Jäällä kävelyllä

Lauantaina oli kauniin aurinkoinen päivä ja lähdettiin sen kunniaksi ajelemaan Tampereella hieman vieraammille alueille. Huomattiin jossain vaiheessa, että jäätyneen järven päällä oli paljon ihmisiä viettämässä lauantaipäivää kävellen, pilkkien ja nähtiinpä pari jäällä surffailevaakin tyyppiä. Päädyttiin pysäköimään auto lähelle rantaa ja kokeilemaan itse myös jäätiköllä kävelemistä, vaikka varusteet meillä ei todellakaan olleet jäälle sopivat!
Mä olen joskus pienempänä kävellyt jäitä pitkin meidän mökille, mutta se on ollut meren päällä olevaa jäätä. En ole aiemmin järvenjäällä liikuskellut ja kokemus oli siten aivan uusi. Jotenkaan ei voi järjellä selittää, kuinka veden päälle pystyykin tulla noin paksu kerros jäätä, jonka päällä uskaltaa reissata pidempiäkin matkoja. 

Mua tietenkin vähän jännitti, että kestääkö jää ja, että osaako sitä mennä ilman suurempia onnettomuuksia. Lopulta tuo kävely jäällä ei paljoakaan eronnut tavallisesta kävelystä talvisella maalla. Kuitenkaan kovin kauaksi rannasta ei viitsitty lähteä ja mentiin aikalailla rannan mukaisesti jäällä takaisin autolle, sillä oltiin maalla rantaa pitkin liikuttu ennen jäälle astumista. 

Musta on mukavaa löytää joka päivä jotain uutta koettavaa ja nähtävää Tampereella eikä koko kaupunki tunnu enää niin vieraalta. Pystyn hyvin kuvittelemaan itseni joskus asumaankin kyseiseen kaupunkiin ja löytämään entisestään niitä kauniita paikkoja. Tänään käytiin Anniinan kanssa kahvilla ja parin kupillisen jälkeen käveltiin runsaasti ympäriinsä etsimässä upeita kuvauspaikkoja. Hauskasti oltiin jo melkein luovuttamassa etsintä kunnes tupsahdettiin älyttömän kauniille paikalle, joka kruunasi pidemmänkin kävelylenkin. Niitä kuvia onkin sitten luvassa piakkoin blogiinkin!

Muuten päivät ovatkin sujuneet tietokoneella työskennellen ja laatuaikaa S:n kanssa viettäen. Mulla on hirveän innostunut olo kokoajan kaikesta ja tuntuu, että mieli vaeltelee aivan liian vauhdikkasti aiheesta toiseen. Ajatukset selkeästi pomppii myös tässä postauksessa ja sen sijaan, että olisin vain kertonut meidän jäisestä seikkailusta lauantaina tuli höpöteltyä vähän muutakin. Ehkäpä se ei haittaa ja ensi postauksessa voi olla hieman enemmän järkeä. Onneksi lauantaiset kuvat ovat lemppareitani pieneen hetkeen, joten niihin voi keskittyä tekstin sijasta ♥ 

Ihanaa alkanutta viikkoa! ♥

Alkuvuoden positiivisuuksia

Viime vuoden puolella kirjoitin melkein jokaisena kuukautena niitä arjen pieniä positiivisuuksia ja samalla linjalla aion jatkaa tänäkin vuonna. Olen usein tuonut esille sitä, että mä haluan ajatella asioista aina niiden positiivisia puolia ja huonoimpanakin päivänä pyrkiä löytämään edes sen yhden positiivisen asian. Kannattaa ehdottomasti käydä lukaisemassa mun tämä postaus viime tammikuulta, jossa kerron perusteellisemmin mun positiivisen ajattelun filosofiasta ja, jonka tekstin allekirjoitan vieläkin täysin. Mutta nyt asiaan eli niitä alkuvuoden positiivisia asioita:
♥ Auringonvalon lisääntyminen päivissä piristää erityisesti ja helpottaa kummasti kuvien ottamista muulloinkin kuin tarkkaan valittuna tunnin ajanjaksona. Se myös tarkoittaa mun lempi vuodenajan lähestymistä, sillä kevät kolkuttelee jo ovelle heti lumen sulaessa kunnolla pois. Mutta vaikka kevättä ja sen pastellisia sävyjä odotankin, on lumiset maisemat olleet viime aikoina piristämässä ulkona liikkuessa. 

♥ Olen lähiaikoina ollut todella innostunut ja motivoitunut loppuvuoden suunnitelmien vuoksi. Ne tietysti vaativat tällä hetkellä runsaasti työntekoa ja useita yömyöhäisiä hetkiä koneella tehden järjestelyjä sekä tutkimuksia. Jotenkin se piti vain myöntää itselleen, että elämässään täytyy liikkua jo seuraavaa haastetta kohti eikä turhaan jäädä kiinni asiaan, joka pitää paikallaan. 
♥ Löydettiin Tampereella aivan ihana lenkkipolku suoraan S:n talon tyköä Arboretumiin, jonne on käveltävää yhteen suuntaan noin kolme kilometriä. Koko matka on niin kaunista seutua ja ollaankin usein käyty ihan autollakin tuolla Arboretumissa, joten oli mukava huomata sinne pääsevän rantaa pitkin kävelemään melko nopeasti.
♥ En ole hetkeen jaksanut laittaa kynsiin mitään erikoisempia lakkauksia, mutta Instagramissa selailleassani inspiroiduin kokeilemaan tavallisesta poikkeavampaa ranskalaista lakkausta. Lakkauksen raja tosiaan on tuollainen kolmiomainen ja lakkana käytin We Care Iconin sävyä 132 Magic silver metal.

♥ Yhtenä iltana laitoin mun Lushin kahvimaskin nassuun ja S:lle vitsillä heitin, että laitetaanko hänenkin naamansa kuntoon. Yllättäen hän vastasikin ihan tosissaan haluavansa kokeilla kyseistä kasvonaamiota ja niin me istuskeltiin sohvalla yhdessä kahvit naamassa.
♥ Talviloman odottelu tuo myös hymyn huulille, sillä mulla olisi luvassa taas visiitti Helsingin suunnalle. Siellä olisi tarkoituksena yökyläillä kummitätini perheen tykönä, syödä mummin tekemiä herkkuruokia sekä tietenkin päästä kiertelemään ja kuvailemaan kauniita paikkoja keskustan alueella.

♥ Helmikuu on muutenkin erittäin paljon mielessä, koska sinne on luvassa kaikkea spesiaalia ohjelmaa. Ystävänpäivääkin vietetään silloin ja kaiken söpön ja vaaleanpunaisen rakastajana tykkään sen koristuksista. 
♥ Aloitin viime vuoden puolella katsomaan Gossip Girliä alusta ja oon jälleen täysin hurmaantunut siihen muotiin ja juonitteluun. Tietysti mun lempparein syy katsoa koko sarjaa on Blairin ja Chuckin suhde, sillä niin monimutkaista, mutta koko sydämen kokoista rakkautta harvemmin kuvataan missään. Pääsin eilen mun yhteen itkettävimpään B+C -kohtaukseen ja jälleen oli kyynelkanavat auki.

How to Get Away with Murder saapui Netflixiin toisen tuotantokauden kanssa ja mulla ei tainnut mennä kuin vajaa kaksi vuorokautta viikonlopusta ja olin sen äkkiä ahminut. Siinä on ihan täydellinen sarja, jossa juoni kulkee mielenkiintoisesti ja aina jää odottamaan lisää.
♥ Viimeksi Tampereelta lähtiessäni bussilla kotiin oli laukuille tarkoitettu osio jo melko täynnä ja mä yritin sitten änkeä mun laukkua toiselle hyllylle siinä reippaasti epäonnistuen. Onneksi vielä on ihmisiä, jotka huomaavat tuollaiset tilanteet ja iskevät auttamaan, sillä ilman tätä yhtä avuliasta henkilöä olisin joko satuttanut itseni tai rikkonut laukkuni. Muuten olikin melko ärsyttäviä bussiin menijöitä, sillä kukaan ei meinannut antaa jonosta sen verran rakoa, että olisin edes laukkuineni päässyt laukkuluukulle... Eiköhän kaikki sinne bussiin pääse ennen sen lähtöä, kunhan ovat bussilla ajoissa. Jotenkin tuo yksi avulias sitten piristi koko bussimatkaa alkuärsytyksen jälkeen. 
♥ Eräänä uudenvuoden tavoitteenani oli kokeilla erilaisia ruokia, joita en ole kovin aiemmin tehnyt sekä lisätä kasvisten määrää jokaisella aterialla. Ollaankin löydetty uusia suosikkiruokia esimerkiksi kanawokista, joka riitti meille melkein kolme päivää! Lisäksi tehtiin eräänä iltana itse pizzaa, joka peittosi aika nopeasti pizzerioiden pizzat.

Hih, tuli ehkä hieman tekstirikkaampia näistä tämän kertaisista positiivisuuksista, mutta välillä on mukava höpötellä pidemminkin. Toivottavasti teillä siellä ruutujen toisella puolen on myös ollut mukava alkuvuosi ja niitä omia pieniä positiivisia juttuja piristämässä. 

Mitä positiivista sulle on kuulunut alkuvuonna? ♥ 

Ihonhoidon suosikit

En ole koskaan ollut mikään kosmetiikan ja kauneustuotteiden suurkuluttaja vaan käyttänyt tuotteita sitä mukaan, kun niitä olen tosissani tarvinnut. Olen ollut siinä mielessä onnekas, että olen nauttinut melko hyvästä ihosta koko elämäni ja siksi myös kokenut useat kauneustuotteet turhiksi. Nykyään kuitenkin olen ymmärtänyt ennaltaehkäisyn merkityksen ja kohtelen ihoani paljon paremmin verrattuna aiempaan. 

Tällä kertaa esittelisin teille mun tämänhetken suosikit ihonhoidossa ja kerron omia kokemuksiani niistä paremmin. Mulla on kuitenkin etsinnässä osan tuotteiden tilalle uusia vastaavia, sillä haluaisin vähentää entisestään kemiallisia aineita käyttämissäni tuotteissa ja näistä esittelemistäni ainakin yksi on siirtymässä vallan pois käytöstä, kunhan purkki on täysin tyhjennetty.



Kasvot. Kasvoille käytän pääsääntöisesti kolmea tuotetta. L’Oréal Triple Active on kasvorasva, jota laitan kasvoille aamuisin kasvojen pesun jälkeen. Aamuisin pesen kasvot pelkästään vedellä. Tuo kasvorasva on melko paksua, mutta se imeytyy hyvin ja jättää ihon mukavan kosteutetuksi. Se myös on ainakin omassa käytössäni sopinut erinomaisesti meikkipohjan alle. Mulla on kyllä mielessä eräs toinen kasvojen kosteuttaja, jonka haluaisin tämän tilalle, mutta sen hinta kirpaisee sen verran opiskelijabudjetista, etten ole raaskinut. Eli toisin sanoen tämä L’Oréalin on hyvä tuote hinta-laatu -suhteeltaan. 

Lushin Cup O'Coffee kasvo- ja vartalomaskia käytän kasvoilla noin kerran puolessatoista viikossa. Tuotteessa on mukana kahvipuruja, jotka jättävät kasvot ihanan pehmeiksi ja kuorivat mielestäni hyvin kuolleen ihon kasvoilta. Kahvin rakastajana tuoksukin on erittäin huumaava, samanlainen kuin se aamun ensimmäisen kahvikupin henkäys. 

Niinä päivinä, kun olen meikannut, käytän meikkien poistoon Garnierin Micellar Cleaning Wateria. Tämä tuote on kuitenkin itselläni ihan lopussa enkä sitä aio ostaa seuraavaa kuultuani siinä olevan polyaminopropyl biguanide -ainesosan aiheuttamasta syöpäriskistä. Kuitenkin tämä misellivesi on poistanut meikin erittäin hyvin eikä ole vaikuttanut ainakaan oman ihoni kuntoon. En kuitenkaan halua tahallisesti riskeerata ihoani, mutta en puolestaan ole löytänyt uutta meikit kunnolla poistavaa tuotetta. 
Huulet. Mä rakastan pehmeitä huulia ja siksi olenkin käyttänyt päivittäin huulirasvaa. Tällä hetkellä mulla on ollut suurimmassa käytössä tuo Maybellinen Baby Lips sävyssä Cherry Me. Tykkään huulirasvan kirsikkaisesta tuoksusta ja se jättää huulet mukavan pehmeiksi. Saatuani synttärilahjaksi Katalta tuon Lushin Sugar Plum Fairy -lip scrubin olen sitäkin melkein päivittäin hieronut huuliini. Se on ollut loistava varsinkin talviaikaan, kun huulet tuntuvat kärsivän entisestään kylmästä. 

Kädet ja kynnet. Varsinkin talviaikaan kädet ja kynnet ovat ainoa näkyvä osa kehoa kasvojen lisäksi ja siksi haluankin panostaa niiden kauneuteen. Aina en jaksa lakata kynsiä läpinäkyvää lakkaa ihmeellisemmällä, mutta kynsinauhojen öljyämistä ja siistimistä pyrin muutaman kerran kuukaudessa tekemään. Niiden öljyämiseen on ollut erinomainen aikoinaan Bloggers Inspiration Dayssa jaettu Dadi'Oil Nail Treatment

Kynsilakan poistoon käytän Perfect10 kynsilakanpoistoainetta, joka lupaa vahvistaa kynsiä samalla kun kynsilakkaa poistaa. Mulla on ollut aina melko vahvat kynnet, jotka kasvavat pituutta helposti, joten en osaa sanoa onko tuolla oikeasti vaikutusta vai ei. Kuitenkin kyseinen poistoaine toimii lakkoihin todella hyvin ja onhan se vielä suloisen vaaleanpunaista. 

Käsiä rasvaan päivittäin ja jo useamman vuoden ajan mulla on ollut The Body Shopin käsirasvat käytössä. Tällä hetkellä käytössä on tuo Mangon tuoksuinen rasva. Tykkään, että nuo kosteuttavat hyvin kädet ja jättävät ne ihanan pehmeiksi. Imeytyminen tosin kestää osalla rasvoista kauemmin ja esimerkiksi hamppurasva jättää tarkoituksella ihoa suojaavan kalvon. Jouduin itse luopumaan omasta hamppurasvastani, sillä en kestänyt sen tuoksua yhtään! Mango ja mansikka ovat tuoksuina enemmän omaan mieleeni. 


Vartalo. Vartalon kosteutuksesta vastaavat Nivean kosteusvoide sekä The Body Shopin body butter. Tuota Nivean käytän melkein päivittäin kosteuttamaan ihoa ja TBS:n silloin, kun iho on todella kuiva jostain kohdasta. Muuten tuo body butter on mielestäni liian paksua kosteuttamaan päivittäin. Harvemmin kuitenkaan ihoni on liian kuiva lukuunottamatta sääriä, joten usein tuo Nivean riittää erinomaisesti ja jättää ihon pehmeäksi ja kosteutetuksi. Ja Nivean tuotteeksi tuo tuoksuu mukavalle, vaikkakin tuon TBS:n mangon tuoksu voittaa nopeasti. 

Suihkusaippuoissa ja -geeleissä käytän melko satunnaisesti kaikkia mahdollisia. Tällä hetkellä käytössä oleva The Body Shopin mangontuoksuinen suihkugeeli tuli samassa lahjapakkauksessa käsivoiteen ja body butterin kanssa, joten se on ollut yhdessä niiden kanssa käytössä. 

Mitä kokemuksia teillä on näistä suosikeista ja mitä te suosittelisitte minulle? ♥


Vuosi 2016 pähkinänkuoressa osa 2

Nyt olisi vuorossa vuosikatsauksen toinen osa alkaen heinäkuusta ja päättyen vuoden loppuun. Ensimmäinen osa löytyy täältä

Heinäkuu

Heinäkuussa listailtiin useita asioita, sillä ensimmäinen kuukauden lempparit -postaus ilmestyi sekä outoja tapoja oli taas postauksen verran. Listasinpa teille myös hyviä vinkkejä edullisempiin ja säästäväisempiin vaate- ja sisustushankintoihin. Kesäisin listaus puolestaan oli kesämusiikin suosikit.

Koko kuukausi ei kuitenkaan ollut pelkkiä listauksia, sillä syvällisempiä aiheita löytyi tuttuun tapaan. Tällä kertaa aiheina olivat ensivaikutelman merkitys sekä mun mietteitä omasta siveellisemmästä tavasta pukeutua kesäkuumallakin.

Kuukauden kohokohta itselleni oli uuden Olympus Pen E-PL6 hankinta, josta myös kokonaisen postauksen kirjoitin teille. Tuo ostos on kyllä viime vuoden parhain eikä ainoastaan bloggaamisen kannalta vaan siksi, että olen päässyt entisestään harjoittelemaan kuvaamista sekä saanut S:n kanssa enemmän yhteistä ajanvietettä kameran kanssa ulos lähtiessä. 

 Elokuu

Elokuussa tuli tavallista useampi kuulumispostaus varsinkin niihin Tampereella tapahtuneisiin asioihin. Postaukset luettavissa täällä, täällä ja täällä. Kaikki nuo postaukset ovat täynnä kauniita kesäkuvia ja viimeisessä postauksessa selviää, kuinka me selvittiin elokuun lopussa vallinneesta 'hirmumyrskystä', joka katkoi matkamme varrelle puita. Se oli ehkäpä yksi pelottavimmista automatkoista ikinä. 

Mä myös paljastin teille itsestäni uusia asioita faktapostauksessa, jossa esimerkiksi kerroin näkyväni eräässä tv-ohjelmassa sekä saavani out-of-body -kokemuksia pitäessäni esitelmiä. Matkahaaveita -postauksessa puolestaan kerroin teille neljästä hieman erikoisemmasta matkakohteesta, joihin haluaisin päästä jonain päivänä matkustamaan. 

Avauduin erittäin henkilökohtaisesta asiasta salaisuuksia mun vatsasta -postauksessa, jossa käsittelin ajatuksiani pyöristyneemmästä vatsanseudustani sekä syömistottumuksistani. Tällä hetkellä tilanteeni ei onneksi ole ihan yhtä paha ja suurin turvotus on kesän jäljiltä muisto vain. Ihania kommentteja kuitenkin kerääntyi tuohon postaukseen rutkasti ja sai muistamaan sen bloggaamisen parhaimman puolen; vuorovaikutuksen. 

 Syyskuu

Kesän jälkeen tyylijutut alkoivat taas lisääntymään blogissa ja syyskuun alussa aloitin uuden postaussarjan, jossa käyn tarkemmin läpi edellisenä kuuna blogissa näkyneitä asuja. Syyskuussa olikin luvassa elokuun asut -postaus ja asuja -tunnisteella löytää blogistani kaikkia asuihin liittyviä postauksia. Syyskuussa listasin myös syksyn suosikkivaatteitani samanlaisen kesä -postauksen innoittamana. 

Syyskuun puollella bloggasin myös mun ja Anniinan ensimmäisestä kahvittelukerrasta, joka päättyi Uuden Päivän kuvauskohteiden kiertelyyn. Ollaan tuon tapaamisen jälkeen nähty useasti Anniinan kanssa mun ollessa Tampereella ja blogiinkin on päätynyt useita hänen ikuistamiaan asukuvia musta. On kyllä ihan parasta istua kahvikupin äärellä toisen bloggaajan kanssa, joka ymmärtää tasan kaiken, mitä blogeista haluaa höpöttää eikä meidän keskustelut tietenkään siihen blogimaailmaan ainoastaan jää. Blogin kautta on saanut tutustua ihan älyttömän upeisiin ihmisiin ja siitä oon erityisen kiitollinen ♥

Syyskuussa blogissa vierailtiin myös Raumalla, ihailtiin joutsenia Otanlahdella, unelmoitiin, mietittiin sosiaalista mediaa, maisteltiin mustikkaisia muffineita sekä toivotettiin syksy tervetulleeksi riippusillalla

 Lokakuu

Lokakuu oli erittäin tapahtumarikas niin oikeassa elämässä kuin blogissakin. Käytiin päiväreissulla Tallinnassa laivan suuresta keinunnasta huolimatta ja jaoin sinne useamman käynnin perusteella omat vinkkini. Kuun lopulla olivat myös Halloween sekä mun synttärit, jotka molemmat ovat ihania aiheita teemojen mietintään. Lisäksi kävimme S:n kanssa todistamassa erikoista luonnonilmiötä, jossa merivesi laskeutui niin matalaksi, että meidän oli mahdollista kävellä rannalta meren yli suoraan saarelle. 

Vaikka kuukausi oli yksi iloisimmista pitkään aikaan jaoin teille myös mun ajatuksiani syysmasennuksesta ja onnellisuuden tavoittelusta. Lisäksi avasin ajatuksiani epävarmuudesta omaa hymyäni kohtaan, joka on yksi asia, mistä harvemmin blogissa olen kertonut ja, jota olen paljon myös peitellyt. Lopulta iskin lusikkani myös soppaan, johon jo moni muukin bloggaaja oli tarttunut eli ajatuksiin bloggaamisesta. Kirjoitin oman postaukseni niin bloggaajan kuin lukijan näkökulmasta, sillä luen itse myös paljon blogeja eri aihepiireistä. 

 Marraskuu

Marraskuu oli koko blogivuoden hiljaisin kuukausi useamman flunssakierteen vuoksi, joista ensimmäisen aloitti mun Helsingin reissulla tapahtunut yöllinen seikkailu. Helsingissä käynnin lisäksi kerkesin käymään flunssien välissä myös Tampereella, josta inspiroituneena jaoin ajatuksiani mun ja S:n välimatkasta, joka on huikeat 111 kilometriä. Toivottavasti tänä vuonna tuota välimatkaa saataisiin karsittua edes vähäsen ;) 

Mä pohdiskelin myös vaatefiilistä pakkaillessani reissua varten ja tulipa marraskuussa pohdittua myös valintojen ja tarkoituksen välillä. Vieläkään ei ole varmaa onko elämä vain valintoja vai onko kaikella tarkoituksensa. 

Esittelin teille erittäin huonolaatuisilla kuvilla sitä, miltä kotini näytti vuonna 2013, sillä mulla olisi kevään aikana tarkoitus näyttää mun sisustusratkaisuja ihan nykyhetkeltä. Saitte myös vilauksen mun synttärilahjoista sekä kuukauden lempparijutuista, joista kaikki ovat vieläkin suosikkilistallani. 

Joulukuu

Joulukuu täyttyi erilaisilla jouluaiheisilla postauksilla lukuunottamatta Julian blogista bongattua 10 bloggaaja faktaa -postausta. Kaikki nuo jouluiset postaukset ovat luettavissa täältä ja siellä onkin ensi vuotta ajatellen hyviä ja edullisia lahjavinkkejä, asuinspiraatiota joulun kaikkiin juhliin sekä mun lemppareimmat joulufiiliksen nostattavat laulut. Tosin jouluisista postauksista voi hyödyntää joulusiivous vinkkeihin keskittyneen postauksen, sillä vinkit pätevät myös kohta koittavaan kevätsiivoukseen ;)

Joulusta en tehnyt erikseen minkäänlaista postausta, sillä kyseinen pyhä oli kaikessa ihanuudessaan ja kamaluudessaan mun ja mun perheen. Syötiin useana päivänä maittavaa jouluruokaa, aattona kävi joulupukki ja kaikki jouluaattona otetut kuvat esittävät hymyileviä kasvoja. 

Joulun jälkeen olevat postaukset keskittyivät vuoden 2016 asuihin sekä blogin tilastoihin, joissa selvisi suosituimmat postaukset, hakusanat sekä Instagram -kuvat. 

***

Koko vuosi 2016 oli blogin puolella erittäin inspiroivaa ja todella innostuin entisestään bloggaamaan. Postausideoita jäi jopa yli edellisvuodesta ja tänä vuonna aion niistä muutamia toteuttaa. Odotan myös, että tämä vuosi 2017 toisi entisestään mulle iloa ja inspiraatiota blogia kohtaan sekä tietysti toivon kehittyväni entisestään kuvaajana ja kirjoittajana, sillä tämä harrastus on omaan mieleeni juuri itselleni sopiva. 

Kiitokset teille kaikille ihanille lukijoille, joiden jokainen kommentti on piristänyt enemmän kuin voitte edes kuvitella. Helmikuun puolella mulla olisi taas luvassa teille pientä muistamista arvonnan kera, joten kannattaa olla kuulolla ja voitte kommenteissa kertoa minkätyyppisistä arvonnoista pitäisitte :) 

Mikä oli teidän paras muisto kyseiseltä ajanjaksolta? ♥

Pelko lamaannuttaa

Mä olen varmaan pienestä saakka ollut tavallista pelokkaampi ihminen. Olen vilkkaan mielikuvitukseni vuoksi saanut itseni pelkäämään asioita, joissa ei ole mitään pelättävää. Lisäksi elokuvien sekä todellisten uutisten kamalat tapahtumat seuraavat mua uniin ja saavat tavalliset arkielämän tilanteet vaikuttamaan pelottavimmilta kuin ne oikeasti olisivat. Varsinkin yksin ollessani tai liikkuessani nuo pelot iskevät voimakkaammin ja saatan ihan oikeasti pelätä niin, että sydän pamppailee rinnasta ulos ja katse etsii pakokeinoa mahdollisesta pelottavasta tilanteesta. 
Välillä ne ovat pienet äänet, jotka kuulostavat joltain isommalta ja välillä ne ovat ihmiset, jotka käyttäytyvät erikoisesti. Joskus pelontunnetta aiheuttaa lapsuudesta seuranneet pelottavat tilanteet ja asiat kuten vakavammin sairastuminen, lentokoneet sekä ahtaat paikat. Pelkoja on monenlaisia, joista osa on ihan normaaleja pelkoja ja osa on liian vilkkaan mielikuvituksen tuotetta. Pelkäämisen myötä mun itsesuojeluvaisto on noussut äärimmilleen ja osaankin vältellä uhkaavan tuntuisia tilanteita erinomaisesti. Tietenkin samalla saattaa jäädä niitä elämän suuria seikkailuja välistä, kun takaraivossa huutava ääni käskee kääntymään pois tilanteesta.
Mun yksi suurimmista peloista, joka usein iskee alitajunnasta uniin on lentäminen ja lentokoneet yleisesti. Olen lapsesta asti nähnyt unia erilaisista lento-onnettomuuksista ja lentokoneiden tippumisesta. Osaan ajoittaa melko helposti tämän pelon alkaneen siitä hetkestä, kun eräänä syyskuisena iltapäivänä saavuttuani koulusta kotiin näin televisiossa pyörivän uutisen, jossa kaksi lentokonetta törmää rakennuksiin. Istuin naulittuna sohvalla katsomassa tätä tapahtumaa, joka vieläkin puhuttaa ihmisiä ja, joka oli ensimmäinen hetki mun elämässä, kun tajusin lentokoneiden olevan mahdollista pudota.
Tuon tapahtuman jälkeen on uutisissa ollut useita muita tapahtumia lentokoneista ja niiden onnettomuuksista, osan syy on ollut lentokoneissa ja osa on ihmisen aiheuttamaa pahaa. Vaikka lentäminen on yksi turvallisimmista matkustamistavoista ja todennäköisyys onnettomuudelle murto-osan luokkaa, mä silti pelkään sitä liikaa. Tämä pelko varsinkin on tällä hetkellä paljon mielessäni, sillä mun olisi tarkoitus lähteä kevään aikana käymään Amsterdamissa enkä tiedä miten tulen siitä selviytymään. Katsoin jopa muita vaihtoehtoja päästä Suomesta sinne, ettei mun tarvitsisi astua lentokoneeseen, mutta toisaalta eivät nekään vaihtoehdot ole oikeasti järkeviä. 
Mun pitäisi muistaa ne edelliset hetket ja tunteet lentokoneessa, sillä olenhan mä lentänyt aiemmin. Tosin yhdellä kerralla muutama lentokentän baarissa otettu shotti helpotti jännitystä ja toisella kerralla oli niin paljon asioita hoidettavana ennen lentoa, etten oikeastaan ennen lentokoneessa istumista ollut ehtinyt ajatella itse lentämistä ollenkaan. Suurin pelon hetki lentokoneessa istuessa tapahtuu juuri nousun hetkellä, jolloin puristan kaikin voimin käsinojia ja rukoilen silmät kiinni kaiken menevän hyvin. Koneen ollessa jo pilvien yläpuolella alkaa pelkokin pikkuhiljaa laantumaan, mutta en tiedä miten käy seuraavalla lentokerralla pelkojen kanssa uusien pelon aiheiden vuoksi. 
Pahinta tässä pelkäämisessä on se, että se ei oikeasti enää rajoitu lentokoneisiin vaan melkeinpä kaikkeen julkiseen liikenteeseen. Blogissa ootte varmasti huomanneet mun liikkuvan melko usein Tampereelle ja välillä myös Helsinkiin juurikin niillä julkisen liikenteen busseilla ja junilla. Ja silloin tällöin näissä istuessani mä ihan oikeasti pelkään. En edes osaa tarkasti osoittaa, että mitä pelkään, mutta mä tunnen syvältä sisältä sellaista ahdistavaa pelkoa, joka vaikuttaa mun adrenaliiniin. Jokin voima tuntuu silloin voimakkaasti ja etsii pakokeinoa tuosta tilanteesta. 

Näissä peloissa onneksi se ajatus on kaikista pelottavin ja ne ensimmäiset kymmenen minuuttia tilanteessa kunnes löydän jonkin asian johon keskittyä täysin; kirja, puhelimen sovellus tai jonkin ohjelman katselu. Pelon ei saisi antaa rajoittaa omaa elämistä enkä niin edes halua, mutta toisaalta toivoisin pääseväni tälläisistä ylimääräisistä peloista eroon. Kaikkeen voi aina varautua, mutta ei sitä oikeasti koskaan tiedä mitä tapahtuu kaikesta varautumisesta huolimatta. 
Onko teillä ollut jotain suuria pelkoja ja miten olette päässeet niistä eroon/eläneet niiden kanssa?

Aamukahvilla

Meillä oli tänä aamuna hieman kiireisempi aamu, sillä tarkoituksena oli lähteä ajamaan Tampereelta Poriin melkeinpä suoraan sängystä noustua. Nopeasti vaatteet päälle, laukut autoon ja kohti ensimmäistä matkan varrella olevaa huoltoasemaa hakemaan kahvit matkalle mukaan. Lähdettyämme kahvit kavereinamme, tulikin suunnitelmiin muutos ja käytiin Nokian puolella kääntämässä nokka takaisin kohti Tamperetta. 
Kuitenkin Nokialla kierrellessä ja kääntyilemässä huomattiin kauniin keltainen upea kirkko, jonka parkkipaikalle suunnattiin. Nautittiin rauhassa aamukahvit katsellen rauhassa seisovaa ja korkealle nousevaa rakennusta sekä ihmeteltiin alueella vallitsevaa hiljaisuutta siitä huolimatta, että aivan kirkon toisella puolella kulki vilkas ajotie. En olisi voinut kuvitella yhtään upeampaa paikkaa perjantaiaamun kahville ja heräämiselle viikonloppuun. 

Usein blogissa näkee niitä tarkasti mietittyjä hetkiä ja kuvia, joiden taustalla saattaa olla useampi tunti ajatustyötä aina paikkavalinnasta asuihin ja kuvissa näkyviin asioihin. Tällä kertaa kuvissa on juuri se aamun hetki; vaatteet ovat ensimmäiset päälle eksyneet, paikka lumosi ensisilmäyksellä ja hiuksia ei ole laitettu eikä kasvoilla ole meikkiä. Kaikessa rehellisyydessä olisin halunnut laittaa kuvan myös tuosta jälkimmäisimmästä, mutta kuvia otettiin yhteensä viisi, joista vain yhdessä näkyi kasvot ja se ainoa oli tärähtänyt. Eli olinhan mä siinä hetkessä suunnitellut sen verran kuvista, mutta toteutus oli eri kuin ajatus, mikä aina välillä on bloggaajalle tuttua. 
Ihanaa viikonlopun alkua! ♥ 

Vuosi 2016 pähkinänkuoressa osa 1

Vuotta 2017 on eletty jo runsaan viikon verran, mutta vielä olisi tarkoitus palata ihan pieneksi hetkeksi vuoteen 2016 vuosikatsauksen merkeissä. Mun piti jo alunperin tulla julkaisemaan nämä postaukset viime viikolla, mutta flunssan iskiessä ei motivaatiota ollut tarpeeksi suuren kuvamäärän muokkaamiseen ja sommitteluun. Ja luit ihan oikein, olen jakanut vuosikatsauksen kahteen osaan, jotta postauksesta ei tulisi kilometrinpituista teksti- ja kuvaoksennusta. Tämä ensimmäinen postaus käsittää ajan tammikuusta kesäkuuhun. 

 Tammikuu

Vuosi 2016 vaihtui rauhallisesti kotona hyvin syöden sekä raketteja katsellen. Tammikuun puolella kerroinkin kyseisestä uudenvuoden vietosta sekä saamistani joululahjoista ja tuliaisista. Voitte vain kuvitella kuinka usein lahjaksi saamani pinkki huivi löytyi mun kaulaa lämmittämästä! Annoin myös itse itselleni kaipaamani joululahjan, uuden puhelimen Huawein Honor 4X, joka on vuoden aikana osoittautunut juuri täydelliseksi mun tarpeisiin. Lisäksi hemmottelin itseäni muutamalla kauniilla pienellä sisustusesineellä, joista varsinkin kultakirjaillut kahvikupit ovat usein aamiaispöydän koristuksina. 

Tammikuussa myös ajateltiin syvällisiä niin positiivisesta ajattelusta kuin edessä olevan vuoden tavoitteista. Positiivista ajattelua onkin blogissa näkynyt ihan konkreettisesti kuukausittaisten positiivisuus -postausten muodossa ja tavoitteetkin lopulta muotoutuivat vuoden aikana. Tosin nuo tavoitteet tulee toteutettua vasta tänä vuonna. 

Hauskuutin teitä kertomalla hassuja työhakemusmokiani, mutta toin teille myös vinkkejä työnhakuun. Naurua aiheutti myös Epäimartelevat blogikuvat -postaussarjan toinen osa, jossa julkaistaan niitä epäonnistuneempia asukuvia. Niitä ei tosin ole useampaan kuukauteen blogissa näkynyt ja mietin, että vieläkö teitä sellaiset kiinnostaisivat?

 Helmikuu

Helmikuusta on parhaiten jäänyt mieleen pari mukavaa viikonloppua, joista toinen oli reissu Helsinkiin ja toinen ystävien kanssa vietetty rauhallinen viikonloppu. Helmikuu muutenkin jo ystävänpäivän puolesta tuo mun mieleen ystävyyden tärkeyden ja siksi jaoin vinkkejäni uusien ystävien hankintaan sekä tietenkin toin ystävänpäivän vaaleanpunaisuutta yhden postauksen verran. 

Vuoden alku toi mukanaan myös paljon halua uudistuksiin ja se näkyi blogissa saakka. Vaihdoin helmikuussa blogin banneria sekä aloitin uuden postaussarjan Tyylimatka, jossa seurattiin mun pukeutumisen muutoksia vuodesta 2008 vuoteen 2014. Vuosi 2016 oli itselleni todella suurta inspiraation aikaa blogissa ja koko vuoden pyrin kokoajan kehittämään itseäni bloggaajana entisestään. 

 Maaliskuu

Maaliskuussa blogissa oli useampi postaus, joiden avulla saitte hieman uutta tietoa musta. Ensimmäisenä S vastasi kysymyksiin musta boyfriend tagissa, seuraavaksi kerroin 15 faktaa itsestäni kuten sen, missä kaikkialla olen asunut, kuinka monta kertaa olen murtanut luitani sekä millaisia lemmikkejä olen omistanut. Jaoinpa teille myös mun syvintä sisintä kertomalla näkemistäni unista

Maaliskuuta johdattelee myös naistenpäivä, josta kirjoitin omalla tavallaan kantaa ottavan oodin siitä, kuinka onnellinen voin olla siitä, että olen syntynyt naisena juuri Suomessa enkä missään muualla. Lisäksi pääsiäinen osui maaliskuulle ja omaan mieleeni pääsiäinen aloittaa kevään, joten keväistä inspiraatiota näkyi blogissa niin muffineissa kuin shoppailuhaaveissa

Yhtenä isoimpana projektina kyseisenä kuukautena toimi meidän sokeriton kokeilu, jossa pyrittiin olemaan kokonainen kolme viikkoa ilman sokeria sekä muutamaa muuta ruoka-ainetta. Kokemuksesta tuli kirjoitettua kokonainen postaus ja nyt melkein vuosi myöhemmin voin kertoa sen vaikutuksien vieläkin pätevän, sillä nykyään sokeria ei tule syötyä aivan niin paljon kuin ennen kokeilua ja muutamaa ajanjaksoa lukuunottamatta ruokavaliota yritetään kokoajan muuttaa entistä paremmaksi. 

 Huhtikuu

Kevät usein on muutoksien aikaa ja, jos helmikuussa tuli muokattua blogin ulkoasua, huhtikuussa muokattiin sisustuspuolella. Ensin raikastin mun kampauspöydän ilmettä ja myöhemmin toteutin kauan päässäni muhineen diy -idean inspiraatiota tuovista lauseista kehyksissä. Sisustukseen tuli myös lisäyksiä pikaiselta Ikea -reissulta, josta kerrankin ei lähtenyt huonekaluja mukaan. 

Huhtikuu toi mukanaan myös positiivisuutta henkineen postauksen, jossa listasin kahdeksan asiaa, joissa olen hyvä. Väitin esimerkiksi olevani erittäin hyvä tekemään pannaria ja sitä mieltä olen vieläkin, vaikka pannaria ei ole useampaan kuukauteen tullut tehtyä keksittyäni maailman parhaan lettu -reseptin ;) 

 Toukokuu

Toukokuu alkoikin vauhdikkaasti vapun vietolla, mutta jo toukokuun alussa myönsin teille etten tunteunut itseäni onnelliseksi. Suurempi asian myöntäminen oli itselleni, sillä en olisi koskaan voinut kuvitella ajattelevani niin. Kuitenkin siitä hetkestä ollaan menty hurjasti eteenpäin ja vaikken vieläkään tunne itseäni täysin onnelliseksi, on mulla kuitenkin suuria suunnitelmia tavoitellakseni onnea. 

Toukokuu ei kuitenkaan ollut täysin synkkä vaan silloin tuli vietettyä ihanan aurinkoisia hetkiä Kirjurinluodossa, Vanhassa Raumassa sekä parvekkeella brunssilla. Katse käännettiin myös kohti kesää ja loinkin pienen bucket listin. Kaikki kesälle ajatelluista 'tavoitteista' ei toteutunut, mutta listaa katsoessa se ei edes harmita. Monet asiat kerkeää myös seuraavina kesinä tehdä ja tärkeintä on, että kesä oli kaikesta huolimatta onnistunut. 

Kesäkuu

Kesäkuussa puolestaan kirjoitin useammankin postauksen liittyen tyyliin ja vaatteisiin. Molemmat ovat itselleni yksi intohimo ja voisin puhua vaatteista useammankin tunnin taukoamatta. Jaoin teille omat kesän suosikkivaatteet sekä pohdein vaatekokoni muutosta vuosien varrella. Kerroin teille myös vinkkejä pienempään budjettiin ja säästämiseen, jotta teillekkin jäisi useampi sentti omia intohimojanne varten. 

S muutti kesän alussa Tampereelle, joten myös blogiin alkoi tulla yhä useammin postauksia itselleni aiemmin vieraammasta kaupungista. Matkustin itse kesäkuun puolessa välissä pariksi viikoksi Tampereelle ja rakastuin täysin S:n vieressä olevaan Härmälänsaareen. Kävin myös ennen juhannusta viikonlopun verran Helsingissä sukuloimassa ja nautin take away -kahvin kanssa omasta rauhasta Helsingin keskustassa. Juhannukseksi palattiin takaisin Poriin ja vietettiin rauhallinen juhannus verrattuna naapurikaupungin festariporukkaan. 

***

Tässä oli siis vuosikatsauksen ensimmäinen osa, joka loppuu kesäkuuhun. Ensi viikolla tulenkin höpöttelemään teille tapahtumista heinäkuusta vuoden loppuun, jonka jälkeen voidaankin taputella vuosi 2016 blogissa. 

Onko teille jäänyt erityisesti mieleen jokin näistä linkkaamistani postauksista? ♥ Ja kertokaahan ihmeessä omia huippuhetkiänne kyseiseltä ajanjaksolta! ♥

My Day: torstai 5.1.

En ole blogissa usein tehnyt my day -postauksia, mutta torstaina mulla oli melko tapahtumarikas päivä verrattuna perus koulu - ja työpäiviin, joten ajattelinkin kirjata teille mun päivän kulun. 
 08.00
Heräsin muutaman minuutin vajaa kahdeksan 11 tunnin yöunien jälkeen. Olin edellisenä iltana nukahanut jo yhdeksältä flunssan uuvuttamana ja torstaina heräsinkin jo pirteänä ja flunssattomampana. Ensimmäisenä herättyäni kävin vessassa ja juomassa vettä, jonka jälkeen palasin vielä sänkyyn selailemaan someja puhelimesta. Vähän ennen yhdeksää kävin napsauttamassa kahvinkeittimen päälle ja valmistin pari voileipää helpottamaan kiljuvaa nälkääni.

09.00
Kävin laittamassa tietokoneen päälle odottaessani kahvin tippumista ja koneelta Netflixistä Modernin Perheen pyörimään. Nautin pari kuppia aamukahvia katsoessani ohjelmaa ja söin toisen voileivistä. Toista en sitten jaksanutkaan, sillä flunssan aikana ruokahalu heikkeni melkoisesti enkä muutenkaan kovin aamupalaa osaa syödä. Uuteen jaksoon tuli Netflixissä muutaman kerran siirryttyä. 

10.00
Useamman jakson jälkeen siirryin käymään suihkussa, sillä meillä oli sovittu tyttöjen kanssa tapaaminen 11-12 välillä. Suihkun jälkeen viestiteltiin vielä tarkempaa näkemisajankohtaa, joka pakkasen vuoksi siirtyi 12.15 aikaan. Istuinkin siis rauhassa pyyhe päällä ja katsoin vielä yhden jakson Modernia Perhettä, sillä sen seitsemäs tuotantokausi oli vasta äskettäin saapunut Netflixiin ja mulla oli kiire katsoa uudet jaksot nopeasti. 
 11.00
Vähän päälle yksitoista aloin laittautumaan kaupungille lähtöä varten; vähän meikkiä, hiukset kuntoon ja vaatteet päälle. Pakkasin myös ajoissa laukkuun kaikki tarvittavat ja usein unohtuvat jutut. Katan joululahjakin jäi jo useamman kerran ottamatta mukaan, vaikka oltiin joulun alla nähty. Lisäksi muistin napata mukaani muovipussin kirppiskierrosta varten sekä kestokassin ruokakauppaa varten. Loppujen lopuksi kuitenkin unohdin vesipullon. 

12.00
Vartin yli kaksitoista nähtiin tyttöjen kanssa ja lähdettiin kävelemään kohti kirppistä, jonne meidän oli tarkoitus mennä yhdessä kiertelemään. Matkaan meni noin vartin verran, koska kävelytiet oli melko lumisia ja liukkaita, sillä hiekassa oli selkeästi säästelty. Mä olin pukeutunut aivan liian lämpimästi tuollaisen rivakkaan kävelyyn ja valittelin kuumuutta ja unohtunutta vesipulloa. 

13.00
Meidän kirppiskierros venähti melko pitkäksi ja jouduttiin puolessa välissä palaamaan ulko-ovelta hakemaan meille kärryt kaikkia ostoksia varten. Mun kirppislöytöjä oli yksi Sims 2 -pelin lisäosa, jota en muistaakseni vielä omistanut sekä kaksi Sara Shepardin kirjaa Never Have I Ever ja Two Truths and a Lie. Kotona vasta huomasin, että nuo olivatkin the Lying Game -kirjasarjan toinen ja kolmas osa, joten ykkösosa täytyisi vielä metsästää jostain. Seurasin joskus aikoinaan kyseiseen kirjasarjaan perustuvaa tv-sarjaa ja siksi nuo kirjat olisikin mielenkiintoista lukea sekä plussaa on niiden englanninkielisyys. Yhteensä mun kirppisostokset kustansivat 4,50€. 
 14.00
Kahden maissa siirryttiin kirppikseltä takaisin keskustaan päin ja käytiin välipysäkkinä juomassa vettä Maarian tykönä. Siitä jatkettiin matkaa Coffee Houseen, sillä olin edellisenä päivänä Katan snäpistä havainnut herkullisen näköisen talvilaten, jota halusin päästä maistelemaan. Ja oli kyllä hyvää ♥ Tyttöjen kanssa rupatellessa aika kyllä lensi kuin siivillä.

15.00
Tyttöjen suunnatessa kohti kotia mä jäin vielä keskustaan käymään ruokakaupassa sekä hakemassa ärrältä sinne saapuneen H&M -paketin. Usean kassin kanssa lähdin suuntaamaan kanssa kohti kotia nälän kasvettua kaupassa kierrellessä. Ensimmäisenä kotiin saavuttuani menin juomaan vettä ja söin pienen välipalan. 
16.00
Syötyäni välipalan, laitoin nopeasti pyykkikoneen päälle ja muutaman tiskin likoomaan. Avasin hakemani paketin, kävin läpi ostoksiani sekä sovittelin tilaamiani vaatteita päälleni. Seuraavaksi soiteltiin S:n kanssa, sillä mun oli tarkoitus perjantaina lähteä muutamaksi päiväksi Tampereelle, mutta katsoessani perjantain matkalippuja huomasin halvimpienkin lippujen olevan tuplasti kalliimpia normaaliin verrattuna. Äkillisenä mielijohteena katsoin torstain hintoja ja huomasin saavani Onnibusin liput samalle illalle vitosella, joten varasin ne. Siitä alkoikin pieni hoppu, sillä mun piti keretä tekemään ruoka, siivoamaan hieman sekä pakkaamaan muutamassa tunnissa!
 17.00
Aloitinkin nopeasti ruuanlaiton laittamalla perunat kiehumaan ja samalla tiskasin astioita sekä laitoin muutenkin keittiötä lähtökuntoon. Perunoiden kypsyttyä valmistin nopeasti kastikkeen. Ruuan jäähtyessä lautasella kävin ripustamassa muutamat pyykit koneesta kuivumaan, jonka jälkeen pääsin syömään. 
18.00
Ruuan jälkeen olisi tehnyt mieli nauttia pienet päikkärit, mutta siihen ei ollut aikaa. Siirryin pakkaamaan matkalaukkua, joka onneksi kävi helposti, sillä olin parina edellisenä päivänä pessyt suurimmanosan vaatteista lukuunottamatta sen päivän pyykkivuorossa olleita housuja. Jouduinkin nappaamaan suoraan koneesta parit housut mukaan muovipussissa, sillä housutta olisi ollut tukalaa muutamat pakkaspäivät. Pakkaamisen ohessa siivoilin tavaroita järjestykseen. 

19.00
Pakkaaminen ja siivoilu jatkui. Yleensä en välttämättä järjestelisi paikkoja niin paljon kuntoon, kun lähden reissuun paitsi, jos mulla on aikaa. Tällä kertaa kuitenkin tiedän poissaollessani asunnossani käyvän kosteusmittaajat, joten en halunnut jättää asuntoa yhtään epäjärjestykseen vaan laitoin kaiken ylimääräisen pois tieltä, petasin sängyn ja suoristin matot. Vähän ennen kahdeksaa irrotin kaikki sähköpistokkeet seinistä, tarkistin hanojen olevan kiinni ja hellannuppejen olevan nollassa. Sitten pitikin olla jo pihalla ovesta ja kävellä linja-autoasemalle. 
 20.00
Saavuin Porin linja-autoasemalle tarpeeksi ajoissa odottelemaan bussia pakkasessa. Bussin saapuessa laiturille astuin kyytiin ja matka kohti Tamperetta alkoi. Matka sujui viestitellessä muutaman ystävän kanssa ja selaillessa snapchattia ja muita someja. 

21.00
Matka jatkui edelleen somejen parissa kunnes kymmenen minuuttia ennen bussin saapumista päätepysäkille, joka oli myös mun pysäkki, bussi päätti pakkasen ottaneen liian koville ja sammui. Muutaman kerran kuski yritti saada bussin vielä toimimaan, mutta mä viestein S:lle uuden hakupaikan ja jäin pois sen sammumiskohdalla. Sieltä sitten ajeltiinkin S:n luo. 

22.00
S jätti mut hänen talonsa eteen ja lähti itse vielä kaverillensa pelaamaan. Aloin olla jo melko väsynyt, mutta päätin katsella pari jaksoa Bonesia S:n ollessa poissa. Lämmitin myös mukaani ottamaa ruokaa, jonka seuraksi keitin täysjyväspagettia. 
23.00
Katselin vieläkin Netflixiä ja torkahtelin sohvalla viltin alla. Muutamaa minuuttia vaille puolen yön mun alkoi tekemään kovasti mieli jotain makeaa, joten laitoin S:lle viestiä josko hän voisi tulla kotiin kaupan kautta, mikä hänelle ei kuitenkaan sopinut vaan halusi mun lähtevän hänen kanssaan autolla ABC:lle. 
00.00
Käytiin ABC:llä ostamassa muutamia herkkuja; pieni Hearts -sipsipussi, Daim -suklaapatukka ja Haribon karkkipussi tuli kyseiseltä reissulta ostettua, kun ei osannut siellä ollessa päättää, mitä niistä eniten teki mieli. Onneksi en ollut tehnyt mitään uudenvuodenlupauksia, sillä ne olisi rikkoutuneet. Kotiin päästyämme katseltiin vielä hetki yhdessä jotain ohjelmaa ja pesin meikit pois. 

01.00
Yhden maissa siirryin sänkyyn hetkeksi lukemaan Donna Tarttin kirjaa Jumalat Juhlivat Öisin, mutta silmien mennessä kiinni kokoajan sammutin valot ja aloin nukkumaan. Taisinkin nukahtaa aikalailla heti suljettuani silmät. 

Sellainen torstai mulla, millainen sulla? ♥