Positiivisuuksia + yksi negatiivisuus

Jälleen kerran olisi luvassa mun viimeaikaisia positiivisuuksia, jotka ovat pitäneet mun kasvoilla kestohymyä ja, jotka piristävät omaa mieltäni ulkona vallitsevasta sateisesta ja tuulisesta ilmasta huolimatta. Mä olen sellainen ihminen, joka mieluiten kuulee huonot uutiset ennen hyviä, koska huonojen uutisten jälkeen kaipaa aina jotain mukavampaa mietittävää. Siksi mennäänkin ensin tuohon mun otsikossa mainitsemaan negatiivisuuteen ja vasta sitten piristytään positiivisuuksilla. 

Mä olin jo kirjoittanut postauksen tekstin valmiiksi ja jäljellä oli enää kuvien siirtäminen puhelimesta koneelle ja niiden muokkaaminen. Laitoin totutusti puhelimen johdon usb -liitännällä kiinni koneeseen, mutta aina päästyäni puhelimen kansioissa kuviin saakka, yhteys katkesi. Mä oikeasti melkein itkin täällä, koska en saanut yhteyttä mitenkään toimimaan, mutta en kuitenkaan halunnut luovuttaa. Yritin varmaan parikymmentä kertaa siirtää tiedostoja saaden joka kerta virheilmoituksen katkenneesta yhteydestä ja kärsimätön ihminen mussa olisi vain halunnut heittää tietokoneen ja puhelimen vuorotellen seinään. Onneksi tajusin jossain vaiheessa liittää suoraan puhelimen muistikortin tietokoneeseen ja koko homma oli ohi parissa minuutissa. Toinen onnenpotku oli valmiiksi kirjoitetut positiivisuudet, jotka melko nopeasti saivat mielen paremmaksi hetken vallinneen epätoivon jälkeen. 

Halusin jakaa tuon negatiivisuudenkin, sillä positiivisemminkin ajattelemalla tulee silti välillä turhautumisia ja kaikki ei aina mene juuri niin kuin toivoisi. Nyt kuitenkin voidaan jatkaa niihin mukaviin juttuihin eli mun elokuun positiivisuuksiin:

♥ Ikeassa käynti tiistaina. Siellä kiertely on ainakin itselleni aina inspiroivaa ja saan joka kerta uusia ideoita ja visioita omasta sisustuksestani. Ja siellä syöminen on aina yhtä mukavaa. 

♥ Löysin siivotessani muistilapun, jolle S kirjoitti mulle vuosi sitten piristäviä juttuja. Ja vuoden jälkeen ne piristivät edelleen. 

♥ Kävin eilen kahvilla ja kauppoja kiertelemässä hyvän ystäväni kanssa, jonka kanssa ei olla nykyään kovin usein nähty. Itsellä on välillä ollut kamala häpeä siitä, että ei ole pitänyt paremmin yhteyttä kyseiseen ystävään ja nyt selvisi, että vastapuolella on ihan samanlaisia tuntemuksia. Tällä kertaa sovittiinkin, ettei kumpikaan ota paineita pidemmistä yhteydettömistä ajoista, sillä meidän ystävyys ei kaadu sellaiseen. 

♥ Lauantaina ajattelin pitkästä aikaa kokeilla leipoa jotain hyvää. Olen menossa grillailemaan ja viettämään iltaa muutaman mun lukiokaverin kanssa, joten mulla on hyvä syy viihtyä hieman pidempään keittiössä näperrellen jotain kesäistä makeaa hyvää. Kellään hyviä vinkkejä?

♥ En kovin ole blogissa puhunut aiheesta, mutta mä jouduin hakemaan jatkoa mun opinto-oikeudelle ja oli aika viime tipalla saada hakemus laitettua, sillä en meinannut millään saada koululta allekirjoituksia muutamaan paperiin kesälomien vuoksi. Kaikeksi onneksi kaksi päivää ennen määräajan päättymistä sain jatkoa opinnoilleni. Iso kivi vierähti silloin sydämeltä. 

♥ Alkava syksy piristää. Suurimpien sadekuurojen jälkeen pääsee oikeasti nauttimaan niistä syksyn parhaista puolista. Mä lupaan ja samalla varoitan, että täällä blogissa tulee melko paljon tekstiä syksyn ihanuudesta. 

 ♥ Olen päässyt hyvään vaiheeseen kaikki turha pois kaapeista -operaatiossa ja pian pitäisikin saada aikaiseksi varata kirpparipöytä, jonne ne kaikki turhuudet kiikutan. Tein myös sopimuksen itseni kanssa, että ne tavarat, jotka eivät parin kirppis -viikon aikana mene saavat luvan olla tulematta takaisin mun asuntoon vaan saavat uuden kodin kierrätyslaatikoiden kautta. 

♥ Ja päästyäni kaikesta turhasta pois, voin aloittaa seuraavan operaation, joka on tavoite saada kaappien käyttö toimivammaksi ja löytää ne puuttuvat palaset kaapeista sen sijaan, että hankkii niitä samoja turhuuksia, joita ei ole aiemminkaan tarvinnut. Mulla on vähän huono tapa ostaa asioita 'varalle', koska kai kaikkea jossain vaiheessa elämäänsä muka tarvitsee. Pieni vinkki itselle ja muille samanlaisille; ei tarvitse. 

♥ Löysin ihan älyttömän koukuttavan sarjan selatessani tylsyyksissäni Netflixiä ja kyseinen sarja on vielä mun yhden nuoruuden lempparisarjan tekijältä! Sarjan nimi on iZombie, josta nimestä päätellen voi jo arvata siinä olevan zombieita. Tuo kyseinen nuoruuden lempparisarja oli siis Veronica Mars ja voin sen tykkääjille ehdottomasti suositella tuota iZombieta. 

Tällä kertaa positiivisuuksien aiheita oli kirjattuna vähemmän, mutta näistä suurin osa oli todella isoja onnea tuovia hetkiä. Välillä piristystä tuovat ihan pienet arjen jutut, mutta välillä kaivataan niitä asioita, jotka loistavat mielessä yhtä kirkkaina kuin aurinko kesäisellä taivaalla. Katsellaan millaisia positiivisuuksia seuraavan kuukauden ajan saan elämääni piristämään ja toivottavasti kaikilla teillä on myös pieniä ja isoja onnenhetkiä ♥ 

Mikä on tehnyt sinut onnelliseksi lähiaikoina? :)

9 kommenttia

  1. Katoin kans tuon iZombien ja oli muuten hyvä ! Nyt katsotaan Jessica Jonesia ja sekin on kyllä todella hyvä sarja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelinkin, että vois olla sunkin mieleen kyseinen sarja :) Mulla on ollut tuo Jessica Jones omalla listalla jo pienen hetken, mutten ole saanut aikaiseksi katsoa :D

      Poista
  2. Katoin kans tuon iZombien ja oli muuten hyvä ! Nyt katsotaan Jessica Jonesia ja sekin on kyllä todella hyvä sarja

    VastaaPoista
  3. Itse olen onnellinen, että olen nyt valitsemassani opiskelupaikassa ja toteutan omia unelmiani pieni pala kerrallaan.

    VastaaPoista
  4. Ihania positiivisuuksia, ja supersöpöi kuvia! Oot niin nätti <3

    VastaaPoista
  5. Todella kivoja positiivisia juttuja oot listannut!<3 Munkin pitäisi siivota kaikki kaapit muttei oo koskaan aikaa :D Toi on muuten niin ärsytttävää kun yrittää tehdä jotain ja sitte kone/netti ei toimi :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ihana ♥ Kaappien siivoaminen on kyllä yllättävän aikaavievää puuhaa ja itseä ärsyttää myös se, että ei ole mitään tilaa niille kaapista ylimääräisinä pois heitetyille tavaroille :D Koneen ja netin kanssa tappeleminen ei kyllä kuulu mun lempparijuttuihin :'D

      Poista