Miltä kotini näytti vuonna 2013

Mulla on ollut tarkoituksena pikkuhiljaa päästä esittelemään teille mun kotia ja sen sisustusratkaisuja, mutta ennen kuin päästään kurkistamaan sitä, miltä kotini näyttää nyt vuonna 2016 katsellaan menneeseen ja sisustuksen lähtötilanteeseen. Nyt olisi siis luvassa kuvia vuodelta 2013, jolloin sisustus koostui pääasiassa kaikesta, mitä jo valmiiksi omistin muuttaessani tähän asuntoon. Olin aiemmin asunut yhdessä entisen poikaystäväni kanssa ja useat huonekalut olivat tulosta yhteisestä sisustusmausta tai toisin sanoen kompromisseista, joista en itse välittänyt. Osa tavaroista puolestaan on selkeästi perua siitä, kun vielä asuin kotona ja huoneeni oli ekstra-tyttömäinen. 

Alkuun haluan myös pahoitella erittäin huonolaatuisia kuvia, mutta vuonna 2013 en tainnut omistaa kännykkäkameraa parempaa kuvauskalustoa ja kuvat on ilta-aikaan otettu talvella asunnossa, jossa ei ollut edes kattolamppua (what!? :D). 
Eteinen. Ensimmäinen kuva on eteiseen päin ja toinen kuva näyttää, mitä eteisessä seistessään näkee muusta asunnosta. Tykkään mun eteisen tilavasta kaappiratkaisusta, jonka ansiosta en oikein ollut miettinyt mitään omaa eteiseen lukuunottamatta omia kenkiä ja takkeja. Tuo kynnysmattokin oli jo valmiina asunnossa. Huomatkaa myös loistava säilytysratkaisu ylimääräisille kengille pahvilaatikossa ja kaulahuiveille muovisessa kassissa. 
'Makuuhuone', Kuten sanoin, ekstratyttömäisyys näkyy vuoden 2013 asunnossa selkästi ja sänky onkin selkeä prinsessasänky pastellisen päiväpeiton ja romanttisten valojen ansiosta. Olen itseasiassa kyseisen päiväpeiton itse ommellut ylä-asteella käsityötunneilla. Yöpöytänä toimii Ikean Expedit, jonka päällä oleva lamppu yhdessä sängyssä olevien valojen kanssa toivat kaiken valon kyseiseen kolkkaan asuntoa. Kenkien esilläpito on ollut sisustusratkaisuna asunnossani muutosta asti ja on sitä vieläkin, mutta suurimpana syynä kuitenkin on ollut paremman säilytyspaikan puuttuminen, sillä eteisen kaapit sekä vaatekaappi ovat olleet täysin tupattuna täyteen. Ja onhan kauniita kenkiä mukava katsella. 

Työpöytä -alue puolestaan on toiminut enemmänkin laittautumispaikkana ja säilytyspaikkana koruille ja meikeille. Mulla oli tuolloin ja aika pitkään tuon jälkeen kaikki korut esillä tuollaisella kolmikerrosvadilla, kunnes nyt keväällä kyllästyin ratkaisuun ja teinkin asiasta postauksen tänne. Asunnossa valmiiksi ollut upotettu kirjahylly oli täynnä kirjoja ja dvd:tä. 
Keittiö. Mun keittiössä on ollut melko vähäiset säilytysmahdolliset, vaikkakin avohyllyjä on ollut runsaasti. Pöytäpintaakin on vähäisesti, mutta näihin en ole oikein pystynyt vaikuttamaan kiinteän keittön vuoksi. Olen kuitenkin tästä päässyt hieman järkevämpiin säilytysratkaisuihin verrattuna ikkunalaudalla olevaan korkeaan pyyhe- ja patakinnaskasaan sekä sekaisiin avohyllyihin. 

Olohuone. Olohuone oli tuollainen pieni nurkkaus yhdessä kulmassa ja muodostui sohvasta ja sohvapöydästä. Siellä sijaitsi myös suurin valonlähde koko isossa huoneessa; riisipaperinen lattialamppu! Aika kolkon oloinen paikka, jossa pääasiassa tietokoneen kanssa työskentelin ja nukuin päikkäreitä. 

***

Tälläinen oli siis kotini vuonna 2013. Nyt katsoessani näitä kuvia voin vain miettiä miksen silloin ollut niin kiinnostunut sisustuksesta, sillä tähän verrattuna mun nykyinen sisustus on paljon kotoisampi. Asiaan tietysti ja ihan varmasti vaikuttaa se, että tuolloin en käynyt kotona kuin vain kääntymässä ennen seuraavaa pitkää päivää pois kotoa ja kaikki rahatkin taisivat mennä kaikkeen muuhun. Olenkin vasta parina viime vuonna alkanut laittamaan kotia enemmän omannäköiseksi ja viihtyisämmäksi. 

Tämä kuitenkin on loistava ponnahduslauta näyttää se ero, mikä mun asunnossa on tapahtunut kolmessa vuodessa. Aion tulla esittelemään kotini 'huone' kerrallaan lähiaikoina, mutta en tiedä tapahtuuko se vielä tämän vuoden puolella vai tammikuussa. Siihen asti voitte arvailla kommenttiboksissa, että mitkä sisustusjutut olen säilyttänyt ja mitkä heivannut mahdollisimman nopeasti kohti kaatopaikkaa ;)

Miten teidän sisustusmaku on muuttunut vuosien varrella? Entä mitä tykkäsitte tälläisestä throwback -postauksesta? ♥ 


4 kommenttia

  1. Innolla sitä nykytilanteenkuvausta odottelen :) Mut todella söpö! Mun kämppä oli vuonna 2013 oikee murju

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, eiköhän kaikilla aina välillä alkujaan ole kämppä kunnon murju! :D

      Poista
  2. Vähänkö kiva postausidea! :) On kyllä kiva nähdä sun nykyinen koti, että miten on muuttunut tuosta. Meidän koti on näyttänyt 3-vuotta todella samalaiselta, mutta en oikee välitä sisustamisesta :D Tykkään kyllä kaikesta kauniista, mutta en osaa vaa sisustaa eikä kuulu mun harrastuksiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Joo sisustamisesta ei aina jaksa välittää, vaikka kauniista asioista tykkäisikin :D Kotihan on paras, jos siellä itse viihtyy! Itse en aiemmin viihtynyt yhtä hyvin kuin nykyään :) ♥

      Poista