8 hyvää syytä blogata

Jokainen blogia joskus pitänyt on huomannut sen tuoneen uusia taitoja ja kykyjä muiden hyvien ja huonojen puolien lisäksi. Välillä sitä hämmästyy itsekin, kuinka monipuolisesti bloggaamisessa kehittyneitä taitoja voi käyttää muissakin elämän osa-alueissa. Halusinkin tulla jakamaan teille muutamia huomaamiani vaikutuksia, jotka blogin pitäminen on elämääni tuonut eli toisinsanoen niitä hyviä syitä blogata:
Ihania ihmisiä. Tästä on hyvä aloittaa, sillä ilman muita ihmisiä ei bloggaaminen välttämättä olisi niin mielekästä kuin nyt. Jokaisen postauksen jälkeen jätetyt kommentit piristävät päivää ja jokaisesta kommentista saa lisää motivaatiota tuottaa mukavia blogitekstejä luettavaksi. Lisäksi kommenttipuolen lisäksi olen tavannut muita mahdottoman ihania bloggaajia, joista on kehkeytynyt ystäviä, joiden kanssa jutella myös blogin ulkopuolella. Blogien kautta on helppo löytää samanhenkisiä ihmisiä niin lukijoiden kuin muidenkin bloggaajien joukosta. 

Vuorovaikutustaidot kehittyvät. Varsinkin bloggaajat, jotka vastaavat lukijoiden kommentteihin huomaavat omien vuorovaikutustaitojen kehittyvän. On ihan eri asia kirjoittaa pitkän harkinnan ja sanamuotojen mietinnän jälkeen blogipostaus kuin vastata kommentteihin. Kommentit yleensä jatkavat postauksen linjaa, mutta vapaammassa muodossa ja itse ainakin nautin keskustella eri aiheista vieläkin laajemmin, mitä postaus antaa myöden. 
Kasvatat paksumman nahan. Jokainen bloggaaja saa jossain vaiheessa ikäviäkin kommentteja, joista saa loukkaantua. Perustellun kritiikin ja haukkumisen raja on ohut eikä hyvinkään muodosteltu kritiikki aina tunnu mukavalta, vaikka olisikin kuinka aiheesta. Koskaan ei saisi turtua ikäviin kommentteihin, mutta kasvattamalla hieman paremman sietokyvyn niille sekä ymmärtämällä sen, että haukkuminen ei aina johdu sinusta, voi päästä jo hieman pidemmälle. Työelämässäkin tulee varmasti saamaan kritiikkiä ja ikäviä kommentteja, joten blogimaailmassa saadut kommentit voivat auttaa kestämään työelämän kommentit hieman paremmin. 

Kestät kylmää paremmin. Kevennyksenä voidaan mainita kylmän sietokyvyn kasvu, sillä varsinkin asukuvaisissa blogeissa talviaikaan kuvia saatetaan ottaa melko vähäisissä vaatetuksissa. Toppatakit usein peittävät alleen ihan kaiken, joten jos haluaa talvella esitellä muutakin kuin lämpimintä toppatakkiaan, on hieman paleltava kauniiden kuvien vuoksi. Ja hei, kylmähoidot/palellukset on tällä hetkellä in -juttu hyvinvoinnissa/kauneudessa/you name it. 
Hankit uusia kokemuksia herkemmin. Bloggaajalla oletetaan olevan kokoajan uutta sisältöä blogissaan ja elävän erittäin tapahtumarikasta elämää. Tämä puolestaan johtaa siihen, että saattaa herkemmin vastata yhtäkkiseen kutsuun lähteä katsomaan ilmaiskonserttia tai mennä keilaamaan uudella porukalla. Näistähän saa hyviä blogipostauksia useammalle viikolle. Pelkältä kotisohvalta bloggaaminen voi ajansaatossa käydä hyvinkin yksitoikkoiseksi ja tylsäksi, mutta ei sekään kiellettyä ole. 

Näet kauneutta useammissa paikoissa. Itse ainakin olen bloggaamisen myötä huomannut ihan perusarjessa entistä enemmän kauniita asioita, joita sisällyttää kuvien kohteiksi. Saatan autossa istuessa ja maisemia katsellessa pohtia erilaisia kuvauspaikkoja, joiden ohi sujahdettaisiin muuten. Itselläni on myös pään sisällä valmiiksi listaa kauniista rakennuksista ja paikoista, joiden luo olisi mukava päästä kuvailemaan niihin sopiva asu. 
Osaat ilmaista itseäsi paremmin. Paras tapa oppia kirjoittamaan monipuolisemmin ja paremmin, on tietenkin kirjoittaa, kirjoittaa ja vielä kerran kirjoittaa. Bloggaamisen aloittamista ei kannata jättää siksi, että kokee itsensä huonoksi kirjoittajaksi. Jokainen kehittyy jokaisen blogitekstin myötä kokoajan eikä hyväksi kirjoittajaksi synnytä yhdessä yössä. Tietenkin osalla saattaa olla jo koulun pohjalta tai muuten hieman selkeämpi oma ääni kirjoittamisessa, mutta sekin kehittyy entisestään. Lisäksi kirjoittaessaan oppii nopeasti käyttämään synonyymi -sanakirjaa tai googlailemaan oikeaoppista kirjoitusasua tietyille sanoille ja lauseille. 

Opit joka päivä jotain uutta. Blogimaailma ja sosiaalinen media muuttuu päivittäin ja sitä myötä joudut myös itse oppimaan uusia asioita. Lisäksi moni asettaa itselleen uusia opittavia asioita tavoitteikseen, kuten esimerkiksi ulkoasun muokkaukseen liittyvien koodien opettelua tai uusien kuvakulmien käyttöä kuvaamisessa. Itse yritän jokaisella kuvauskerralla entisestään kokeilla kameran asetuksia ja etsiä uusia kuvauslokaatioita. Lisäksi tavoitteenani olisi hieman järjestelmällisempi tapa pitää blogia ja sen aiheita järjestyksessä. 

Oletteko te huomanneet samoja asioita blogeissa ja bloggaamisessa? ♥

16 kommenttia

  1. Tässä oli ehdottomasti hyviä pointteja! Erityismaininta tälle kestät kylmää paremmin kohdalle, sillä siihen oon kyllä jo muutamassa kuukaudessa saanut oppia 😂

    Sara V

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana ♥ Kylmässä vähissä vaatteissa pomppiminen tulee kyllä nopeasti tutuksi, jos haluaa julkaista monipuolisia asukuvia blogissa :D

      Poista
  2. Hyvä postaus! :) Bloggailun myötä sitä tosiaan katsoo tuttujakin paikkoja ihan uusin silmin, kun miettii, mistä saisi kivoja kuvia ym. Ja tuo uuden oppiminen - todellakin ulkoasun jne. kanssa näpertäessä oppii vaikka mitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Todellakin tulee katsottua ihan uusin silmin ja saattaa huomata niitä pieniä asioita, joihin ei ole aiemmin liiemmin kiinnittänyt huomiota! Ulkoasun paranteleminen kokoajan saa oppimaan uutta koodeista :D

      Poista
  3. Aivan ihana postaus! <3 Nämä kaikki ovat kyllä hyviä syitä blogata ;) Bloggaaminen on kyllä ihan paras harrastus enkä vaihtaisi tätä pois mistään hinnasta! Vaikka joskus mua oikesti ahdisti bloggaaminen, niin siltikään en voinut siitä kokonaan luopua. Parasta on juuri ystävät keitä olen täältä saanut kuten sinä! <3 Lisäksi on kiva jutella lukijoiden kanssa kommenttiboksissa ja jatkaa aihetta samalla siellä :) Hauska tuo kestää kylmyyttä kohta, sekin on ihan totta :D On myös ihana huomata miten on kehittynyt valokuvaamisessa kokoajan enemmän ja näkee juurikin kauneutta kaikkialla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina ♥ En kyllä myöskään vaihtaisi! Jokaiselle tulee varmasti välillä pientä tai suurta ahdistusta bloggaamisesta, mutta itsensä kuunteleminen auttaa silloin :) Todellakin on ihana ollut tutustua ♥ Sä ainakin oot kehittynyt ihan mielettömästi kuvaamisessa ja katson aina ihaillen sun kuvia ♥ Toivottavasti saisin itse myös kehityttyä entisestään kuvaamisessa :)

      Poista
  4. Vautsi kuin hyvä postaus! Iteki oon huomannu, että kuvaamisen ja bloggaamisen myötä oon alkanu enemmän katselemaan ympäriltä kauniita kohteita. Moneen muuhunkin voin samaistua.

    https://mahdollisestiehka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Kiva, että pystyit samaistumaan useaan kohtaan ja varsinkin tuohon kauniiden asioiden huomioimiseen :)

      Poista
  5. Loistava postaus! Samaistun kaikkiin vaikken kauaa olekkaan vielä ehtinyt kirjoitella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Näistä monet kohdat kyllä huomaa nopeasti aloitettuaan bloggaamisen :) Kiva kuulla, että oli sullekkin tuttuja :)

      Poista
  6. Ihan mahtava postaus! Ja kaikki oli hyviä pointteja, saatoin erityisesti naurahtaa tolle kylmyyden kestämiselle. Totta todellakin! :D Myös noita kuvauspaikkoja tulee silmäiltyä ihan koko ajan!

    https://jennakaroliiiina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ♥ Mukava kuulla, että löytyi sullekkin tuttuja juttuja :) Kyllä se naurattaa silloin kylmällä säälläkin pomppiminen ulkona kuvissa :D

      Poista