Kokovalkoinen asu & siveellistä pukeutumista

Olen täällä blogissa paljonkin pohtinut tyylini muuttumista Tyylimatka -postaussarjan avulla sekä maininnut eräässä talvisessa postauksessa (tässä) aikuistuneeni talvipukeutumisessa. Enää ei tulisi pieneen mieleenkään liikkua liian vähissä vaatteissa kylmillä ilmoilla, mutta olen huomannut myös näin kesällä harrastavani paljon siveämpää pukeutumista verrattuna aiempaan.

Mä en enää tunne oloani kotoisaksi liian vähissä vaatteissa ja hameen helmankin odotan yltävän lähemmäs polvia entisen vesirajaisen sijaan. Eräänä kesäkuun kuumimpana päivänä jouduin pukemaan lyhyet shortsit kauppareissulle ja oloni oli täysin alaston, vaikka mulla oli shortsien lisäksi melko korkeakauluksinen paita sekä reisien puoliväliin laskeutuva trikootakki. Vedin kokoajan kyseistä takkia etumukseni peitoksi ja suojaksi siltä ololta, joka sai mut tuntemaan oloni niin haavoittuvaksi ja hävyttömäksi. Mä en vieläkään tiedä, miksi oloni oli sellainen, sillä usealla kaupassakävijällä oli vieläkin vähemmän vaatteita, mutta se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta tänä kesänä shortsit jalassa.

Olen myös huomannut heittäväni pitkähihaisia tai 3/4 -hihaisia ohuita takkeja toppejen seuraksi, vaikka mittari olisi reilusti 20 asteen paremmalla puolella. Hyvänä puolena suojaan ihoani turhalta auringolle altistumiselta, mutta huonona puolena ahdistun aiheuttamaani kuumuuteen. Joskus muinoin en olisi voinut kuvitellakkaan nappaavani edes laukkuun varoiksi pitkähihaista ja useat kesäillat menivät palellessa. Taas kerran voi vain kysyä, että tätäkö on aikuistuminen?

Tai ehkäpä musta on tullut vain mukavuudenhaluinen, sillä en edes korkokenkiä osaa enää käyttää mekkojen ja hameiden kanssa, jos helma osuu liian lyhyeksi. Mulla tulee silloin ilman kunnollista syytä halpa olo. Olen miettinyt mun vartalonmuutoksen vaikuttavan varmaan osaksi tähän mun muuttuneeseen pukeutumisen ajattelutapaan, sillä rintojeni kasvaessa liian paljastavat vaatteet saavat oloni irstaaksi. Se on se kuva, minkä peilistä nään huolimatta muiden sanomisista. Ja usein se peilikuva irvailee sieltä takaisin aivan liikaa ja nappaisee palasia itsevarmuudesta sillä hetkellä, kun ovesta pitäisi astua ulos mielestään onnistunut asukokonaisuus päällä. 

Kaiken lisäksi noudatan kirjaimellisesti muutamaa kultaista pukeutumissääntöä eli 'peitä joko jalat tai kädet' sekä 'tiukan ylä-/ala-osan kanssa löysemmän mallinen ala- /ylä-osa'. Olenkin viime aikoina ja varsinkin keväällä suosinut tiukkoja housuja tai kynähameita yhdistettynä väljään sifonkiseen tai puuvillaiseen paitaan. Näiden sääntöjen epäonnistuessa asusta tulee itselleni epämukava enkä tunne itseäni samallailla itsevarmaksi kuin esimerkiksi mieluisammassa kombossa. Ainoa poikkeus on jättää se tiukempi osa kokonaan pois, kuten eilen käydessäni kaupungilla laitoin uudet löysän malliset kesähousuni yhdessä väljän neulepuseron kanssa. Ja usein rikon kuumemmallakin ilmalla ensimmäistä sääntöä peittämällä sekä jalat että kädet aiheuttaen itselleni melkein lämpöhalvauksen. 

Tämä mun kokovalkoinen asu on hyvä esimerkki tästä mun uudesta ajattelutavasta, sillä tuolloin oli todella kuuma päivä ja mulla on mekon kanssa tuollainen pitkähkö trikootakki. Tuo mekko muuten lensi kirpparikasaan tämän käyttökerran jälkeen... Jouduin kokoajan sitä kiskomaan alaspäin peläten sen paljastavan liikaa. Ja myönnetään, ilman tuota takkia huomasin sen kinnaavan selästä koon jäädessä pieneksi verrattuna vuoden takaiseen ostotilanteeseen. Olin myös laittamassa asuun uudet kauniit korolliset sandaletit, mutta se omaan silmääni vain korosti hameen lyhyyttä. Nyt kuvia katsoessa mietin, että kuinka hölmöjä ajatuksia mulla on tuolloin nuo vaatteet päällä ollessa voinut olla. Kuvien mukaan omaan silmään tämä on täydellinen kesä-asu ja erittäin onnistunut. 

Alempana olevaan kuvaan otin tuon takin pois tuodakseni paremmin esille mekkoa, mutta heti kuvailun loputtua laitoin takin takaisin päälle, vaikka myönnettäköön, että ilman sitä oli juuri sopivan vilpoisa olla. Huvittavinta oli se, että tuo joen varrella oleva kuva on Kirjurinluodosta, jossa oli kymmeniä ihmisiä palvomassa aurinkoa juuri ja juuri strategiset paikat peittävät kangaspalat päällänsä ja mä tunnen oloni alastomaksi ilman pitkähihaista!?

Ehkäpä mun täytyy yrittää useammin poistua mun mukavuusalueelta tai sitten vain olla kuuntelematta sitä pientä ääntä siellä takaraivossa, joka väittää hölmöjä asioita. Huom! Pohdein tässä postauksessa omaa suhtautumistani omaan pukeutumiseeni. Jokaisen pukeutuminen on henkilökohtainen päätös ja jokaisen tulee pukeutua niin kuin itsestä tuntuu hyvälle. Eli vaikka itse en enää osaa liikkua liian vähissä vaatteissa ei tarkoita sitä, etten hyväksyisi toisen päätöstä tehdä niin.

Kenelläkään muulla samanlaisia fiiliksiä iskenyt pukeutumisen suhteen? :)

8 kommenttia

  1. Näin nuorena miehenä lämpimällä säällä en voi kuvitellakkaan itseäni pitkähihaisissa tai pitkälajkeisissa housuissa. Aina on oltava shortsit ja vähintäänkin tpaita tai hihaton paita. Itse tykkään hihattomista ja voisin joku viikko käydä kaupoilla hankkimassa esim. kolmet sellaiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En olisi itse nuorempana myöskään ajatellut pukevani kuumalla säällä muuta kuin shortsit ja topin, mutta nykyään tuntuu todella kaukaiselta ajatukselta :D Hihattomia paitoja onneksi löytyy paljon kivoja ja erilaisia miehille :)

      Poista
  2. Nä sun tyylipostaukset on aina todella mielenkiintoisia! Itse oon kanssa huomannut, etten oo oikein käyttänyt shortseja tai lyhyitä hameita tänä kesänä lainkaan. Jos mulla on hame niin sen kanssa on melkein aina jokin pitkähihainen paita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Mahtavaa, että joku muu on huomannut itsestään saman jutun! Mullakin saattaa kynähameen kanssa olla lyhythihainen paita, mutta se hameen pituus vaikuttaa myös paidan hihojen pituuteen :D

      Poista
  3. Ensinnäkin: ihana asu!!♥ Meillä menee kyllä tyylit melkohyvin yhteen, sillä toi asu miellyttää todella paljon mun silmää!

    Vähä sama homma myös tällä suunnalla, sillä en muista kuin ehkä 2 kesäpäivää, jolloin mulla ois ollut shortsit jalassa. Nekin kerrat menivät siihen, että kiskoin mielestäni olemattomia lahkeita jatkuvasti alaspäin. Jotenkaan shortsit eivät enää tunnu yhtään omalta jutulta, ja ne ovat vaihtuneet lähes täysin mekkoihin, hameisiin tai playsuit:eihin. Noiden playsuit asujen kanssa, mä jotenkin sallin vähän lyhyemmät lahkeet, sillä ne eivät sitten kävellessä nouse yhtään ylöspäin, niinkuin shortseilla on tapana käydä... Muuten mullakin alaosan pituus on siinä lähellä polvea/reippaasti yli. Esim. Maksimekko on ollut ehdoton suosikki tänä kesänä! :D

    Mä sanoisin, että pukeutuu sen mukaan missä olo on mukavin! :') Jos ei tunnu hyvältä laittaa korkkareita johonkin asuun, niin ei laita, sillä sitten on kokoajan vähä epämukava olo ne korkkarit jalassa. Jotkut peittävät justiinsa ne strategiset paikat, mutta oonpa mä nähnyt jengiä bomberit ja tikkitoppatakitkin päällä.. :'D Oman fiiliksen ja ns. vaistojen mukaan, niin hyvä tulee! <3 Ihanaa pohdintaa sulla♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ihanasta ja monipuolisesta kommentista ♥ Meillä kyllä selkeesti on sama maku tyylin saralla blogeista päätellen :)

      Mukava kuulla, etten ole ainoa noiden shortsien suhteen! Mäkään en tunne niitä yhtään omaksi jutukseni paitsi jossain kotosalla/partsilla/biitsillä... Playsuitia en oo löytänyt mitään kivaa ja uskoisin sen myös enemmän olevan omaan makuuni sopiva. Mekot, hameet ja playsuitit nyt vaan aina laskeutuu paremmin kuin shortsit :)

      Todellakin oman mukavuuden mukaan kannattaa pukeutua! Ja hassua, kun ennen mulla ei olisi mitään ongelmaa laittaa korkoja tähän asuun, mutta nyt ne vain saivat tuon mekon tuntumaan niiiiin lyhyeltä :D Mä silti pyrin laittamaan mun kivoja kesäkorkkareita mekkojen kanssa, vaikka aluksi tuntuisi epämukavalta/ei-sopivalta ja baltsut mukaan varoiksi, koska muuten mun kaikki kauniit kengätt jää vain pölyttymään :DD Kiitos vielä kerran ♥ Mä tykkään pohtia vähän kaikkea kokoajan :D

      Poista
  4. Todella kauniita kuvia susta <3 + kivan näköinen kuvauspaikka! :) Itse tykkään edelleen lyhyeistä mekoista ja hameista. Ja tietenkin kesällä kuljen ilman pitkähihaista kun on kuuma :D Shortseja käytän edelleen sillon tällöin, mutta jotenkin olo tuntuu välillä alastomalta haha :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen ♥ Tuo kuvauspaikka on kyllä yksi porin kauneimpia paikkoja, mutta nyt sen on vallanneet pokemonjahtaajat, jotka istuskelevat rivissä tuossa kiviaidalla :D Kesällä pitäisikin pukeutua mahdollisimman kevyesti ja rennosti! :) Itse vaan tungen ihan liikaa vaatetta keliin nähden :D

      Poista