Onnellinen naisena

Tänään vietetään kansainvälistä naistenpäivää, jolloin moni nainen saa kukkia ja huomionosoituksia lähipiirinsä miehiltä. Ja sen ovat jokaikinen nainen tässä maailmassa ansainnut olemalla kauniita ja arvokkaita omana itsenään. Kuitenkin monelta kysyttäessä naistenpäivän todellista tarkoitusta, monikaan ei tiedä sen alkuperäistä tarkoitusta. Naistenpäivän pääasiallinen lähtökohta on juhlistaa naisten taloudellisia, poliittisia sekä sosiaalisia saavutuksia, mutta myös tuoda esille erilaisia epäkohtia naisten asemassa maailmanlaajuisesti.
Kirjoitin viime vuonna Naistenpäivän merkityksestä itselleni sekä jokaiselle maailman naiselle. Yllä oleva lainaus on kyseisestä postauksesta, joka on luettavissa täältä. Tänä vuonna ajattelin listata niitä asioita, joista saan olla onnellinen naisena olosta Suomessa: 
♥ Mulla on mahdollisuus kouluttautua juuri sellaiselle alalle, jolle ikinä haluankaan

♥ Mä saan äänestää kaikissa vaaleissa juuri sitä henkilöä, jota itse haluan

♥ Olen saanut käydä koulua ja oppia lukemaan 

♥ Elän tasa-arvoisessa ja tasa-arvoisuuteen pyrkivässä maassa

♥ Saan kertoa avoimesti sosiaalisessa mediassa itsestäni ja asemastani naisena

♥ Saan kulkea kaupungilla korkeissa koroissa ja punaisissa huulissa sekä muutenkin päättää itse ulkonäöstäni

♥ Saan kulkea yksin paikasta toiseen

♥ Saan tienata rahaa ja käyttää sen täysin itse haluamallani tavalla

♥ Minulla on vapaus valita itse, mitä haluan tehdä elämälläni

♥ Miehen täytyy ansaita kunnioitukseni ja arvostukseni, se ei tule automaattisesti vain siksi, että hän on mies

♥ Saan itse päättää kenen kanssa seurustelen sukupuolesta riippumatta

♥ Minulla saa olla kaikenlaisia ystäviä sukupuolesta tai elämänkatsomuksesta riippumatta

♥ Päätän itse omasta vartalostani

♥ En joudu kokemaan ahdistelua, ja vaikka joutuisin voisin siitä ilmoittaa viranomaiselle

♥ Saan olla niin naisellinen kuin itse haluan, mutta mun ei tarvitse tahtomattani olla yhtään naisellinen

♥ Mun ei täydy miellyttää ketään

Tiesitkö, että kaikki nämä listaamani asiat voivat olla jollekkin naiselle tässä maailmassa mahdottomuuksia ja kiellettyjä? Meille nämä kaikki asiat listalla ovat täysin arkipäiväisiä ja juuri siksi olen kiitollinen siitä, että synnyin naisena Suomen kaltaiseen maahan. Koska olen itse melko etuoikeutettu elämään maassa, jossa naisten asema on melkoisen hyvä, haluan käyttää ääntäni niiden puolesta, joilla siihen ei ole mahdollisuutta. Myönnän, että Naistenpäivää todellakin tarvitaan silloin tällöin muistuttamaan näistä asioista, vaikka jokaisena päivänä olisi hyvä arvostaa suomalaisille naisille saavutettua asemaa verrattuna moniin muihin naisiin. Voidaankin siis tänään katsoa reilun sadan vuoden taakse ja antaa suuret kunnianosoitukset suomalaisille naisille, jotka taistelivat meille äänioikeuden, joka puolestaan antoi meille mahdollisuuden parantaa asemaamme tasa-arvoisemmaksi. 

Ihanaa naistenpäivää ♥ Mistä sinä olet onnellinen naisena? 

14 kommenttia

  1. Ihanaa naistenpäivää (tai iltaa jo tässä vaiheessa) myös sulle 💗 Aivan ihana postaus tärkeästä asiasta!

    https://millatt.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Tää oli kyllä loistava postaus, muistutti itse kutakin siitä miten onnekkaita me suomalaiset naiset ollaankaan. Pitää muistaa arvostaa noita meille niin itsestäänselviä asioita, jotka todellakin on monelle naiselle vain kaukaisia haaveita - ehkä niin kaukaisia, ettei niistä osaa edes haaveilla. Mahtavaa naistenpäivää tai no nyt ehkä paremminkin "naisteniltaa" sulle Anette! ♥

    Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Erika ♥ Todellakin on hyvä silloin tällöin pysähtyä miettimään, kuinka onnellisia saadaan täällä Suomessa olla :) Kaukaisia haaveita tosiaan joillekkin maailman naisille, jotka eivät välttämättä edes tiedä niiden olevan jossain mahdollisia :/

      Poista
  3. Näitä asioita ei tule aina ajateltua, joten on hyvä että joku välillä muistuttaa kuinka hyvin asiat oikeasti meillä on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan totta, että näitä ei todellakaan tule helposti ajateltua. Onneksi meillä siis on sitä varten omistettu se yksi päivä ♥

      Poista
  4. Todella ihana ja hieno postaus tärkeästä aiheesta! <3 Kyllä mä oon onnellinen, että olen juuri syntynyt Suomeen, täällä on niin moni asia hyvin :) Vaikka on vielä parantamisen varaa, niin silti voi miettiä että nuo sun listaamat asiat ovat meille itsestäänselviä, mutta muulla maailmassa sellaisia kiellettyjä asioita :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina ♥ Todellakin saa olla onnellinen siitä, että on saanut Suomeen syntyä :) Tietty on parantamisenkin varaa, mutta näissä itsestäänselvissä asioissa on paljon asioita, jotka ei kaikille ole :/ Mun mielestä liikaa keskitytään siihen asioista valittamiseen, vaikka itsellä on asiat todella hyvin verrattuna muihin :( Kiitos ihanasta kommentista jälleen ♥

      Poista
  5. Voi miten ihana postaus, tuli hyvä mieli! :)

    VastaaPoista
  6. Upea postaus tosi tärkeästä aiheesta :) Tää oli tosi kivasti toteutettu, tuli hyvä fiilis lukiessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana ♥ Aihe on todellakin tärkeä ja siitä on mukava myös kirjoittaa :)

      Poista
  7. http://wwheretonext.blogspot.fi/2017/03/tunnustus-blogilleni.html < Sulle olisi tunnustus blogissani :)

    VastaaPoista