Heppakuvia ja muita positiivisuuksia

Mulle on todella tärkeätä kerätä niitä pieniä arjen positiivisuuksia pahan päivän varalle ja jakaa niitä myös blogissa tuomaan hymyä muidenkin huulille. Itse ainakin rakastan lukea ihania tarinoita muiden blogeista ja Internetistä ylipäätänsä. Mun kaikki positiivisuus -postaukset löytyvät muuten täältä. Mennäänpä siis niihin mun positiivisuuksiin viime ajoilta: 
♥ Kaunis syksy. Se lämmittää ainakin omaa mieltä jokaikinen kerta, kun näen puiden väriloiston ja maahan pudonneet lehdet rapisee jalkojen alla. 

♥ Kerrospukeutuminen ja kauniit syystakit. Tätä mä olen odottanut jo useamman viikon, että pääsee kerrostautumaan kaikilla mukavilla vaatteilla ilman, että tulee kuuma. Ja nopealla kauppareissulla voi käydä ilman rintsikoita, sillä paksun syystakin alta niiden puuttumista ei huomaa kukaan!
♥ Helsingissä ollessa sain todella pitkästä aikaa viettää laatuaikaa rakkaan mummini kanssa. Siinä on sellainen henkilö kenelle voin puhua ihan mistä tahansa ja joka jakaa kyllä varmasti kaikki asiansa mulle huolimatta siitä kuinka nolostuttavia ne ovat. Vai kuinka monen muun mummi kertoilee kaikista elämänsä miehistä?

♥ Näin myös pitkästä aikaa kummitätiäni kahvin merkeissä. Mun mielestä on jotenkin ihanaa, että nykyään kummitädin kanssa nähdessä tuntuu kuin kaksi ystävätärtä näkisi ja jutellaan ihan kaikesta elämässä. 
♥ Olin syyskuun puolella kuvailemassa ihanaista Maariaa ja Mimmi -hevosta. Kuvia tuli räpsittyä toista sataa ja pääsin ensimmäistä kertaa uudella kameralla kuvailemaan hieman vauhdikkaampaa liikettä. Ja olihan mun mallitkin kaunokaisia!

♥ Muutenkin se, että olen päässyt paljon lähiaikoina kuvailemaan erilaisia juttuja kameralla. Eihän sitä oikein muuten kehity kuvaamisessa, kuin vain kokeilemalla erilaisia asioita ja kuvaamalla paljon. 
♥ Tampereella ollessani kerettiin näkemään Anniinan kanssa parikin kertaa. Jotenkin on mukavaa päästä höpöttämään blogijuttuja sellaisen ihmisen kanssa, joka ymmärtää asiat täysin ja, joka ei aiheeseen ihan heti kyllästy. Ja mehän molemmat voitaisiin useampikin tunti puhua bloggaamisesta kahvikuppien ääressä... Käytiin myös toisella kertaa kuvailemassa hieman kuvia, joita piakkoin on blogissakin nähtävissä ;)

♥ Mun mieltä ilahdutti todella paljon eräs kuski Tampereella. Olin punaisissa tien toisella puolella bussipysäkistä, kun huomasin mun bussin saapuvan pysäkille. Koska mun vasemmalta puolelta ei tullut autoja, menin punaisia päin keskikaistaleelle odottelemaan vihreitä, mutta eräs kuski luultavimmin huomasi mun kiireen ja pysähtyi KESKELLE risteystä päästääkseen mut menemään päin punaisia keritäkseni bussiin. 
♥ Kerkesin Helsingissä treffailemaan Katankin kanssa kahvilla. Naureskelinkin Snapchatissa, että mun ensimmäiset viisi päivää Helsingissä olin päivittäin kahvilassa jonkun kanssa. Mutta ihanien ystävien ja sukulaisten kanssa ei voisi kuvitella parempaa ajanviettotapaa kuin suloisessa kuppilassa kuumien juomien äärellä. 

♥ Nähtiin myös erittäin pitkän ajan jälkeen muutamien ihanien tyttöjen kanssa. Ihanaa oli myös huomata, että pitkästä ajasta huolimatta tuntui ettei aikaa viime näkemisestä ollut kulunut yhtään. Ehkäpä nyt muistettaisiin hieman useamminkin treffailla. 
♥ Erään illan tylsyyksissä aloin käymään läpi mun sähköpostilaatikkoa ja siivosin sieltä kaikki ylimääräiset roskiin sekä loin kansiot muutamille tietyn kategorian viesteille ja siirtelin ne niihin. Aikaa kului muutama tunti, mutta oli kyllä sen arvoista, sillä nyt mun sähköposti on siisti sekä se on helpompi pitääkin sellaisena. 

♥ Mun lähestyvät synttärijuhlat ovat myös pitäneet mielen korkealla. En ole muutamaan vuoteen pitänyt minkäänlaisia juhlia, joten oon ihan innoissani ostanut koristeita ja miettinyt teemaan sopivia syömisiä. Mä rakastan kaikkia teemajuhlia sekä erilaisia koristeita, joten ihan lempparipuuhaa mulle. 
Eikös vaan olekkin upeat mallit? ♥ 

Tuo mun reissurupeama Pori-Tre-Hki-Tallinna-Hki-Tre-Pori piristi kummasti ja toi mukanaan suuren määrän energiaa mun päästessä takaisin kotiin. Välillä on oikeasti hyvä lähteä hieman kauemmas kotoa, jotta arki ei tunnu niin yksitoikkoiselta. 

♥ Löysin kirpparilta todella suloiset tuikkukipot, joissa polttaa tuikkuja. Muutenkin rakastan, että iltojen pimetessä on ihana laittaa paljon kynttilöitä palamaan ja nauttia tunnelmavalaistuksesta, jonka ne aiheuttavat. 

Mitä ihanaa teille on tapahtunut lähiaikoina? ♥

14 kommenttia

  1. Olipa ihania kuvia tässä postauksessa <3 Toi kamera oli sulle kyllä hyvä ostos, sun kuvat on parantuneet selkeesti paljon! :) Sulla on ollut paljon kaikkia kivoja juttuja elämässä. Mun pitäisi itsekki niiin siivota mun sähköposti, mutta jotenkin se on semmonen ei niin tärkeä asia, että siihen jaksaisi ihan panostaa :D Ihana tuo hevonen, olisi kyllä kiva päästä kuvailemaan heppoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ♥ On kyllä ollut loisto-ostos, en edes voi käsittää kuinka olen aiemmin pärjännyt ilman :D Sähköpostin siivoaminen on kyllä rankkaa puuhaa... Mun täytyisi varmaan siivota myös mun koulu sposti, mutta se onkin vielä isompi urakka ja mieluummin jätän sen tekemättä, koska en siitä kauaa ennen valmistumista kuitenkaan kerkeisi nauttimaan :D Sotkuisemmastakin spostista saa nopeasti löydettyä haulla ne tärkeät postit, joten eihän se haittaa, jos ei siihen ole jaksanut panostaa :) Hevosia on kyllä ihana kuvailla ja itse nautein todella paljon päästä kuvaamaan vauhdikasta liikettä, sillä ystäväni laukkasi kyseisellä hevosella ♥

      Poista
  2. Ihanan positiivinen postaus ♥ Oot tehnyt vaikka mitä kivaa viime aikoina ja nää kuvatkin on muuten tosi ihania :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana ♥ Viime aikoina on kyllä ollut tavallista enemmän ihania asioita, toivottavasti sullakin :)

      Poista
  3. Voi miten positiivinen postaus, ihana! Tosi kauniita kuviakin! :)

    VastaaPoista
  4. Ihana postaus ja hei miun mummi on kanssa niitä sennuja, joiden kanssa voi jutella ihan mistä vain! :D Kerrankin hän muisteli heidän hääpäivää ja sitä, ettei kumpikaan muista nukkuivatko he koko hääyönä silmäystäkään... :D Yritä siinä nyt sitten olla tukehtumatta kaakaoosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ♥ Hih, sitten tiedät tasan, mistä puhun! Ja puna on itselläkin noussut useamman kerran poskille mummin tarinoita kuunnellessa... Mummit on kyllä ihania ♥

      Poista
  5. Voi kun ihania syksykuvia! ♥ Nää positiiviset postaukset on aina yhtä kivoja, positiivisuus todellakin tarttuu. Mun viime aikojen positiivisuuksia on mm.saamani pääsykoekutsu, vaa'an -1,5 kg näyttämä tulos, parin uuden hyvän tv-sarjan löytäminen ja katseleminen, syksyn upeat värit, tutun pikkuisen vauvan hoitaminen, Linnanmäen valokarnevaaleilla käynti (oli niin kaunista), se tunne kun odotan ensi viikkoa kun saadaan koko perhe kasaan ja päästään viettämään vähän perheaikaa meidän tyyliin ja kun loppuviikolla tulee vieläpä sukulaisia Saksasta kyläilemään. Siinäpä nyt jotakin :)

    Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana kommentti, kiitos ♥ Sullakin on kyllä paljon positiivisuuden aiheita ollut ja tulossa :) Ja hei, upeata tuo pääsykoekutsu sekä puolentoista kilon pudotus ♥ Ihanaa viikonloppua sulle Erika :)

      Poista
  6. Haha heppatyttönä mä innostuin tosta otsikosta! :D Onnistuneita kuvia tässä postauksessa ja muutenkin aivan ihana positiivinen postaus♥

    VastaaPoista