SkyView Stockholm

Tukholmasta kotiuduttiin perjantaina erittäin väsyneinä, mutta sitäkin upeampi reissu oli jälleen kerran takana. Ennen kuin lähden kertomaan enemmän meidän reissusta kokonaisuudessaan, ajattelin aloittaa kertomalla meidän tämän reissun 'tärkeimmästä' kohteesta eli SkyView:sta. Sanoin jo ennen reissuun lähtöä, että meillä on suunnitelmissa poiketa hieman niistä meille tutuista paikoista ja tuo Globen yhdessä SkyViewn kanssa oli tuo ensimmäinen poikkeuma. S laittoi mulle eräänä iltana viestiä, että hänelle merkitsisi paljon päästä näkemään Globen ihan livenä ja aikani googlailtuani kohdetta huomasin siellä olevan itsellenikin jotain mieluista. 


SkyView on tosiaan tuollainen lasinen gondoli, joka kulkee Globenin seinämälle rakennetulla radalla. Gondoleita on itseasiassa kaksi ja yhteen gondoliin mahtuu 16 ihmistä kerralla. Meillä tosin kävi niin hyvä tuuri, että meidän kanssa samaan aikaan oli vain kaksi muuta ihmistä, joten saatiin hieman ilmavammin nauttia maisemista ja liikkua rauhassa katsomassa puolelta toiselle. Kokonaisuudessaan matka tuonne Globenin huipulle ja takaisin alas kestää 20 minuuttia, joista muutama vietetään pysähdyksissä huipulla. Hintaa tuolle SkyViewille tuli 150 SEK eli hieman alle 16 euroa per henkilö. 


Ensimmäisenä googlaillessani tuota paikkaa mietin helpointa tapaa päästä paikalle. Loppujen lopuksi tuonne keskustasta tai jopa satamasta pääseminen on helppoa. 

○Silja Linen terminaalista pääsee valitsemalla tunnelbanan Gärdetin asemalta Norsborgin suuntaan menevän metron. Metrosta jäädään pois T-Centralenissa ja siellä vaihdetaan Hagsätran suuntaan menevään metroon, josta jäädään pois Globenin asemalla. 

○ Viking Linen terminaalista pääsee Slussenin tunnelbana -asemalta valitsemalla Hagsätran suuntaan menevän metron, josta jäädään pois Globenin asemalla. 

Globenin asema sijaitsee aivan Globen Shopping Centren vieressä ja tuon kauppakeskuksen läpi pääsee sopivasti sisätiloissa kulkemaan suoraan tuo SkyViewn ovelle.


SkyView on avoinna ympäri vuoden muutamaa päivää lukuunottamatta eikä näin pakkasillakaan siellä tarvinnut kylmästä hytistä, mikä aluksi tuossa mietitytti. Tuo aukeaa kymmeneltä aamulla ja me suunnattiin melkolailla aukeamisen aikaan paikalle, sillä oltiin luettu siellä olevan helposti jonoa ja odottelua omalle ajelulle. Toisin kävi ja päästiin viiden minuutin odottelun jälkeen gondolin kyytiin klo 10.50 lähdöllä. Seuraavaan gondoliin olikin sitten jo jonoa eli uskoisin tuonne kannattavaa lähteä mahdollisimman ajoissa varsinkin suositumpana turistikautena.


Ennen gondolin kyytiin nousemista meidät ohjattiin huoneseen, jossa meille esitettiin videopätkällä infoa Globenista ja SkyViewstä. Videossa tuli hyvin ilmi, mitkä joukkueet pelaavat pelinsä näissä alueen halleissa, ketkä artistit ovat soittaneet tuhatpäiselle yleisölle sekä hauskana faktana kerrottiin kestävän 40 vuotta täyttää koko halli vedellä. Videoon oli myös laitettu turvatoimista tietoa sekä tietenkin turvaohjeita, kuten ettei gondolissa saa tupakoida. Viimeistään tuon videopätkän jälkeen ei kyytiin nouseminen jännittänyt enää niin kovin, sillä gondolista löytyy videovalvonta, tarvittaessa hätäpuhelin sekä palovaroitin. Istumaankin gondolissa pystyy keskellä kiertävälle metalliselle penkille. Me ja meidän kanssa olleet saksalaiset äiti ja tytär jätettiin laukkumme kyseiselle penkille ja keskityttiin ihailemaan maisemia sekä napsimaan kuvia Tukholman alueesta.
Oletteko te koskaan käyneet Globenissa tai SkyViewssä? ♥

14 kommenttia

  1. En oo koskaan Globenissa käynyt, mutta tämän jälkeen tekisi kyllä mieli! Ihanat kuvat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Kiva kuulla, että tämän jälkeen kiinnostus paikkaa kohtaa nousi :) Itse olin kuullut joskus paikasta, mutta en ollut koskaan ajatellut sinne menemistä ennen kuin poikaystävä sitä ehdotti :D

      Poista
  2. Oi mitä kuvia :) En oo koskaan käynyt Globenissa, mutta mielenkiinto heräsi kyllä nyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ♥ Mukava kuulla, että mielenkiinto heräsi :) Tuonne kannattaa kyllä ehdottomasti suunnata, sillä oli ihan upea kokemus ja turistikauden ulkopuolella menee kokonaisuudessaan noin tunti koko hommaan :)

      Poista
  3. Onpa hienoja kuvia! En oo käynyt Globenissa enkä SkyViewssä ikinä, mutta kun seuraavan kerran suuntaan Tukholmaan niin korjaan asian tän postauksen innoittamana :)

    Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Erika ♥ Kannattaa kyllä ehdottomasti mennä käymään ensi Tukholman reissulla! :) Kokonaisuudessaan meillä meni aikaa sellaisen tunnin verran matkoihin ja tuohon skyviewiin plus muutamaan hetkeen viereisessä kauppakeskuksessa, mutta turistikautena voi joutua varaamaan pikkasen enemmän aikaa :D Tuolla kuitenkin kannattaa heti mennä ostamaan lippu, sillä siinä lukee sitten teidän lähtöaika, joten jos se on tyyliin tunninkin päästä niin hyvin kerkeää shoppailemaan/syömään välissä :)

      Poista
  4. Ompa makeita kuvia!! Olisipa pitänyt itsekin käydä tuolla kun olin muutama viikko sitten Tukholmassa... Ensi reissulla sitten :)

    http://kiiainnanmaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ♥ Ensi reissulla sitten :) On kyllä kokemuksen arvoinen paikka :)

      Poista
  5. Upealta näyttää ja sinä kans, oot niin nätti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Saga ♥ Ihana kuulla, että parin tunnin unien jälkeen voi näyttää nätiltä :)

      Poista
  6. Oon miettinyt monta kertaa Tukholmaan matkustaessa, että pitäisi käydä tuolla ihailemassa maisemia! Tukholmassa on kuitenkin aika helppo matkustaa metrolla ja tuonnekin olisi varmasti helppo mennä ja näkisi todella hulppeita maisemia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä ehdottomasti ja uskon kesemmällä tuolta olevan vieläkin upeammat maisemat ♥ Tuonne oli älyttömän helppo mennä metrolla, vaikka luulin sinne joutuvan enemmänkin säätämään :D

      Poista
  7. Tuolla en ookkaan koskaan käynyt! :) Oon käynyt muutaman kerran toisessa paikassa ihailemassa maisemia :) Tuo näyttää ainakin käymisen arvoiselta paikalta ja hyvät maisemat!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vinkkaa ihmeessä oma maisemien ihailemiseen soveltuva paikka ensi reissua silmällä pitäen ;) Tuo oli kyllä kokemuksena todella upea ja sieltä näki kauas :)

      Poista