Helmikuun positiivisia tapahtumia

Mulla on koko helmikuu ollut kaikkea kivaa ohjelmaa ja kiireen tunne on iskenyt useammin kuin pitkään aikaan. Välillä oikein ihmetyttää, kuinka kaikki mukavat tapahtumat osuvatkin lyhyelle aikavälille. En silti valita, koska helmikuusta jää mieleen vain ne sadat ihanat hetket ja tapahtumat. Tuttuun tapaan listailin niitä mun mieltä piristäneitä positiivisia tapahtumia ja hetkiä helmikuulta. 
♥ Sain ystävänpäiväksi kauniin hortensian, jonka sain ihan itse valita. Ei varmaan yllätä, että valitsin yhden oman lempparikukkani vaaleanpunaisessa sävyssä. Kukat piristävät nopeasti pienessäkin asunnossa. 

♥ Tampereella käytiin kokeilemassa Naughty Brgr muutama viikko sitten ja voin vain kertoa maistuneen erinomaiselta. Mä tykkään, että tällä hetkellä tuodaan paljon tuollaisia pienempiä ravintoloita kaupunkeihin ja usein niissä valikoidaan raaka-aineet tarkemmin sekä tuodaan uusia ja erilaisia makukokemuksia. Täältä voi kurkata, miltä mun hamppari siellä näytti ;)
♥ Seuraavana päivänä tuosta Naughty Brgr:sta käytiin S:n kanssa syömässä ja leffassa. Käytiin Plevnassa katsomassa Kuudes Kerta, joka oli ihan tavallinen suomalaiseksi leffaksi. Plussaa leffa saa siitä, että siihen oltiin valittu yhdeksi näyttelijäksi Viron euroviisuedustaja parin vuoden takaa; Stig Rästa. Elokuvissa on silti aina mukava käydä ja olisi kiva käydä useamminkin, vaikka helposti leffat tuleekin katsottua kotisohvalta Netflixin välityksellä. 
♥ Tukholmassa ollessa käytiin SkyView:ssä ja kyseisen ajelun jälkeen pysähdyttiin sen yhteydessä olevassa matkamuistomyymälässä ihailemassa. Euroviisu -fanille olisi löytynyt paljonkin kaikkea ihanaa viime vuoden viisujen logolla, mutta valitsin kuitenkin vain avaimenperän edellisen hukkuneen tilalle. 

♥ Tuolla samaisessa matkamuistomyymälässä pääsin myös muistelemaan ruotsinkielen taitojani, sillä myyjä nappasi jostain mun sanomisesta sen, että puhunko ruotsia. Kyllä kuitenkin nopeasti huomasin vastaavani ruotsiksi, että vähäsen sitä ruotsia tulee osattua ihan suomalaisten pakollisten ruotsinopintojen ansiosta. Oli kyllä mukava päästä puhumaan kokonainen ostotapahtuma ruotsinkielellä ja vielä mukavampaa oli se, että myyjä kehui mun puhuvan todella hyvin sekä se, että ymmärsin kaiken sanotun. 
♥ Löysin jo kevättä ja kesää ajatellen ihanat avokkaat, joita tulee varmasti näkymään kyllästymiseen saakka blogissakin. Lisäksi mulla on muutenkin tapahtunut pienoinen valaistuminen hakemani tyylisuunnan suhteen. 

♥ Pieniä ja isoja sisustusideoita on myöskin pyörinyt mielessäni entisestä enemmän ja odotankin innolla paria pientä pakettia mun diy -juttujen aloittamiseksi. Onkohan se tämä keväänalku, joka saa innostumaan uudella tavalla sisustamisesta ja vaatteista?
♥ Lauantaina Porissa järjestettiin ensimmäinen blogikirppis Bepopup -tapahtumassa, jossa oli myös useita pienempiä yrityksiä esittelemässä toimintaansa. Bepopin valoisa aulakäytävä täyttyi jo aamulla ihmisistä, puheensorinasta ja iloisista ilmeistä, sillä tapahtuma sekä kaunis sää vaikuttivat positiivisesti. Mun mielestä oli todella mukavaa, että tälläisiä tapahtumia järjestetään myös Porissa. 

♥ Bloggaajista lisäkseni paikalla olivat Johanna Hellan ja Viinilasin välissä -blogista, Piia Värikäs Elämäni -blogista, Silja Silja's -blogista sekä vloggaajista Milla Grönman ja Elisa Grönman. Itselleni suurin osa näistä blogeista ja vlogeista oli ihan täysin uusia tuttavuuksia, joten oli mukava päästä näkemään heitä tuolla tapahtumassa. 
♥ Itselläni oli todella paljon vaatteita ja sisustusjuttuja myynnissä. Kävin tuossa yhtenä iltana läpi koko vaatekaappini ja melko rivakasti heitin kirppiskasaan jokaisen vaatteen, joka ei itselleni enää mahdu tai, jota en ole käyttänyt pitkään aikaan. Melkein kaksi kolmasosaa vaatekaapin sisällöstä löysi uuden paikkansa isoista Ikea -kasseista, joissa oli jo valmiiksi paljon kirppikselle menevää. 

♥ Kirppispöytäni tapahtumassa oli melkoisen täynnä ja sainkin hyvin myytyä edulliseen hintaan vaatteita sekä sisustusjuttuja. Vielä jäi kuitenkin hirmuisesti kaikkea kivaa ihan perinteiselle kirppispöydälle, jonka aion maaliskuun aikana varata Patakirppikseltä. 
♥ Tapahtuman jälkeen käytiin vielä blogityttöjen kanssa syömässä Miamissa. Hampurilaiset löytyi meistä melkein jokaiselta ja itse valitsin vielä herkullisen aurajuusto -dipin ranskalaisteni ystäväksi. Täyteen vatsaan mahtui vielä jälkiruuaksi pienen pieni jäätelöpallo kinuskikastikkeella. Tälläisiä herkutteluhetkiä hyvässä seurassa on aina mukava viettää. 

♥ Muiden bloggaajien kanssa on nopeasti ihan normaalia, että kamerat nostetaan pöydälle ja ruuasta napataan hyviä kuvia. Lisäksi puheenaiheet siirtyvät helposti bloggaamiseen, josta puhetta riittäisi useammaksi tunniksi. 
♥ Vietin pari päivää kummitätini perheen luona Sipoossa. Kummitätini on sellainen ihminen, jota arvostan ja ihailen suuresti. Mun mielestä on mukavaa, että nykyään voidaan puhua ihan kaikenlaisesta aina niistä elämän syvällisimmistäkin asioista. Ollaan muututtu siitä aikuinen ja lapsi -suhteesta selkeästi sellaiseen ystävätär -suhteeseen, mikä on meille molemmille ollut tärkeää. 

♥Tuon kahden päivän aikana kerettiin tekemään paljon kaikkea mukavaa; vierailtiin Porvoon vanhassa kaupungissa ja poikettiin siellä kahvilla ja jätskillä, tehtiin todella pitkä lenkki kauniissa Gumbostrandin ympäristössä, syötiin herkulliset pullat ja kahvit Leipomokahvila Navetassa sekä käytiin kiertelemässä Ikeassa. Paljon siis kaikkea mukavaa yhdistettynä siihen höpötykseen. 

Mitä ihania tapahtumia teillä on ollut helmikuussa? ♥

12 kommenttia

  1. Tosi kivoja ja positiivisia juttuja on sulle tapahtunut! Olisin halunnut poiketa tuolla bepopissa lauantaina katsomassa meininkiä ja vilskettä, juurikin kun en oo ikinä kuullutkaan, että Porin blogipiireissä tapahtuisi mitään tuollaisia kivoja tapahtumia! Harmi vain, että oltiin sille päivälle sovittu reissu Ikeaan. :-(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ♥ Oi harmi, että oli jo muuta tuolloin sovittuna! Porissa ei kyllä joo usein mitään blogipiireissä tapahdu ja siksi olikin jännä nähdä miten juttu otetaan vastaan :D Toivottavasti tälläisiä juttuja tulee useamminkin ja säkin kerkeisit mukaan :)♥

      Poista
  2. Oi tosi kivoja juttuja oot kokenut! :)

    tiiaemilia.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Vähänkö paljon kaikkea kivaa on tapahtunut sun elämässä! <3 Etenkin tuo blogikirppis kuulostaa niin mukavalta. On tosiaan niin normalia ottaa kuvia ruuasta bloggaajana ja muut bloggaajat ymmärtävät sen :D Eivätkä ihmettele haha! Mukavaa myös, että oot käynyt Porvoossa, se on mun mielestä todella ihana kaupunki <3 Myös tuo sun kukka näyttää kauniilta, ihanan värinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ♥ Joo on kyllä rennompi olo ottaa ruokakuviakin sen sijaan, että muu pöytäseurue laskisi leikkiä kyseisestä asiasta :D Porvoo on kyllä ihana kaupunki ja oli ihanan rauhallista ja autiota siellä tälläisenä talvisena iltana ♥

      Poista
  4. Oi miten ihanasti toteutettu postaus!♥ Mun on aina pitänyt käydä tuolla Naughty Brg raflassa :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista ♥ Kannattaa kyllä käydä siellä, itse tykkäsin ainakin kovasti :)

      Poista
  5. Aivan ihania positiivisia asioita oot taas listannut ♥ Mua harmittaa, että en kerinnyt käymään tuolla, olisin mielelläni tullut teitä kaikkia sinne moikkailemaan :-) Toivottavasti tuollaisia järjestettäisiin täällä vielä lisää!

    http://emmikristiinan.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana ♥ Harmi, ettet päässyt käymään ja moikkailee ihan livenä :) Toivon kanssa, että erilaisia tapahtumia tulisi entisestään :)

      Poista
  6. Olipa kiva postaus, tosi paljon kivoja juttuja on kuulunut sun helmikuuhun ♥ Tuollainen bloggaajakirppis ois ihan huippu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ihanasta kommentista ♥ Tuo oli kyllä todella mukava kokemus :)

      Poista