Lauantaipäivä Tallinnassa

Oltiin kaivattu pientä irtiottoa arjesta ja päädyttiin lähtemään Tallinnaan lauantaipäivän verran. Sinne oli melko helppo lähteä, sillä ensinnäkin kaupunki on itselleni todella tuttu sekä matkoja sai edullisesti, joten ylimääräisen stressin periaatteessa olisi voinut unohtaa. Me saavuttiin jo perjantaina myöhään illalla lähempänä puolta yötä Helsinkiin, koska päätettiin mennä mun mummille yöksi aikaisen aamuherätyksen vuoksi. Suunnitelma oli erinomainen, mutta unta riitti tunniksi koko yönä, joten kaksi melko väsähtänyttä matkaaja lähti kohti satamaa kukonlaulun aikaan. 


Kaiken tuskan jälkeen päästiin laivaan ja istutiin mukaviin nojatuoleihin nähden kokoajan kaunis merimaisema. Se oli virhe numero kaksi. Loppuviikosta oli melko kova tuuli ja lauantaiaamuna merellä oli melkoinen aallokko. Laiva heilui niin lujasti ettei esimerkiksi hissejä saanut käyttää, ulkokannelle suositeltiin olemaan menemättä ja tax-freessä kaikki hyllyt oli kelmutettu umpeen. Ei silti olisi tullut mieleenkään mitään noista edellä olleista tehdä, koska mun kaksi tuntia laivassa meni suurelta osalta tuijotellen kokolattiamaton kuviota, koska nostaessani katseeni siitä olisin vain halunnut nojailemaan vessanpytyn viereen. Laivan keinunta tosiaan aiheutti meille melkoisen huonon olon ja merisairautta näytti olevan muutamalla muullakin. Onneksi ei ollut paria tuntia pidempi matka, koska muuten olisi varmaan tehnyt mieli heittäytyä laivalta ulos. 


 Me pelättiin meidän matkan menneen pilalle jo ennen sen alkua, sillä väsymys ja merisairaus teki olon niin kamalaksi eikä maissa odottavat ilot piristäneet yhtään. Googlattiin jo laivalla ollessa halpoja hotelleja Tallinnassa, joihin mennä nukkumaan siihen saakka, että meidän laiva lähtisi takaisin kohti Helsinkiä. Onneksi kuitenkin Tallinnaan päästessämme lähdettiin kävelemään kohti keskustaa raikkaassa syysilmassa ja mentiin pienelle aamupalalle Viru keskukseen. Huonon olon jälkeen molempien teki mieli makeaa syötävää ja päädyttiin syömään puoliksi britakakun ja tiramisun palaset. Melko herkullinen aamupala tosiaankin ja auttoi melkoisesti meidän olotilaan. 


Aamupalan jälkeen energiaa oli jo hieman enemmän eikä laivan aiheuttamaa pahaa oloa meinannut enää edes muistaa. Mulle yksi ehdottomia asioita, joita odotin meidän reissulta oli tuolla vanhassa kaupungissa kiertely ja ihanien kuvien ottaminen vanhoista värikkäistä rakennuksista. Kierrettiinkin kunnon kierros siellä muiden turistien lomassa, joita tuolla todellakin oli paljon vaikkei kuvissa se näykään. Hassusti kerran S:n ottaessa musta kuvaa tuolla vanhassa kaupungissa jäi pieni porukka aasialaisia turisteja myös ottamaan kuvia musta. Mun väsynyt olotila varmasti näkyi myös musta pitkälle, joten oli melko epämukavan oloista huomata vieraiden ihmisten tunkevan kameroitansa mun naaman eteen... Ja vanhasta kaupungista lähtiessämme emme enää kaivanetkaan kameraa laukusta. Se hieman unohtui, vaikka mulla oli tarkoituksena ottaa enemmänkin kuvia muualtakin. 


Vanhasta kaupungista suunnattiin takaisin Viru keskukseen ja siellä bussiterminaaliin, josta napattiin bussi Ülemiste kauppakeskukseen. Me oltiin aluksi jo tutkittu, että bussilla maksaa kaksi euroa ja maksu tapahtuu tasarahalla kuskille. Kuski kuitenkaan ei suostunut ottamaan rahaa vastaan vaan mentiin maksamatta istumaan bussin kyytiin. En vieläkään oikein ymmärrä, mitä siinä kävi ja siksi takaisin sieltä tultiin taksilla. Kuitenkin kauppakeskuksessa mentiin ensimmäisenä syömään Lido nimiseen ravintolaan, joka on mun ehdottomia lemppareita Tallinnassa. Vatsojen täyttämisen jälkeen lähdettiin kiertelemään kaikki mahdolliset kivat liikkeet läpi ja pyrittiin käymään pääasiassa sellaisissa, joita ei Suomesta löydy. Jonkin verran ostoksia tehtiin, mutta väsymys alkoi iskemään takaisin ruokailun jälkeen sekä jaloissa alkoi tuntumaan koko päivän kävelyt, joten ihan niin paljon ei tullut shoppailtua kuin mitä olisi voinut. Esimerkiksi, kun tultiin takaisin keskustaan ja Bershkaan, löysin useamman kivan vaatteen, mutta en jaksanut mennä sovittamaan ja jono kassallekkin oli aivan älyttömän pitkä, joten ostokset sieltä jäivät vallan tekemättä. 


Koska meillä oli rutkasti aikaa vielä ennen laivan lähtöä, käytiin toisen kerran kahvilassa kakuilla. Niistä saikin sitten energiaa lähteä kävelemään takaisin satamaan, jonne päästiin sopivasti odottelemaan parikymmentä minuuttia ennen laivaannousua. Meillä tosiaan laiva lähti Tallinnasta takaisin puoli yhdeksältä, joten yhteensä Tallinnassa tuli vietettyä yksitoista tuntia. Väsymys alkoi siis olla vieläkin suurempi, mutta jotenkin selvittiin se pari tuntia laivassa, muutamat makeisostokset Tax-freessa sekä ratikka + junamatka takaisin mun mummille. Voin kertoa unen tulleen parissa sekunnissa pään laskemisesta tyynylle. 

Tuo päivä Tallinnassa meni todella nopeasti, mutta siinä kerkesi kuitenkin tekemään todella paljon. Halusin tässä postauksessa kirjata meidän päivän kulun tuolla ja perjantaina tulisi toinen Tallinna -postaus, jossa kerron mun omia vinkkejä Tallinnaan aina ruokapaikoista alkaen, kun sellaista toivottiin myös. Vielä en tiedä teenkö ostoksista minkäänlaista postausta, sillä kuten mainitsin, ei niitä tullut tehtyä ihan niin paljoa väsymyksen vuoksi. Onneksi muutama kiva juttu kuitenkin tuli löydettyä. 

Oletteko te olleet Tallinnassa? ♥

Kuvat: Ane,  S
Kuvauspaikka: Tallinna, Viro

16 kommenttia

  1. Kivoja kuvia Tallinnasta! Hyi että, tollainen matkapahoinvointi on niin inhottavaa :( Mulla on pari kokemusta siitä myös ja toisesta kerrasta jäi hetkellinen laivakammokin, sen verran huono olo oli ja kyseessä oli valitettavasti Tukholman risteily eli pikaista helpotusta ei saanut. Nykyäänkin katson merisään ennusteet hyvin tarkasti ennenkun lähden risteilemään :D Onneks teillä vointi kuitenkin koheni maissa niin pääsitte nauttimaan reissustanne :)

    Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Joo mekään ei yhtään tajuttu katsoa mitään sääennusteita vaan jotenkin tottumuksesta ei edes ajatellut sellaista tapahtuvan, kun ennenkin laivan heiluessa ei ole silti tullut huonoa oloa :/ Ja tosiaankin onneksi se olo parani, sillä ei olisi ollut yhtään mukavat yksitoista tuntia tuolla :D Ainakin muistaa vastaisuudessa tarkistaa paremmin tulevien viikkojen säät...

      Ps. laitoitko vielä sitä spostia uudelleen? Mä en meinaan löytänyt sitä edellistä :(

      Poista
  2. Vau miten upeita kuvia oot nappassut!♥ Tallinna on kyllä niin upea paikka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitokset ihanasta kommentista ♥ Tallinna on kyllä kaunis paikka omastakin mielestäni :)

      Poista
  3. Ihania kuvia Tallinnasta, oot ihan superhyvä kuvaamaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä kuinka ihana kommentti ♥ Mä syytän mun kameraa noista kuvaustaidoista :D

      Poista
  4. Tallinna on ihan mielettömän kiva matkakohde ja vielä niin lähelläkin! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä! Sinne pääsee kyllä melko yksinkertaisesti ja halvalla pienelle reissulle :)

      Poista
  5. Voi miten upeita kuvia, Tallinna on kyllä niin kaunis kaupunki! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mun mielestä kanssa on todella kaunis kaupunki samoin kuin monet muutkin vanhemmat kaupungit :)

      Poista
  6. Tallinna on kyllä ihana kaupunki :) Ootpa napsinut sieltä kauniita kuvia! Mun ei ole tullut ikinä lähdettyä kameran kanssa, vaikka useaan otteeseen on tullut käytyä. Viimeksi kaksi viikkoa sitten :D Nyt varsinkin kun asutaan Helsingissä niin on kyllä helppo hurauttaa sinne lyhyelläkin varoitusajalla ja se onkin yksi parhaista puolista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista ♥ Tallinna on kyllä kaunis kaupunki ja harvemmin itse olen muistanut kuvata yhtään mitään :D Tällä kertaa onneksi muistin tuolla Vanhassa kaupungissa kuvailla :) Tallinnaan on kyllä helppo mennä ja varsinkin, jos Helsingissä asuu :)

      Poista
  7. Todella kiva Tallinna postaus! :) Harmi vaan, että matka alkoi noin huonoissa merkeissä, mutta onneksi parani siitä! Välillä matkoilla jotenkin unohtaa kuvaaamisen, mulle käy niin melkein aina :D Mutta ihania kuvia oot reissusta napannut, tuo Tallinnan vanha kaupunki on vaan niin ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista ♥ Ehkäpä kuvien vähäisyys tarkoittaa myös sitä, että on täysillä keskittynyt siihen paikkaan ;) Joo onneksi hieman huonosta alusta huolimatta reissusta tuli oikein mukava :)

      Poista
  8. Ihania kuvia, Tallinnassa on kyllä niin kauniita rakennuksia ♥ Olisi kiva päästä taas käymään, viime kerrasta on ihan liian pitkä aika :D Harmi, että teidän matka sujui Viroon sujui vähän huonosti, meillä oli viimeksi ihan sama ongelma :( Aallot oli ihan jäätäviä ja koko ajan meinasi nousta aamupala ylös :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Tuolla on kyllä joka kadunpätkä täynnä kauniita rakennuksia :) Tälleen syksyllä onkin vissiin melko yleistä tuo voimakkaampi merenkäynti :/ Onneksi ei ole pitkä aika kuitenkaan laivassa :'D Toivottavasti pääsette lähiaikoina käymään kanssa :)

      Poista