa sitten, niin ihana paikka :) Mä satun sinne aina vain huonolla säällä, nytkin satoi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Eikä mitä tuuria, että ootte vain huonolla säällä päässeet tuolla käymään ;/ Toivottavasti ensi kerralla olisi kauniimpi sää :)

      Poista
  6. Me ollaankin käyty tuolla vain siinä alhaalla, täytyisikin käydä ihan ylhäälläkin kun on noin upeat näkymät! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, joo kannattaa ehdottomasti käydä ihan ylhäällä saakka :) Mutta on tuolla alhaallakin aika upeat maisemat ♥

      Poista
  7. Munkkikahvilla tuli käytyä arkenakin useasti(parhaat gluteenittomat munkit!), mutta kertaakaan en torniin asti eksynyt. Asuin vuoden verran siinä vieressä, enkä koskaan loppujen lopuksi saanut aikaiseksi kiivetä mäen jälkeen enää torniin katselemaan maisemia. :D Pyynikki on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi vähänkö huippua tietää siellä olevan myös maistuvia gluteenittomia munkkeja! Nuo ihan tavalliset ainakin veivät kielen mennessään ♥ Me mentiin onneksi autolla tuonne tornille, mutta voin kuvitella että sen mäen kiipeämisen jälkeen ei kovinkaan tee mieli kiivetä vielä suurta määrää rappusia ylös :D

      Poista
  8. Tuttu paikka. Näköalat ovat hulppeat. Ja munkit kyllä vertaansa vailla. Niitä täällä muistelen haikeudella, meillä on donitseja joka lähtöön vaan ei munkkeja. Pyynikki olisi sellainen paikka jossa mielelläni Suomessa asustaisin. Tai Tampereen keskusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet kyllä ihan oikeassa, että näköalat ja munkit ovat kyllä vertaansa vailla ♥

      Poista
  9. Tuollaiset näköalapaikat ovat mun mieleeni etenkin reissuissa! :) Suomessa en oo sitten niin paljoa käynyt tuollaisissa, mutta olisihan se mukava joskus käydä. Tuoltakin näyttäisi olevan oikein kauniit maisemat ja hyviä kuvia oot ottanut <3:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Näköalapaikat on kyllä ihania ja sieltä näkee niin hyvin isossa skaalassa lähiympäristön! Kannattaa ehdottomasti suomessakin käydä, sillä silloin ymmärtää entisestään kuinka kaunista suomessa oikeesti on ♥

      Poista
  10. Toi näkötorni on kyllä kiva paikka! Ite tykkäsin siitä, ja vielä enemmän tykkäs mun sillonen poikaystävä, joka oli ensimmäistä kertaa Suomessa. Hän oli aivan vakuuttunu Tampereen metsämaisemista tuolta korkeudelta katottuna, haha! Kivoja kuvia oot saanut tuolta :)

    https://laura-linnea.blogspot.se/

    VastaaPoista