Odotuksia joulukuulta

Jouluiset postaukset jatkuvat jälleen ja tulevat jokaisena perjantaina sekä sattumanvaraisesti muulloinkin. Linkitän kaikki jouluiset postaukset tuonne sivupalkkiin helpommin löydettäväksi tuomaan jouluisempaa fiilistä itse kullekkin. 

Tällä kertaa ajattelin tulla jakamaan odotuksiani ja pientä ämpärilistausta joulukuulta. 
Glögin suurkulutusta yhdessä piparien kanssa. Glögiä kuluu varmasti vielä useampi purkki, sillä onhan niitä jo nyt mennyt monta. Pipareita on osteltu vasta yksi iso laatikko ja odotankin pääseväni leipomaan omat piparit piakkoin, sillä ne vain maistuvat aina parhaimmilta. 

Mummin tekemiä jouluruokia. Meillä on kinkun maistajaiset aina heti sen tullessa uunista jo päivää ennen jouluaattoa ja ikinä ei ole kinkku maistunut yhtä hyvälle. Monet jouluruuat, joita meidän mummin tarjoamassa joulupöydässä on, en ole missään muualla maistanut samanlaisina. Toivottavasti itse pääsen myös joskus valmistamaan omalle perheelleni samoilla resepteillä yhtä makoisia ruokia. 

Jouluisia kausimakuja. Olen jo aiemmin maininnut, että mä tykkään eri tuotteiden lanseeramista jouluisista kausimauista. Tiettyjä juttuja tekee enemmän mieli syödä talviseen aikaan ja silloin niitä tulee syötyäkin koko vuoden edestä. Varsinkin Dumlen ja McFlurryn joulumaut ovat vieneet mun kielen mennessään, mutta ihanan pipariset kahvimaut sekä muffinsit jouluisella kuorrutteella ovat listalla. 
Kauniiden jouluvalojen ihastelua. Mä olen useamman kerran kertonut blogissa rakastavani jouluvalojen tuomaa tunnelmaa pimenevissä illoissa ja mun mielestä on mukavaa, että monet kaupungit satsaavat kunnolla niihin. 

Oman kodin koristelua jouluiseksi. Vaikka mun asunto on pieni, haluan silti tuoda jouluista tunnelmaa sinne koristeilla. Mun piti saada jo joulukuusi pystytettyä, mutta se olikin säilytyksessä mennyt rikki ja täytyisi käydä uusi hankkimassa. Sen jälkeen alkaakin olla kaikki tarvittavat koristukset valmiina. 

Jouluvaatteiden mietintä ja hankinta. Mun mieleen on, että jouluna kuuluu pukeutua punaisen sävyihin ja juhlavammin. Mulla on ollut luottomekko jouluaattoihin, mutta mä en enää mahdu siihen, joten uuden luottomekon tai -paidan hankinta olisi ajankohtainen. Mä en osaa käyttää täysin punaista joulun ulkopuolella, mutta samaa jouluvaatetta voin käyttää useammankin vuoden putkeen, joten 'turha' ostos se ei olisi. 
Jouluisien elokuvien ja sarjojen joulujaksojen katselua. Me aloitettiin joulukuun ensimmäinen katsomalla tämän vuoden ensimmäinen joululeffa ja tulenkin lähempänä joulua postaamaan teillekkin hyviä leffavinkkejä jouluun. 

Joulukorttien askartelua. Saavuttuani takaisin Poriin alkaa mulla armoton askarteluoperaatio, sillä tänä vuonna haluan ilahduttaa läheisiäni itse tekemillä joulukorteilla. Muistattehan tekin, että joulukorttien lähetys täytyy tehdä ennen 14.12. jos toivoo niiden saavuttavan saajan ennen joulua ;)

Jouluaaton perinteet. Tietyt asiat tapahtuvat jokaisena jouluaattona ja tuovat juurikin sen tietyn tunnelman. Näistä asioista en toivo ikinä luopuvani, vaikka joulua viettäisin kenen tahansa kanssa. Joulurauhan julistus, tietyt jouluruuat ja joulukynttilän sytyttäminen sekä menehtyneiden muistaminen seuraavat mua jokaiseen jouluun, jonka vietän.
Diy -joululahjojen loppuun saattamista. Tänä vuonna mulla on pari diy -juttua tekeillä joululahjoiksi. Olen pikkuhiljaa koonnut niiden palasia säilöön ja enää puuttuisi niiden kokoaminen kokonaiseksi sekä pakkaaminen kauniiseen kääreeseen. 

Joululaulujen kuuntelu. Tuo tunnelmaa kummasti kuunnella kauniita joululauluja. Mulla on Spotifyissa oma jouluinen lista, johon kokoan joka vuosi lisää ihania lauluja. Mun listalta löytyy suomen, englannin ja espanjan kielisiä joululauluja, mutta mun mielestä joululaulut ovat kauniita ja tunnelmallisia kaikilla mahdollisilla kielillä. 

Joulutoreilla vierailua. Mun mielestä joulutoreilla on ihana käydä kiertelemässä ja se yhdessä jouluvalojen kanssa tuo jokaiseen kaupunkiin omanlaista tunnelmaansa. Vielä täytyy toivoa lumen riittävän koko kuukaudeksi, jotta joulutoreilla saisi saapastella pienessä lumikerroksessa. 

Mitä te odotatte eniten joulukuulta?

12 kommenttia

  1. Ihanan listan olit kasannut!♥ Eiköhän tätä toteuttamalla tuu se jouluinen fiilis :) Vitsit joo jotenkin tota glögiä vaan kuluu, mutta se on ihan sallittua näin joulun alla! Oii mä ootan myös noita kausimakuja, ja huomenna olisi tarkoitus käydä hakemassa jokin jouluinen kahvimaku perus juhla mokan tilalle :') Hihi mun lista löytyykin tuolta mun blogista :P

    http://anskisss.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana ♥ Hih, ei silti ole juhlamokan voittanutta ;) Vinkkinä kannattaa ihan peruskahvin päällekkin sirotella mausteita tuomaan sitä jouluisempaa makua :) Glögin kulutus on kyllä suurta, mutta onneksi sallittua! Sun listan kävinkin jo heti kurkkailemassa ♥

      Poista
  2. Glögi! Se maistuu niin talvelta ja lämmittää kylmiä iltoja ♥ ^^. Apuaa yleensä alotan joululahjojen ostamisen jo loka-marraskuussa mutta nyt en ole hommannut vielä yhtäkään :D.

    ♥ Sini | myblog-bysini.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista ♥ Glögi on kyllä kylmien iltojen suosikki! :) Joululahjoilla ei onneksi ole suuri kiire vieläkään, kerkeääpä ainakin vielä hetken mietiskelemään ostoslistaansa ;)

      Poista
  3. Aivan i-h-a-n-a listaus ♥ Mä odotan aivan samoja asioita, on tää joulu vaan niin ihanaa aikaa!

    http://emmikristiinan.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana ♥ Jouluiset jutut ovat kyllä piristäviä muuten kylmenevässä ja pimenevässä ilmassa :) Mukava kuulla, että samoja asioita odotellaan joulukuulta! <3

      Poista
  4. Olipa kiva lista! <3 Mulla on ehdottomasti listalla tuo glögin suurkulutus ja jouluvalojen ihastelu :) Yksi joululeffa ollaan jo katsottu, pitää katsoa vielä joku joulu aiheinen elokuva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina ♥ Mukava kuulla sultakin löytyvän samoja asioita joulukuun listalta :) Jouluaiheisia leffoja on mukava katsella näin joulun tullessa, muulloin niistä ei kyllä samanlaista fiilistä saa eikä keskellä kesää hirveästi edes houkuta katsella :D

      Poista
  5. Ihana postaus ♥ Mä niin rakastan joulua ja oon jo aivan joulufiiliksissä :)

    Eniten odotan joulukuulta joululaulujen kuuntelua (jonka aloitin kyllä jo kuukausi sitten hups :D), Tampereen joulutorilla käymistä, lupaa tehdä poikkeus elämäntapapäätöksiin ja herkutella suklaalla, kaikkia nättejä jouluvaloja, valotalon ihastelua (Janakkalassa päin on sellainen melko kuuluisa nähtävyys) ja tietenkin itse jouluaattoa taianomaisen tunnelman ja kaikkien perinteiden kera - etenkin jouluruokailu, joulupukkijahti (ajellaan ympäri kaupunkia ja bongaillaan joulupukkeja :D) ja mahdollisuus viettää tosi rauhallista perheaikaa on juttuja, joita odotan jo nyt ♥

    Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista Erika ♥ Teilläkin kuulostaa olevan todella ihana joulunvietto edessä perheen kanssa :) Joululauluja on täälläkin jo kuunneltu, sillä eihän niitä enää joulun jälkeen voi kuunnella ;) Suklaata saa ja pitääkin syödä, sillä kaikki muut vuoden kuukaudet voi olla vähemmällä suklaalla :D Ihanaa joulunodotusta sulle ♥

      Poista
  6. Sun blogisi on täynnä niin ihania postauksia että oli pakko selailla vähän pidemmällekin kun ei hetkeen oo tullut luettua! :) Mä rakastan joululauluja, tälläkin hetkellä soi suvi teräsniskan versio kappaleesta tulkoon joulu. Poikaystävällä vaan alkaa mennä hermo kun koko ajan soitan näitä :D Noh saa kestää, joulu on vaan kerran vuodessa!

    https://millatt.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos ihanasta kommentista ♥ Miehet ei aina ymmärrä joululaulujen päälle, mutta niillä kyllä saa nopeasti talvista fiilistä nostatettua :) Ja ihan oikeessa oot, kerran vuodessahan joulu vaan on :D

      Poista