Vuosi 2016 pähkinänkuoressa osa 1

Vuotta 2017 on eletty jo runsaan viikon verran, mutta vielä olisi tarkoitus palata ihan pieneksi hetkeksi vuoteen 2016 vuosikatsauksen merkeissä. Mun piti jo alunperin tulla julkaisemaan nämä postaukset viime viikolla, mutta flunssan iskiessä ei motivaatiota ollut tarpeeksi suuren kuvamäärän muokkaamiseen ja sommitteluun. Ja luit ihan oikein, olen jakanut vuosikatsauksen kahteen osaan, jotta postauksesta ei tulisi kilometrinpituista teksti- ja kuvaoksennusta. Tämä ensimmäinen postaus käsittää ajan tammikuusta kesäkuuhun. 

 Tammikuu

Vuosi 2016 vaihtui rauhallisesti kotona hyvin syöden sekä raketteja katsellen. Tammikuun puolella kerroinkin kyseisestä uudenvuoden vietosta sekä saamistani joululahjoista ja tuliaisista. Voitte vain kuvitella kuinka usein lahjaksi saamani pinkki huivi löytyi mun kaulaa lämmittämästä! Annoin myös itse itselleni kaipaamani joululahjan, uuden puhelimen Huawein Honor 4X, joka on vuoden aikana osoittautunut juuri täydelliseksi mun tarpeisiin. Lisäksi hemmottelin itseäni muutamalla kauniilla pienellä sisustusesineellä, joista varsinkin kultakirjaillut kahvikupit ovat usein aamiaispöydän koristuksina. 

Tammikuussa myös ajateltiin syvällisiä niin positiivisesta ajattelusta kuin edessä olevan vuoden tavoitteista. Positiivista ajattelua onkin blogissa näkynyt ihan konkreettisesti kuukausittaisten positiivisuus -postausten muodossa ja tavoitteetkin lopulta muotoutuivat vuoden aikana. Tosin nuo tavoitteet tulee toteutettua vasta tänä vuonna. 

Hauskuutin teitä kertomalla hassuja työhakemusmokiani, mutta toin teille myös vinkkejä työnhakuun. Naurua aiheutti myös Epäimartelevat blogikuvat -postaussarjan toinen osa, jossa julkaistaan niitä epäonnistuneempia asukuvia. Niitä ei tosin ole useampaan kuukauteen blogissa näkynyt ja mietin, että vieläkö teitä sellaiset kiinnostaisivat?

 Helmikuu

Helmikuusta on parhaiten jäänyt mieleen pari mukavaa viikonloppua, joista toinen oli reissu Helsinkiin ja toinen ystävien kanssa vietetty rauhallinen viikonloppu. Helmikuu muutenkin jo ystävänpäivän puolesta tuo mun mieleen ystävyyden tärkeyden ja siksi jaoin vinkkejäni uusien ystävien hankintaan sekä tietenkin toin ystävänpäivän vaaleanpunaisuutta yhden postauksen verran. 

Vuoden alku toi mukanaan myös paljon halua uudistuksiin ja se näkyi blogissa saakka. Vaihdoin helmikuussa blogin banneria sekä aloitin uuden postaussarjan Tyylimatka, jossa seurattiin mun pukeutumisen muutoksia vuodesta 2008 vuoteen 2014. Vuosi 2016 oli itselleni todella suurta inspiraation aikaa blogissa ja koko vuoden pyrin kokoajan kehittämään itseäni bloggaajana entisestään. 

 Maaliskuu

Maaliskuussa blogissa oli useampi postaus, joiden avulla saitte hieman uutta tietoa musta. Ensimmäisenä S vastasi kysymyksiin musta boyfriend tagissa, seuraavaksi kerroin 15 faktaa itsestäni kuten sen, missä kaikkialla olen asunut, kuinka monta kertaa olen murtanut luitani sekä millaisia lemmikkejä olen omistanut. Jaoinpa teille myös mun syvintä sisintä kertomalla näkemistäni unista

Maaliskuuta johdattelee myös naistenpäivä, josta kirjoitin omalla tavallaan kantaa ottavan oodin siitä, kuinka onnellinen voin olla siitä, että olen syntynyt naisena juuri Suomessa enkä missään muualla. Lisäksi pääsiäinen osui maaliskuulle ja omaan mieleeni pääsiäinen aloittaa kevään, joten keväistä inspiraatiota näkyi blogissa niin muffineissa kuin shoppailuhaaveissa

Yhtenä isoimpana projektina kyseisenä kuukautena toimi meidän sokeriton kokeilu, jossa pyrittiin olemaan kokonainen kolme viikkoa ilman sokeria sekä muutamaa muuta ruoka-ainetta. Kokemuksesta tuli kirjoitettua kokonainen postaus ja nyt melkein vuosi myöhemmin voin kertoa sen vaikutuksien vieläkin pätevän, sillä nykyään sokeria ei tule syötyä aivan niin paljon kuin ennen kokeilua ja muutamaa ajanjaksoa lukuunottamatta ruokavaliota yritetään kokoajan muuttaa entistä paremmaksi. 

 Huhtikuu

Kevät usein on muutoksien aikaa ja, jos helmikuussa tuli muokattua blogin ulkoasua, huhtikuussa muokattiin sisustuspuolella. Ensin raikastin mun kampauspöydän ilmettä ja myöhemmin toteutin kauan päässäni muhineen diy -idean inspiraatiota tuovista lauseista kehyksissä. Sisustukseen tuli myös lisäyksiä pikaiselta Ikea -reissulta, josta kerrankin ei lähtenyt huonekaluja mukaan. 

Huhtikuu toi mukanaan myös positiivisuutta henkineen postauksen, jossa listasin kahdeksan asiaa, joissa olen hyvä. Väitin esimerkiksi olevani erittäin hyvä tekemään pannaria ja sitä mieltä olen vieläkin, vaikka pannaria ei ole useampaan kuukauteen tullut tehtyä keksittyäni maailman parhaan lettu -reseptin ;) 

 Toukokuu

Toukokuu alkoikin vauhdikkaasti vapun vietolla, mutta jo toukokuun alussa myönsin teille etten tunteunut itseäni onnelliseksi. Suurempi asian myöntäminen oli itselleni, sillä en olisi koskaan voinut kuvitella ajattelevani niin. Kuitenkin siitä hetkestä ollaan menty hurjasti eteenpäin ja vaikken vieläkään tunne itseäni täysin onnelliseksi, on mulla kuitenkin suuria suunnitelmia tavoitellakseni onnea. 

Toukokuu ei kuitenkaan ollut täysin synkkä vaan silloin tuli vietettyä ihanan aurinkoisia hetkiä Kirjurinluodossa, Vanhassa Raumassa sekä parvekkeella brunssilla. Katse käännettiin myös kohti kesää ja loinkin pienen bucket listin. Kaikki kesälle ajatelluista 'tavoitteista' ei toteutunut, mutta listaa katsoessa se ei edes harmita. Monet asiat kerkeää myös seuraavina kesinä tehdä ja tärkeintä on, että kesä oli kaikesta huolimatta onnistunut. 

Kesäkuu

Kesäkuussa puolestaan kirjoitin useammankin postauksen liittyen tyyliin ja vaatteisiin. Molemmat ovat itselleni yksi intohimo ja voisin puhua vaatteista useammankin tunnin taukoamatta. Jaoin teille omat kesän suosikkivaatteet sekä pohdein vaatekokoni muutosta vuosien varrella. Kerroin teille myös vinkkejä pienempään budjettiin ja säästämiseen, jotta teillekkin jäisi useampi sentti omia intohimojanne varten. 

S muutti kesän alussa Tampereelle, joten myös blogiin alkoi tulla yhä useammin postauksia itselleni aiemmin vieraammasta kaupungista. Matkustin itse kesäkuun puolessa välissä pariksi viikoksi Tampereelle ja rakastuin täysin S:n vieressä olevaan Härmälänsaareen. Kävin myös ennen juhannusta viikonlopun verran Helsingissä sukuloimassa ja nautin take away -kahvin kanssa omasta rauhasta Helsingin keskustassa. Juhannukseksi palattiin takaisin Poriin ja vietettiin rauhallinen juhannus verrattuna naapurikaupungin festariporukkaan. 

***

Tässä oli siis vuosikatsauksen ensimmäinen osa, joka loppuu kesäkuuhun. Ensi viikolla tulenkin höpöttelemään teille tapahtumista heinäkuusta vuoden loppuun, jonka jälkeen voidaankin taputella vuosi 2016 blogissa. 

Onko teille jäänyt erityisesti mieleen jokin näistä linkkaamistani postauksista? ♥ Ja kertokaahan ihmeessä omia huippuhetkiänne kyseiseltä ajanjaksolta! ♥

8 kommenttia

  1. Sun vuosi kuulostaa kyllä mukavalta! :) Ja ihania kuvia oot valittunut myöskin <3 Sulla on niin kivan monipuolinen blogi, pystyt kirjoittamaan aiheesta kuin aiheestakin. Tuo säästöpostaus oli kyllä hyvä, vaikka oonki huono säästämään, mutta sitte oon taas kova tekemään töitä haha :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Niina ♥ Ihana kuulla, että tykkäät mun monipuolisuudesta, sillä välillä tuntuu ainoastaan tiettyjen aiheiden kiinnostavan blogeissa :) Haha, säästäminen ei kyllä sovi kaikille ja on yllättävän hankalaa :D Mäkään en säästämällä osaa säästää, mutta säästän tietyissä menoissa, joista noita vinkkejä jaoin :) Työntekohan se paras tapa onkin ja kannattaa aina olla ahkera :)

      Poista
  2. Voi miten paljon kivoja juttuja siun vuoteen onkaan mahtunut! :) monia muistoja heräs siun blogia seuranneelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emma ♥ Hih, varmasti on blogia seuranneelle pieniä muistutuksia niistä viime vuoden postauksista :)

      Poista
  3. Oon sun blogiin jo muutamasti aiemmin eksynyt, mut nyt klikkailin itseni ihan lukijaksi asti ja luinkin siltä seisomalta sun postauksia tästä useamman kuukauden taaksepäin! Tykästyin sun kirjoitustyyliin jotenkin tosi paljon ja aina on kiva löytää myös 'uusia' porilaisia blogeja ja bloggaajia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana kuulla, kiitos ♥ Porilaisia blogeja on kanssa aina mukava bongailla, sillä tutut ympäristöt on aina hassuja nähdä toisten blogeissa :D Täytyy käydä sunkin blogiin tutustumassa kunhan kerkeän :)

      Poista