My Day: torstai 5.1.

En ole blogissa usein tehnyt my day -postauksia, mutta torstaina mulla oli melko tapahtumarikas päivä verrattuna perus koulu - ja työpäiviin, joten ajattelinkin kirjata teille mun päivän kulun. 
 08.00
Heräsin muutaman minuutin vajaa kahdeksan 11 tunnin yöunien jälkeen. Olin edellisenä iltana nukahanut jo yhdeksältä flunssan uuvuttamana ja torstaina heräsinkin jo pirteänä ja flunssattomampana. Ensimmäisenä herättyäni kävin vessassa ja juomassa vettä, jonka jälkeen palasin vielä sänkyyn selailemaan someja puhelimesta. Vähän ennen yhdeksää kävin napsauttamassa kahvinkeittimen päälle ja valmistin pari voileipää helpottamaan kiljuvaa nälkääni.

09.00
Kävin laittamassa tietokoneen päälle odottaessani kahvin tippumista ja koneelta Netflixistä Modernin Perheen pyörimään. Nautin pari kuppia aamukahvia katsoessani ohjelmaa ja söin toisen voileivistä. Toista en sitten jaksanutkaan, sillä flunssan aikana ruokahalu heikkeni melkoisesti enkä muutenkaan kovin aamupalaa osaa syödä. Uuteen jaksoon tuli Netflixissä muutaman kerran siirryttyä. 

10.00
Useamman jakson jälkeen siirryin käymään suihkussa, sillä meillä oli sovittu tyttöjen kanssa tapaaminen 11-12 välillä. Suihkun jälkeen viestiteltiin vielä tarkempaa näkemisajankohtaa, joka pakkasen vuoksi siirtyi 12.15 aikaan. Istuinkin siis rauhassa pyyhe päällä ja katsoin vielä yhden jakson Modernia Perhettä, sillä sen seitsemäs tuotantokausi oli vasta äskettäin saapunut Netflixiin ja mulla oli kiire katsoa uudet jaksot nopeasti. 
 11.00
Vähän päälle yksitoista aloin laittautumaan kaupungille lähtöä varten; vähän meikkiä, hiukset kuntoon ja vaatteet päälle. Pakkasin myös ajoissa laukkuun kaikki tarvittavat ja usein unohtuvat jutut. Katan joululahjakin jäi jo useamman kerran ottamatta mukaan, vaikka oltiin joulun alla nähty. Lisäksi muistin napata mukaani muovipussin kirppiskierrosta varten sekä kestokassin ruokakauppaa varten. Loppujen lopuksi kuitenkin unohdin vesipullon. 

12.00
Vartin yli kaksitoista nähtiin tyttöjen kanssa ja lähdettiin kävelemään kohti kirppistä, jonne meidän oli tarkoitus mennä yhdessä kiertelemään. Matkaan meni noin vartin verran, koska kävelytiet oli melko lumisia ja liukkaita, sillä hiekassa oli selkeästi säästelty. Mä olin pukeutunut aivan liian lämpimästi tuollaisen rivakkaan kävelyyn ja valittelin kuumuutta ja unohtunutta vesipulloa. 

13.00
Meidän kirppiskierros venähti melko pitkäksi ja jouduttiin puolessa välissä palaamaan ulko-ovelta hakemaan meille kärryt kaikkia ostoksia varten. Mun kirppislöytöjä oli yksi Sims 2 -pelin lisäosa, jota en muistaakseni vielä omistanut sekä kaksi Sara Shepardin kirjaa Never Have I Ever ja Two Truths and a Lie. Kotona vasta huomasin, että nuo olivatkin the Lying Game -kirjasarjan toinen ja kolmas osa, joten ykkösosa täytyisi vielä metsästää jostain. Seurasin joskus aikoinaan kyseiseen kirjasarjaan perustuvaa tv-sarjaa ja siksi nuo kirjat olisikin mielenkiintoista lukea sekä plussaa on niiden englanninkielisyys. Yhteensä mun kirppisostokset kustansivat 4,50€. 
 14.00
Kahden maissa siirryttiin kirppikseltä takaisin keskustaan päin ja käytiin välipysäkkinä juomassa vettä Maarian tykönä. Siitä jatkettiin matkaa Coffee Houseen, sillä olin edellisenä päivänä Katan snäpistä havainnut herkullisen näköisen talvilaten, jota halusin päästä maistelemaan. Ja oli kyllä hyvää ♥ Tyttöjen kanssa rupatellessa aika kyllä lensi kuin siivillä.

15.00
Tyttöjen suunnatessa kohti kotia mä jäin vielä keskustaan käymään ruokakaupassa sekä hakemassa ärrältä sinne saapuneen H&M -paketin. Usean kassin kanssa lähdin suuntaamaan kanssa kohti kotia nälän kasvettua kaupassa kierrellessä. Ensimmäisenä kotiin saavuttuani menin juomaan vettä ja söin pienen välipalan. 
16.00
Syötyäni välipalan, laitoin nopeasti pyykkikoneen päälle ja muutaman tiskin likoomaan. Avasin hakemani paketin, kävin läpi ostoksiani sekä sovittelin tilaamiani vaatteita päälleni. Seuraavaksi soiteltiin S:n kanssa, sillä mun oli tarkoitus perjantaina lähteä muutamaksi päiväksi Tampereelle, mutta katsoessani perjantain matkalippuja huomasin halvimpienkin lippujen olevan tuplasti kalliimpia normaaliin verrattuna. Äkillisenä mielijohteena katsoin torstain hintoja ja huomasin saavani Onnibusin liput samalle illalle vitosella, joten varasin ne. Siitä alkoikin pieni hoppu, sillä mun piti keretä tekemään ruoka, siivoamaan hieman sekä pakkaamaan muutamassa tunnissa!
 17.00
Aloitinkin nopeasti ruuanlaiton laittamalla perunat kiehumaan ja samalla tiskasin astioita sekä laitoin muutenkin keittiötä lähtökuntoon. Perunoiden kypsyttyä valmistin nopeasti kastikkeen. Ruuan jäähtyessä lautasella kävin ripustamassa muutamat pyykit koneesta kuivumaan, jonka jälkeen pääsin syömään. 
18.00
Ruuan jälkeen olisi tehnyt mieli nauttia pienet päikkärit, mutta siihen ei ollut aikaa. Siirryin pakkaamaan matkalaukkua, joka onneksi kävi helposti, sillä olin parina edellisenä päivänä pessyt suurimmanosan vaatteista lukuunottamatta sen päivän pyykkivuorossa olleita housuja. Jouduinkin nappaamaan suoraan koneesta parit housut mukaan muovipussissa, sillä housutta olisi ollut tukalaa muutamat pakkaspäivät. Pakkaamisen ohessa siivoilin tavaroita järjestykseen. 

19.00
Pakkaaminen ja siivoilu jatkui. Yleensä en välttämättä järjestelisi paikkoja niin paljon kuntoon, kun lähden reissuun paitsi, jos mulla on aikaa. Tällä kertaa kuitenkin tiedän poissaollessani asunnossani käyvän kosteusmittaajat, joten en halunnut jättää asuntoa yhtään epäjärjestykseen vaan laitoin kaiken ylimääräisen pois tieltä, petasin sängyn ja suoristin matot. Vähän ennen kahdeksaa irrotin kaikki sähköpistokkeet seinistä, tarkistin hanojen olevan kiinni ja hellannuppejen olevan nollassa. Sitten pitikin olla jo pihalla ovesta ja kävellä linja-autoasemalle. 
 20.00
Saavuin Porin linja-autoasemalle tarpeeksi ajoissa odottelemaan bussia pakkasessa. Bussin saapuessa laiturille astuin kyytiin ja matka kohti Tamperetta alkoi. Matka sujui viestitellessä muutaman ystävän kanssa ja selaillessa snapchattia ja muita someja. 

21.00
Matka jatkui edelleen somejen parissa kunnes kymmenen minuuttia ennen bussin saapumista päätepysäkille, joka oli myös mun pysäkki, bussi päätti pakkasen ottaneen liian koville ja sammui. Muutaman kerran kuski yritti saada bussin vielä toimimaan, mutta mä viestein S:lle uuden hakupaikan ja jäin pois sen sammumiskohdalla. Sieltä sitten ajeltiinkin S:n luo. 

22.00
S jätti mut hänen talonsa eteen ja lähti itse vielä kaverillensa pelaamaan. Aloin olla jo melko väsynyt, mutta päätin katsella pari jaksoa Bonesia S:n ollessa poissa. Lämmitin myös mukaani ottamaa ruokaa, jonka seuraksi keitin täysjyväspagettia. 
23.00
Katselin vieläkin Netflixiä ja torkahtelin sohvalla viltin alla. Muutamaa minuuttia vaille puolen yön mun alkoi tekemään kovasti mieli jotain makeaa, joten laitoin S:lle viestiä josko hän voisi tulla kotiin kaupan kautta, mikä hänelle ei kuitenkaan sopinut vaan halusi mun lähtevän hänen kanssaan autolla ABC:lle. 
00.00
Käytiin ABC:llä ostamassa muutamia herkkuja; pieni Hearts -sipsipussi, Daim -suklaapatukka ja Haribon karkkipussi tuli kyseiseltä reissulta ostettua, kun ei osannut siellä ollessa päättää, mitä niistä eniten teki mieli. Onneksi en ollut tehnyt mitään uudenvuodenlupauksia, sillä ne olisi rikkoutuneet. Kotiin päästyämme katseltiin vielä hetki yhdessä jotain ohjelmaa ja pesin meikit pois. 

01.00
Yhden maissa siirryin sänkyyn hetkeksi lukemaan Donna Tarttin kirjaa Jumalat Juhlivat Öisin, mutta silmien mennessä kiinni kokoajan sammutin valot ja aloin nukkumaan. Taisinkin nukahtaa aikalailla heti suljettuani silmät. 

Sellainen torstai mulla, millainen sulla? ♥

10 kommenttia

  1. Tosi kivan kuuloinen torstai sulla takana, paljon kivoja tapahtumia ♥ Tee näitä ehdottomasti lisää, näitä on mukava lukea!

    http://emmikristiinan.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Näitä on kyllä mielenkiintoista aina lukea ja oli mukava myös tehdä, joten uskon joskus muulloinkin tälläisen tekeväni :)

      Poista
  2. Mukava tälläinen my day-postaus, lisää vaan tälläsiä jatkossakin :) Oi toi ikkunakuva on kiva, munkin ikkuna näytti eilen tolta niinkun monien naapureidenkin S selkeästi mukaan lukien! Musta se oli niin kauniin näköstä :)

    Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Haha, hyvin tunnistettu ikkuna ;) Oli kyllä älyttömän kaunis tuo huurre lasissa ja varsinkin auringon paistaessa siitä ♥

      Poista
  3. Kiva postaus ja kirjoitettu juuri sopivasti, että mielenkiinto säilyi ja halusi lukea, mitä seuraavaksi tapahtuu :)

    Miun torstai meni rauhallisissa merkeissä, mutta se oli flunssan jälkeen eka terve päivä, nyt lojun taas sohvalla parantelemassa uutta tautia! :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mukavasta kommentista ♥ Mullakin oli torstai ensimmäinen terve päivä, joten siksi myös tapahtumaa riitti :D Harmi, että sulla iski jo seuraava tauti, mutta tähän aikaan vuodesta on kyllä älytön määrä kaikkia tauteja liikkellä :( Paranemisia ♥

      Poista
  4. Heii vähänkö kiva my day! <3 Mä niin tykkään näistä postauksista. Ja todella tarkkaan olit kertonut kaiken, joten vielä mielenkiintoisempi postaus :) Lisää tälläisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos ihana ♥ Mäkin oon tykännyt tälläisiä lueskella, mutta olen niin huono aina muistamaan jälkeenpäin päivänkulua tai vaihtoehtoisesti kirjata niitä ylös päivän mittaan :D

      Poista
  5. Voi miten kiva myday -postaus ja oot kyllä tehnyt monenmoista päivän aikana! Mua säälitti sinä kun luin, että unohdit vesipullon! :( :D

    Ja toi sun asu on muuten aivan ihana! Jotenkin raikkaan simppeli, mutta silti tyylikäs ja huoliteltu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ♥ Joo päivästä tuli paljon tapahtumarikkaampi kuin olisin aluksi kuvitellut :D Hassua ajatella kaiken tapahtuneen samana päivänä tai itsellä ainakin oli Tampereelle päästyä epäuskoinen olo, että olisi aiemmin päivällä kerennyt kirpparilla ja kaupungilla pyörimään :D

      Vesipullo on kyllä melkeinpä aina mukana ja siksi ärsyttikin tuolloin sen vahingossa kotiin jättäminen :D Onneksi kuitenkin välietapilla pystyi vedestä nauttimaan :)

      Poista