Lomakuvia pt. 1 : Gran Canaria ja Kreeta

Ajattelin tulla jakamaan teille lempparikuviani ulkomaanmatkoiltani sekä hieman muistoja ja fiiliksiä niiltä. Mä olen todella vähän reissannut kauempana ulkomailla vaan rajojen ylitykset ovat yleensä olleet naapurimaihin. Tässä on ensimmäinen osa kahdesta osasta matkakuvia. Mulla on yhteensä kuvia neljästä ulkomaankohteesta, sillä muiden matkojen kuvat ovat vanhoilla kunnon filmikameroilla otettuja ja en niitä tähän hätään kovinkaan ole skannailemassa ;)

Pahoittelen heti alkuun, että suurimman osan kuvien laatu on aika huonoa vanhojen kameroiden sekä heikompien kuvaustaitojen vuoksi. Lisäksi kollaaseiden koneelle lataaminen huononsi niiden laatua. Halusin kuitenkin kansioiden kätköistä saada päivänvaloon mielestäni kivoimpia lomakuviani. 

Puerto Rico, GRAN CANARIA


Milloin? Tammikuussa 2012.

Kenen kanssa? Reissuun lähdettiin vuorokauden varoitusajalla äkkilähdöllä koulukaverini kanssa. Saatuamme selville, että hotellimme sijaitsee Puerto Ricossa saimme seuraa eräästä toisesta koulukaveristamme sekä hänen kaveristaan ja veljestään, jotka sinne suuntasivat samoihin aikoihin. 

Majoitus? Balcon del Mar
Me ei tiedetty etukäteen mitään meidän hotellista vaan saatiin tietää se vasta lentokentällä, jossa saatiin tietää myös kohde tuolla Gran Canarialla. Äkkilähdön ja määrittelemättömän majoituksen jännitysmomentteja :D Meillä kävi todella hyvä tuuri, sillä tuo hotelli oli todella ihana isoine parvekkeineen ja tilavine huoneineen. Koska huoneistossa oli keittiö, teimme joka aamu aamupalaa huoneessamme. Hotellikin ihastui meihin todella paljon, sillä meidän piti alunperin joutua vaihtamaan hotellia kolmeksi viimeiseksi yöksi, mutta hotelli teki järjestelyjä, jotta me mahduttaisiin olemaan siellä loman loppuun asti. Selvittiinkin sitten pelkällä huoneen vaihdolla. Finnmatkojen opaskin hieman naurahteli, että yhtäkkiä löytyi ylimääräinen huone, kun kaksi kaunista neitoa on pulassa. 

Matkat? Matka oli Finnmatkojen lomalento. 

Nähtävyydet? Kyseinen matka oli melkolailla perinteinen auringonpalvonta loma, jossa jokaiseen päivään kuului tuntien makoilu aurinkotuolissa. Käytiin kahdella eri rannalla tuolla Puerto Ricossa, joista tykästyttiin enemmän Playa de Puerto Rico:on. Toisen rannan (Amadores) hyvänä puolena tosin oli useampi ruokapaikka aivan rannan tuntumassa. Meidän hotelli sijaitsi korkealla rinteessä ja siellä altaan reunallakin sai hyvin aurinkoa. 

Tehtiin myös yhtenä päivänä reissu Maspalomakseen rannalle, sillä pojat väittivät siellä olevan täysin valkoinen hiekkaranta. Ei ollut. Me tehtiin sellainen virhe sinne mennessä, että otettiin taksi. Oltiin ajeltu taksilla kaikki matkat aina hotellilta alas keskustaan ja rannoille niiden ollessa niin halpoja. Ajateltiin sitten, että koska Maspalomas on ihan kymmenen minuutin(?) ajomatkan päässä, ettei sillekkään kovasti tulisi hintaa. Sille tuli. Se taksi ajoi meinaan joidenkin maksuvyöhykkeiden yli jolloin hinta nousi mittarissa äkkiä. Onneksi sitten takaisin tullessa tajuttiin tulla sieltä bussilla, joka maksoi pari euroa, kun se taksi maksoi kymmenkertaisesti. 

Käytiin myös muutamana iltana keskustassa juhlimassa baarissa, jossa kävi kerran tunnissa (?) sellaisella pitkähköllä pöydällä tanssimassa yläkropastaan paljaita miestanssijoita. Me aluksi luultiin, että kyseinen paikka olisi jokin homobaari, mutta ei kuulemma. Päästiinpä mekin tanssahtelemaan parit kerrat kyseiselle pöydälle... Ei kyllä olisi varmaan uskallettu muuten lähteä yöelämää katselemaan ellei meillä tosiaan olisi ollut pojat turvana. Ja hyvä, että oli, sillä tuolla miehet kyllä on heti iholla, kun on naiset keskenään. 

Ihania muistoja? Ensimmäisen päivän rantareissulla tavattu vanhempi suomalaispariskunta, jotka vahtivat tavaroitamme käydessä meressä polskimassa ja, jotka kutsuivat meitä illemmalla lasillisille kanssaan.○ Erään baari-illan jälkeen pari meistä oli jo mennyt rannalle odottelemaan, että muut ollaan valmiita lähtemään myöskin ja rannalla ollessa katselimme upeata kuuta pitkän aikaa ennen taksien metsästämistä. ○Norjalaisen miehen kanssa yritin jutella ruotsiksi ja hyvin onnistui.○ Myös törmääminen kanarialaiseen mieheen, joka ei oikein englantia osannut ja mä sille muutaman lauseen espanjaa osanneena sain juteltua hetkisen. ○ Ihana hotellin henkilökunta, joka jaksoi aina soitella meille takseja kellonajasta huolimatta. ○ Sprite - viini, jota aina valmistimme halvimmasta valkkarista. ○ Käsilläseisonta harjoitteluja Maspalomaksen rannalla. ○ Ne riemunkiljahdukset Las Palmasin kentällä kuultuamme hotellimme olevan Puerto Ricossa. ○ Ihana britti -mamma hotellimme keskellä olevassa ravintolassa, joka aina huikkasi 'hello darlings'.  

 Kalamaki, KREETA


Milloin? Kesäkuussa 2009.

Kenen kanssa? Mummini vei minut ylioppilaslahjaksi. Eli ihan kahdestaan oltiin reissussa, mutta tutustuttiin hotellilla pariskuntaan ja heidän mun ikäiseen tyttäreen, joiden kanssa vietettiin useana päivänä aikaa. 

Majoitus? Vigla apartments
Pieni ja viihtyisä huoneistohotelli. Googlatessani en löytänyt kyseiseen paikkaan suomenkielisiä enkä oikein englanninkielisiäkään varaussivustoja, joten en tiedä vieläkö on kovin pystyssä Kreikan tilanteen vuoksi. Paikka oli ihan perustasoinen ja huoneita ei ollut montakaan. Huoneesta pääsi suoraan uima-altaalle ja allasalueelta oli aivan upeat näkymät merelle. Yksi miinus paikassa oli sen sijainti ison mäen yläpuolella, jonne kävely oli kuumalla välillä oikein tuskaa!

Matkat? Myöskin Finnmatkojen lennot. 

Nähtävyydet? Tällä reissulla myöskin tuli rannalla makoilu tutuksi. Melkein jokaisena päivänä lähdettiin hotellilta alas rannalle nauttimaan lämmöstä. Vietettiin Kalamaki beachilla aikaa, jolla sai aurinkotuolin päiväksi tilaamalla rannan omistavalta ravintolalta juoman rantaseuraksi. Käytiin myös kyseisessä ravintolassa (Taverna Salavantes) joka ilta ruokailemassa ja lounaaksi sieltä myös tilasin päivittäin ihanan kreikkalaisen saalaatin. Samanlaisia ei vaan saa Suomesta! Ja plussaa saivat ihana henkilökunta. Eräänäkin iltana yksinäni käydessäni kävelyllä tarjosivat herkullisen jätskiannoksen vakioasiakkaalleen. 

Yksi päivä päätettiin viettää Haniassa. Ajettiin sinne ihan paikallisliikenne bussilla noin vartin verran. Käytiin siellä kiertelemässä ja shoppailemassa tuliaisia. Siellä oli valtavasti ihania pikkukujia ja vanhoja rakennuksia. Olisi mennyt varmaan kauemminkin aikaa siellä, jos olisi vaan jaksanut. Haniasta löytyi kyllä useat merkkiliikkeet ja isoja ostoskeskuksia, mutta itse välttelin niitä ja etsin jotain uniikkeja 'käsityö' turisti -putiikkeja. 

Varattiin myös heti tuloiltana Finnmatkoilta päiväretki veneajelulle ja vierailulle Imeri Gramvousa -saarella, jolla on sijainnut vanha linnake. Ja päästäkseen tuonne linnakkeen raunioille sai tarpoa muutaman sata rappusta paahtavassa helteessä. Maisemat siellä ylhäällä oli kuitenkin todella upeat ja kaiken kiipeämisen arvoiset. Samalla venereissulla poikettiin saarta vastapäätä olevassa Balos Bay -lahdessa, jossa oli todella matala vesi ja, jossa saatiin kokea yllättävä vedennousu. Oltiin jätetty tavarat kauas rantaviivasta, mutta jossain vaiheessa tavarat olivatkin matalassa vedessä. Tuolla oli älyttömän kaunis turkoosi vesi ja tuolla olisi voinut viettää pidemmänkin päivän. 

Ihania muistoja? Upeat auringonlaskut meren yllä, joita joka ilta olisin voinut katsoa ihaillen. ○ Hotellilla pyörivä kulkukoira, joka joi vettä uima-altaasta ja seurasi joka paikkaan. ○ Erään kreikkalaisen kanssa pääsin juttusille ollessani rannalla kuvailemassa auringonlaskua ja sain niin paljon enemmän kiinni heidän kulttuuristaan... ja pusun. ○ Ihana vanha pappa, joka työskenteli meidän vakio ravintolassamme ja tervehti aina iloisesti, kun käveltiin paikan ohi. ○ Luin rantatuolissa kolme ensimmäistä Twilight -kirjaa englanniksi, sillä niitä löytyi rannan vieressä olleesta kioskista. ○ Suussasulava souvlaki päivälliseksi. 
***

Mulla on meneillään todella suuri matkakuume ja haluaisinkin jonnekkin pidemmälle lähteä reissuun kokemaan uusia kulttuureja ja uusia kokemuksia. Seuraavan lomakuva -postauksen jälkeen jaankin teille muutaman mun unelma matkakohteen, joihin toivon jonain kauniina päivänä pääseväni. 

Oliko tuttuja kohteita teille ? :)

Juhannustyttö

Olipas ihanat juhannussäät ja siksi pidinkin ihan tietoisesti pienen tauon koko blogimaailmasta. Mun juhannus oli melko tavallinen viikonloppu muiden seassa, sillä en tehnyt kovinkaan mitään erikoisia. Vietettiin S:n kanssa rauhallinen juhannus matkustaen aattona Tampere-Vammala-Pori väli autolla niin, että päästiin suoraan autosta katsomaan upeata kokkoa rannassa. Lauantaina puolestaan ajeltiin iltasella nopea Pori-Rauma-Pori -reissu katsomaan RMJ -fiiliksiä. 


Otettiin itseasiassa sen verran lungisti koko juhannus, että ei stressattu yhtään mistään menoista tai edes kaupassakäynnistä! Torstaisella kauppareissulla käytiin varoiksi hakemassa valkkarit talteen viisi minuuttia ennen sulkemisaikaa ja viikonlopun ruokaostokset jätettiin aatolle eli perjantaille luottaen siihen, että kyllä nyt joku kauppa silloinkin on auki. Ja niinhän olikin eikä ruuatta jääty vaan saatiin tortilla -ainekset hyvin napattua normaalista kaupastamme. 

Tälläisille turhasta stressaaville tuo juhannusstressin hylkääminen oli aika iso saavutus. Tosin tänä vuonna onneksi kaupat saivat hieman paremmin olla auki, joten ei tarvinnut ahtautua viimeisillä sekunneilla satojen muiden kanssa tyhjentämään kauppojen hyllyjä. Itsellä on ainakin edeltävinä vuosina iskenyt pahakin ahdistus ruokakaupassa siitä kaaoksesta, jonka yksi pyhäviikonloppu saa aikaan. Viime vuonnahan skipattiin täysin kaupassakäynti kyseisestä syystä ja nautittiin herkulliset ruoka-annokset turvallisesti ABC:lla. 


Kuten mainitsinkin, käytiin lauantaina ajelemassa Raumalla katselemassa festarifiiliksiä Porin ollessa tyhjä kaikkien karattua mökeilleen. Rauman keskusta oli yllättäen ihan autio, mutta ajettaessa yhä lähemmäs festarialuetta lisääntyivät humalaiset ihmiset (joista osa iski melkein auton alle), roskavuoret sekä alueen ulkopuolelle leiriintyneet ihmislaumat. Mua ei saisi millään ilveellä lähtemään festareille useammastakin mainitsemattomasta syystä ja ehkä siksi mua huvitti liiankin moni asia näissä juhannuskarkeloissa. Itseasiassa mulle riitti hyvin tuo auton kanssa alueen vierestä ajo, sillä ilman satasen rannekkeen ostoa sain silti nauttia jokaikisestä lavalla nähdystä esityksestä sosiaalisen median ansiosta. Todella moni mun tuttu oli päätynyt viettämään juhannuksensa tuolla RMJ:ssä ja he kyllä jaksoivat päivittää jokaisen sekuntinsa eri kanaville!

Pakko sanoa, että vaikka itse tykkään jakaa niitä parhaita hetkiä elämästäni sosiaalisessa mediassa (ja niitä hieman huonompiakin blogin puolella) en silti ymmärrä trendiä, jossa maksetaan maltaita lipusta päästä näkemään bändiä ja kuitenkin sen sijaan, että nauttisi esityksestä katsoo koko spektaakkelin puhelinruudun läpi kuvatakseen sen. Jos mä jostain syystä lähtisin kuuntelemaan jotain bändiä, haluaisin mahdollisimman paljon ottaa irti ihan vaan siitä fiiliksestä siellä ja napata ehkä pari 'todistusaineistoa'. Mä ihan rehellisesti meinasin poistaa pari koulukaveria Facebookista siksi, että mun feed oli täynnä videoita eri esityksistä. Oikeesti! Jokaikinen lavalla nähty kappale oli erikseen ladattu sinne... 


Mutta joo, ehkä tuosta mun festarivihasta voitaisiin siirtyä hieman kepeämpään ja kevyempään aiheeseen eli mun söpöön juhannusasuun. S sanoi tämän asun olevan kukkaoksennus, jota se kyllä täysin oli. Mä tykkään juhannuksena laittaa hiuksiin kukkia ja kesäiset kukkamekot vain sopivat niiden kanssa hyvin yhteen. Värimaailma oli ihanan hempeä ja rakastuin täysin uudelleen tuohon mun kukkamekkoon, jonka olen muutamalla kolikolla Ebay:sta löytänyt. 

Mulla on outo fiksaatio mieltää tietynlaiset vaatteet tiettyihin juhliin. Juhannuksena se on tosiaan kaikki kukallinen. Uutena vuotena paljetteja täytyy löytyä jokaisesta vaatekappaleesta ja jouluna punaisen sävyjä. Ei ainakaan tule valinnanvaikeutta suurina juhlapyhinä, kun mieli on näin ehdoton näissä ;)



Toivottavasti teillä kaikilla oli myös ihana juhannus! ♥


Omassa rauhassa

Kotiuduin takaisin Tampereelle sunnuntai ja maanantai välisenä yönä vietettyäni pikaisen viikonlopun Helsingissä. Päätarkoitus nopealle visiitille oli mennä piristämään mummiani hänen kutsuessaan minua sinne, mutta myös käydä katselemassa hieman kaupungilla. Aikomuksenani on tulla Helsinkiin loppukesästä paremmalla ajalla tilanteen niin salliessa. 

Perjantaina saavuin niin myöhäsellä Helsinkiin, että bussilta oikeastaan suuntasin vain junalla mummulaan, jossa lauantai tuli vietettyä koko päivä sisällä rankan vesisateen ja tuulen takia. Sunnuntaina kuitenkin lähdin käymään kiertelemässä keskustassa. Mietein usean tovin kutsua seurakseni jonkun tutuistani tuolla suunnalla, mutta jotenkaan en vain saanut itseäni tekemään niin. Rehellisesti ottaen musta tuntui, että tuputtaisin seuraani niin nopealla varoitusajalla. Nykyään muutenkin olen huono ottamaan yhteyttä ja sopimaan tapaamisia, sillä luulen häiritseväni muiden tekemisiä. 

Kaupungilla käytyäni pienellä shoppailulla Forumissa ja tuskastuessani kuumuuteen sisällä lähdin kävelemään kohti Aleksanterinkatua ja Stockmannia. Pysähdyin useaksi minuutiksi kuuntelemaan loistavia katumuusikoita samoin kuin usea muukin ohikulkija. Nauttiessani fiiliksestä päädyin hakemaan läheisestä kahvilasta take-away kahvin, joka seuranani jatkoin matkaani turistien täyttämälle Tuomiokirkolle. Siellä istuskelin rauhassa juoden kahvia ja katsoessani yhtä suomen upeinta kirkkoa. Ja vaikka alue olikin täynnä ihmisiä, tunsin silti olevani omassa pienessä kuplassani rauhassa. 

Tämän postauksen tarkoitus ei tosin ollut kertoa yksityiskohtaisesti mun melko tylsästä sunnuntaipäivästä vaan halusin tulla jakamaan teille mietteitä siitä, että omassa rauhassaankin voi tehdä asioita ja tutustua itseensä. Tietenkin kyseinen päivä olisi ollut ihan yhtä onnistunut hyvässä kahvitteluseurassa, jolle olisi voinut mainita kuinka kauniin valkoiselta Tuomiokirkko näytti ulkona vallinneesta harmaudesta huolimatta. 

Itse olen todella sosiaalinen ihminen ja harvoin tykkään lähteä kotoa yhtään mihinkään yksinäni. Kuitenkin lähtiessäni yksin ulos tykkään katsoa asioita rauhassa ja samalla miettiä niin omia juttuja kuin ympärillä tapahtuvia asioita. Mun mielestä jokaiselle tekee hyvää tutustua omaan itseensä ja omaan seuraansa. Itse ainakin huomaan ajattelevani enemmän asioita ulkona liikkuessani kuin kotisohvalla istuessa. 

Ulos lähteminen yksinäni ja omassa rauhassa on itselleni välillä ylitsepääsemätöntä. Silloin yksinäisyys saattaa syödä sisintä nähdessä ohikulkijoiden liikkuvan pareittain tai ryhmittäin. Kotona ollessa puolestaan oma rauha ja yksinolo on jotain taivaallista. Miksei siis se oma rauha ja yksinolo voisi olla yhtä ihanaa ulko-ovesta lähtiessä? Monia asioita voi tehdä omassa hyvässä seurassa kunhan vain menee ja kokeilee. Kahvilassa, leffassa, kaupungilla, piknikillä, rannalla... Näitä ja monia muitakin kesäisiä ajanviettoja voi tehdä myös ihan yksikkönä. Ja niin aionkin vastaisuudessa tehdä itsekseni ellei seuraa ole heti tarjolla. 

Osaatteko nauttia omasta seurasta? :)

Ps. Kuvat on aiemmin keväällä Raumalla otettuja, sillä Kamera pysyi aika visusti kiinni koko Helsingin reissun ajan ;)

Härmälänsaaressa

Varoitan jo etukäteen, että tämä postaus on täynnä höpötystä erilaisista aiheista, joista en koe tarpeellista tehdä omia pieniä postauksia. Olen nyt ollut neljä päivää Tampereella ja mulla oli tarkoituksena suunnata sunnuntaina takaisin kotiin Poriin. Suunnitelmiin tuli pienoinen muutos ja olenkin nyt juhannukseen saakka täällä, jolloin yhdessä S:n kanssa lähdetään autolla juhannuksen viettoon. Tosin tänään lähden Onnibusin kyydissä viikonlopuksi Helsinkiin, sillä mies viettää kyseisen ajan golf -kentällä eikä mua kovinkaan huvita yksikseni aikaa viettää. 


Meidän suhde S:n kanssa on koko seurustelun ajan ollut kahden kaupungin ravaamista, kun molemmilla omat asunnot. Mun mielestä tää on rikkaus saada viettää aikaa kahdessa erilaisessa kaupungissa, vaikka aiemmin olisin muutenkin oleskellut Raumalla, josta S muutti tänne Tampereelle. Mulle Tampere on hieman vieraampi kaupunki ja en ole useampaan vuoteen edes käynyt juna-asemaa enempää siellä. Nuorempana käytiin perheen kanssa silloin tällöin shoppailemassa Stockmannilla ja sen lähistöllä, mutta silloinkaan kaupunki ei koskaan tuntunut tutulle vaan olisin eksynyt heti ensimmäisen väärän käännöksen tehtyäni. Ja eksyinpä mä siellä stokkallakin muutaman kerran!

Ollaankin hieman käyty ajelemassa lähimaastossa sekä keskustassakin, jotta mäkin tutustuisin paremmin tähän kaupunkiin. Ja pakko sanoa, etten olisi koskaan uskonut myöntäväni ihastuneeni näihin upeisiin järvimaisemiin, joita näkyy silmänkantamattomiin. Mä olen aina pitänyt itseäni enemmän meri-ihmisenä, mutta täällä tuo järvi on vain niin läsnä. S:n asunto sijaitsee aivan rannan tuntumassa ja käveltiinkin nappaamaan kuvia Härmälänsaaressa, johon pääsi ylittämällä aivan älyttömän suloisen sillan tuolta rannasta. 


Päivärytmihän täällä ollessa on mennyt täysin nurin kurin, sillä S on töissä illasta aamuun. Pienessä yksiössä on hieman hankala lähteä elämään erilaista vuorokausirytmiä, joten mullakin on mennyt illat valvoessa siihen saakka, että tuo tulee töistä. Onneksi mulla on aika hyvin hommaa mun opinnäytetyön parissa, sillä olen pyrkinyt saamaan sen loppusuoralle tämän kuun aikana, koska heinäkuussa alkaa näillä näkymin työnteko. Elokuun lopussa haluaisinkin päästä pitämään siitä seminaaria, joten hyvissä ajoin olen liikkeellä. 

Olen laittanut muutaman hakemuksen tällekkin seudulle, vaikka en satavarma ole siitä haluaisinko täällä enemmänkin viettää aikaa. Ainoa hyvä puoli täällä työskentelyssä olisi se, että saataisiin viettää arkea S:n kanssa. Edelliset kaksi kesää on menneet niin, että ollaan nähty ehkä kolmen päivän ajan KOKO kesän aikana töiden takia ja se rasitti suhdetta melkoisesti. 


Meidän piti lauantaina mennä käymään Ikeassa shoppailemassa, mutta nyt lähdenkin sinne Helsinkiin ja S olisi varmaan kiirehtinyt ennätysvauhtia kaupasta ulos, jotta pääsee golffaamaan. Päätettin sitten mennä vasta alkuviikosta. Haluan ehdottomasti ennen juhannusta siellä käydä kokeilemassa heidän mainostaman kesäbuffetin, koska kuvissa se ainakin näyttää todella herkulliselta eikä ole hinnalla pilattu. Onko joku käynyt kokeilemassa? Lisäksi sieltä olisi tietenkin tarkoitus ostaa kaikenlaista tarpeellista sisustuskrääsää niin Tampereen kuin Porinkin asuntoihin. 

Meinasin kyllä 'vahingossa' käyttää mun Ikea -budjetin uuteen kameraan, sillä vanha alka nyt oikeasti vetelemään viimeisiään. Ja mun tuurilla unohdin sen laturin Poriin ja kokoajan saa pelätä, että mikä on viimeinen kuva tältä reissulta. Uusi kamera olisi tähän saumaan ollut täydellinen, sillä tiedän sen käytön opettelemisen vievän pienen hetken ja kesällä kaikkea kaunista kuvattavaa olisi rutkasti enemmän. Kuitenkin vielä kamera jäi kauppaan, mutta kesän aikana sen käyn sieltä mun hellään huomaan hakemassa!


Mun olo on ollut jotenkin todella paljon onnellisempi täällä ollessa. Ehkä tää maisemanvaihdos tuli juuri oikeaan aikaan. Mulla on ollut energiaa vaikka muille jakaa, kun olen leikkinyt kodinhengetärtä kokatessani hyvää ruokaa ja siivoillessa. Ja kaiken kodinlaiton lisäksi energiaa on riittänyt omiin pakollisiin koneella tehtäviin töihin. Tällä viikolla en vielä uskaltautunut yksin lähteä tutustumaan Tampereen keskustaan, vaikka niin suunnittelin, mutta ensi viikolla ehdottomasti menen! Ajattelin ihan rauhassa kävellä keskustaa tutuksi ja etsiä jonkin kivan kahvilan, jossa kahvin lomassa voin katsella ohikulkevia ihmisiä. Haluan nauttia parhaani mukaan näistä ihanista kesäpäivistä täällä ollessani ennenkuin arki kotona taas palaa. 

Helsingissä mulla puolestaan ei ole mitään muita suunnitelmia kuin lihoa mummun pöperöistä ja käydä keskustassa nauttimassa pääkaupungin kesäfiiliksestä. Toivottavasti vain sadepilvet ovat siirtyneen mahdollisimman kauas suomen rajojen ulkopuolelle! :)

Ihanaa viikonloppua kaikille! ♥

Kesän suosikkivaatteet

Mä kerroinkin edellisessä postauksessa jättäneeni laukun pakkaamisen turhan viimeiseen hetkeen ja siksi en kovin kerennyt miettimään kaikkea, mitä mukaan haluaisin ottaa. Helpoimmalla pääsinkin siis heittäessäni laukun pohjalle kaikki mun suosikkivaatteet, joita yhdistän yhdessä ja erikseen kaikkiin asuihin ja, jotka harvemmin saavat puhtaina maata kaapissa niiden tiheän käytön vuoksi. 

Olen tainnut jossain vaiheessa mainita, että löytäessäni jonkin kivan vaatteen ostan sen useammassa värissä. Kävin maanantaina Ideaparkissa varta vasten hakemassa parin suosikin hieman vaaleammassa värissä, sillä mä olen melko huono käyttämään mustaa kesällä. 

Eli tässä tosiaan mun suosikit tänä kesänä:

Sifonkipaidat, NewYorker. Ostin keväämmällä mustan yksilön ja se on malliltaan ollut juuri täydellinen. Oli pakko käydä hakemassa se valkoisena ja samalla jäin mietiskelemään muutaman muun värivaihtoehdon välillä, sillä pastellisininen, keltainen ja vihreä näyttivät myös todella herkullisilta. Malli on löysä ja laskeutuu kauniisti takahelman ollessa hieman pidempi. Materiaali on ihanan kevyttä ja viileätä. Musta paita vilahtaa mun päällä tässä postauksessa. 

Pastellisävyiset housut, BikBok. Mun blogissa ei ole voinut välttyä huomaamasta mun palavaa rakkautta värikkäitä housuja kohtaan. Kesää kohden värisuosikeiksi on nousseet mintun ja persikan väriset tuomaan söpöyttä asuun kuin asuun, kuten tämä ja tämä asu todistavat. Mä olen ihan koukussa muutenkin noihin BikBokin housuihin, sillä tuntuu kuin ne olisi mitoitettu juuri itselleni. Mulla olisi kyllä pieni houkutus napata housut vielä yhdessä kivassa kesävärissä ;)

Aztec -kuvioinen mekko, H&M. Tilailin mekon ihan kokeilumielessä, sillä kuvioltaan ja malliltaan mekko on itselleni hieman vieraampi. Ihastuin kuitenkin heti ensi kerralla, kun sain mekon päälleni ja onkin siitä asti ollut jo monta kertaa päällä. Itseasiassa mulla oli se päällä kuvaillessani näitä muita suosikkeja ja mekko päällä on tulossa ihan pian upeita kuvia! Mekko on hieman paksumpaa materiaalia, joka sopii kylmemmille ilmoille paksumpien sukkiksien kanssa, mutta se on myös mukavan viileä kesää ajatellen. En tiedä miksi materiaalia kutsutaan, mutta sellainen vähän liukas kangas. 

Puuteriroosa neule, NewYorker. Todella mukava laatikkomallinen ohut neulepaita, joka eksyy päälle erittäin usein arjessa. Hankein myöhemmin tämän myös vaaleansinisenä, mutta kyseinen väri ei vain ole ihastuttanut samallailla. 

Harmaa midihame, H&M. Minihameisiin kyllästyttyäni midimittaiset kynähameet ovat nousseet mun suosikkilistalle. Tuo hame on sellaista ribbikangasta, joka on melko paksu materiaali, muttei silti ole kuuma kesällä. Muutenkin hame on todella mukava päällä ja sopii hyvin niin arkeen kuin juhlaan. Kyseinen hame yhdistettynä edellä olleeseen neuleeseen olivat eksyneet mun päälle Kirjurinluoto -postauksessa. Ne olivat yhdessä sen verran rento yhdistelmä, että varmasti kesän aikana tulevat usein päälle. 

Kukallinen peplumtoppi, NewYorker. Aivan ihanan mallinen toppi söpöllä kukkaprintillä. Materiaali on pehmeää trikoota ja on siksi todella mukava päällä. Peplum -helman ansiosta topin alaosa on hieman erikoisempi tavallisiin tank -toppeihin verrattuna eikä haittaa, vaikka maistelisi useammankin jäätelön. 

Naruolkaimiset topit, NewYorker. Ehkä parhaimman malliset topit muiden paitojen alle tai kuumana kesäpäivänä sellaisenaan. Aika jännä juttu, kun ostin nämä topit samaan aikaan ja kaikki oli sellaista pehmeää trikoota, mutta tuo beige muuttui ensimmäisen pesun jälkeen sellaiseksi karheammaksi. Valkoinen ja musta ovat edelleen yhtä pehmoisia kuin kaupassa. Beige pitää tosin muotonsa hieman paremmin kuin nuo toiset, jotka ovat hieman rennompia. 

Poolokauluksiset topit, NewYorker. Ostin ensin tuon harmaan topin, joka näkyikin näissä kuvissa. Ideaparkin reissulla halusin saman paidan myös valkoisena ja koon isompana, sillä tuo harmaa hieman tiukentui pesussa. Molemmat ovat mukavaa ribbineuloista trikoota ja eivät peloistani huolimatta purista kaulalta yhtään. 

Pitsireunainen neule, NewYorker. Muuten tavallinen neule saa söpön ilmeen pitsireunuksellaan ja ripauksen juhlaa arkeen. Tämä paita oli tuossa syksyn ja kevään aikana ihan liimattuna mun päälle ja sama näyttää käyvän kesää kohden mennessä. Tuo on malliltaan niin rento ja mukava, että se onkin kiva laittaa erilaisiin yhdistelmiin mukaan. Paita pääsee oikeuksiinsa varsinkin näissä kuvissa. 

Tässä näkyivät vaatekappaleet, jotka varmasti tulee kesällä puettua päälle usein. Malliltaan nämä kaikki ovat ihanan rentoja ja mukavia päällä, minkä olen huomannut lisääntyneen tyylissäni. Lisäksi hempeät sävyt kuuluvat nähtävästi mun kesätyyliin, vaikkakin tummempiakin tulee yhdistettyä niihin. 

Loppuun vielä pieni paljastus; tämä postaus toimii pienenä sneak peekinä mun tulevaan postaussarjaan. Kyseinen postaussarja tulee olemaan jatkoa suositulle Tyylimatka -sarjalle, sillä siinä keskitytään mun löytyneeseen tyyliin aina väreistä malleihin ja materiaaleihin. Miltäs kuulostaa? 

Millaisia kesän vaatesuosikkeja teillä on? :)

Matka Tampereelle

Tää olisi nyt Tampereella monen mutkan kautta. Lähdin siis viikoksi moikkailemaan S:ää, sisustelemaan sen uutta asuntoa sekä tutustumaan mulle vieraampaan kaupunkiin. Mulla lähti juna kahden aikaan Porista ja tuli hieman kiirus pakkailla, koska olin sen totutusti jättänyt aivan viime tippaan. Onneksi juna-asema on vajaan 500 metrin päässä mun luota, joten kävelymatkaan ei kauaa tuhriintunut. 



Varailin eilen illalla itselleni lippua valmiiksi ja voin kertoa käyttäneeni melkein vartin miettiessä parhainta mahdollista istumapaikkaa itselleni ja laukkuryökkiölleni. Loppujen lopuksi valikoin paikkani melkeinpä tyhjästä 12 henkilön vaunusta saadakseni tarpeeksi tilaa ja rauhaa. Mun tuurilla kuitenkin puolessa välissä matkaa sain vastakkaiseen penkkiin istumaan erittäin ylisosiaalisen henkilön, joka jaksoi kiinnostuneena kysellä multa kaikenmaailman kysymyksiä. Ja ei mua tosiaankaan haitannut tälläinen vähän harvinaisempi suomalainen matkustuskohtaaminen, koska selvisi, että molemmat opiskellaan vielä samassa koulussa ja valmistutaankin melko samaan aikaan. Juteltavaa siis riitti... kahdeksikymmeneksi minuutiksi, jolloin jouduin jäämään junasta pois. Jäin jo Vammalassa pois, sillä S oli siellä vanhemmillaan ja ajateltiin, että on mukavampi sieltä yhdessä ajella Tampereelle sen sijaan, että maksaisin lipusta tuplat ja S joutuisi ajamaan aivan keskustaan hakemaan mua junalta. 

Tampereella en tähän mennessä ole kerennyt näkemään muuta kuin S:n lähellä olevan S-Marketin ja Kotipizzan. S on pääasiassa aina yövuorossa, joten mulla menee illat täällä aikalailla yksinään ja aamuisinkin herääminen on melko myöhään. Onneksi viikonloppuna on sitten vapaapäivät, jolloin tarkoituksena olisi päästä käymään Ikeassa. Jonain päivänä saatan uskaltautua lähteä käymään bussilla keskustassa kiertelemässä ja Ideaparkissa mua on luvattu käydä viemässä jonain päivänä ennen töitä. Tässä on kuitenkin onneksi ihan kävelymatkan päässä jonkinlainen pienempi kauppakeskus, jossa ajattelin myös poiketa jokin aamupäivä, kun S nukkuu. Nyt jatkan sunnuntain viettoa Nashvillen parissa ja natustellen paria irtonamia. 

Ihanaa sunnuntaita teille ♥

Ihania profiileja Instagramissa

Mun on jo hetki pitänyt tulla jakamaan teille mun suosikkeja Instagrammista ja Noran postauksen innoittamana sen vihdoin sain aikaiseksi. Yritin bongailla noista mun seuraamista Instagram -tileistä sellaisia, jotka eivät välttämättä olisi niin tuttuja teille, mutta joista itse ammennan inspiraatiota kovastikkin. Mulle Instagramissa yhdistyy kauniit ja inspiroivat kuvat sisustuksesta, vaatteista ja maisemista, mutta myös humoristiset kuvat ja meemit. Seurantalistallani noin puolet on ihmisiä, joita tunnen tosielämässä plus tuttuja bloggaajia ja toinen puoli on sitten näitä inspiroivia tilejä. Huumoritilejä seuraan kanssa jonkin verran saadakseni aamulla Instagramin avatessani nauraa aamukahvit näytölle. 

Sen pidemmittä puheitta mennään kahdeksaan valitsemaani profiiliin. Nämä ovat satunnaisessa järjestyksessä ja nappailin heiltä omasta mielestäni kivoimpia kuvia kollaasiin. Nimimerkki löytyy kuvan alta ja toimii myös linkkinä suoraan profiiliin. 


Sequins are a girl's best friend. Kahden chicagolaisen bloggaajan tili, jossa nimen mukaisesti paljetteja näkyy ja paljon. Heidän tyylinsä on kimaltelevaa, söpöä ja naisellista. Spesiaalina itse pidän sitä, että heillä on aina tietty teema, jonka mukaan molemmat pukeutuvat. Tuolloin saa samasta trendistä hieman erilaiset asut ja löytää paremmin itseään miellyttävämmän kokonaisuuden. Aloin seuraamaan jo pari vuotta sitten, kun heillä oli muutama tuhat seuraaja ja on ollut niin jännä nähdä kuinka heidän seuraajien määrä on kasvanut kokoajan tuohon 13k, mikä heillä tällä hetkellä on. 


Dekorasyonzevkim. Vaikeasta nimestään huolimatta aivan älyttömän ihana profiili. Käyttäjä kerää Instagrammista paljon inspiroivia kuvia ja regrammaa niitä antaen kaiken krediitin kuvan omistajalle. Kuvat ovat sisustukseen liittyviä ja ne ovat täynnä söpöjä ja pastellisia esineitä yhdistettynä pieneen luksukseen. Aivan ihania prinsessaunelmia ♥ Julkaisuja tulee useita päivässä ja tilillä on yli 200k seuraajaa.


Evey & ToTo. Mitä olisi listaus ilman maailman suloisimpia kissakuvia? Evey and Toto ovat kaksi kissaa Torontosta ja olemukseltaan kunnon karvapalleroita. Itse en ole koskaan kovin kissoja halunnut, mutta nämä kaksi voisin adoptoida samointein. Aloin seuraamaan tiliä jo silloin, kun kuvissa seikkaili ainoastaan Evey. Kuvia tulee päivittäin sekä paljon myös videoita. Seuraajia on 18k. Söpöysvaroitus on kyllä pakko antaa tälle tilille! ♥


All dolled up blog. Ihania naisellisia, mutta tyttömäisiä asuja. Asuissa löytyy hempeitä pastilleja, klassisia malleja sekä väripilkkuja.  Välillä löytyy myös kauniita kuvia sisustuksesta ja ruuasta. Julkaisuja tulee melkein päivittäin ja seuraajia löytyy 23k. 


Good vibes only. Musta ainakin on ihana lukea hyvän mielen lainauksia feedissäni ja siihen gvo sopiikin erinomaisesti. Sanomattakin selvää, että lainauksien tarkoitus on tuoda hieman aurinkoa jokaiseen päivään. Heitä seuraa 117k.


HomeGoods. Amerikkalaisen sisustus/huonekaluketjun Instagram. Heidän feedissään on todella paljon kauniita kuvia heidän tuotteiden käyttäjiltä. Kuvat ovat inspiroivia ja värikkäitä sekä jokaiseen makuun sopivia tulee vastaan. Itse seuraan myös Ikean Instagramia ja Homegoods tulee kakkosena lemppari kaupan sivuna tuolla. Vielä, kun saisi ostettua Suomeenkin noita tuotteita... Seuraajia heillä on huimat 1,5 miljoonaa.


Ma solem. Mukavaa harmoniaa ja rauhallisuutta feedin keskelle. Norjalaisen Mariannen pitämä tili on täytetty rennoilla hetkillä luonnon keskellä yhdessä hyvien kirjojen ja kahvien kanssa. Kuvat ovat ihanan seesteisiä ja kasvokuvia tilillä ei ole ollenkaan, mikä on nykyään harvinaista. Ja myönnän suoraan, että muumimukien käyttö oli itselleni myös iso plussa. Kuvia tulee säännöllisen epäsäännöllisesti ja seuraajia on 1798 eli kahta vajaa 1800. 


Love your abode. Amerikkalaisen sisustusbloggaajan Instagram, joka pursuaa kuvia Yunin kauniista kodista ja perheestä. Hänellä on paljon diy -projekteja, joita usein myös tilillä nähdään ennen/jälkeen -kuvissa. Selaillessa profiilin kuvia huomaa, kuinka pienillä yksityiskohdilla voi muuttaa koko tilan ilmettä ja valoisuus on avainsanana sisustuksessa. Tili päivittyy melkein päivittäin 9064 seuraajan nähtäville. 

Oliko jokin näistä tuttu teille? Entä löytyikö uutta seurattavaa? :)

Viikko 23

Mulla on nyt tässä kuussa tullut asiapostauksia, joten ajattelin tähän väliin tulla höpöttelemään mun todella kivasta alkaneesta viikosta. Nyt tosin ollaan jo torstaissa, mutta alkuviikko on mennyt niin lennokkaasti kaiken kivan parissa ja viikonlopulle onkin luvassa rentoutumista. 

Maanantai alkoi herkullisissa merkeissä, kun lähdettiin Maarian kanssa hamppareille. Meidän piti mennä aluksi Blind Burgeriin syömään, mutta pari minuuttia ennen sinne suuntaamista huomattiin paikan olevan maanantaisin kiinni. Hampurilaiset silmissä mentiinkin sitten Miamiin maistelemaan vastaavat burgerit. Ihan paras aloitus viikolle siis. 



Tiistaina puolestaan lähdin pikavisiitille Raumalle moikkailemaan Saraa. Oltiin hyvissä ajoin katsottu sopivaa päivää treffailla, jotta mä saan liput Onnibusin matkaan mahdollisimman edullisesti. Ja kauniin aurinkoinen päivä oltiinkin valittu, joten käytiin kiertelemässä Vanhassa Raumassa enemmänkin. Mua vaan harmitti älyttömästi, että olin aika huolimattomasti pakannut laukkuni matkaan, sillä niin aurinkolasit kuin kamerakin unohtui kotiin. Nappailinkin sitten muutaman fiiliskuvan tuolla mun puhelimen kameralla, kuten varmasti mua Snapchatissa ja Instagramissa huomasivat (nimimerkki molemmissa shinealine). 


Tänään mulla puolestaan oli eräs tapaaminen työpaikkaa varten ja pidetään sormet ristissä, että tuotti tulosta. Mun piti tänään myös lähteä tuon tapaamisen jälkeen kohti Tamperetta katselemaan S:n uutta kämppää, mutta suunnitelmiin tuli aamuyön aikana muutos. Hieman harmittaa suunnitelmien vaihdos, koska olin odottanut Tampere -viikonloppua aikalailla muutaman päivän ajan jo. Näillä näkymin astun Tampereelle vievään junaan sunnuntai ehtoona ja vietän viikolla aikaa siellä ellei nyt tuo tämänpäiväinen tapaaminen muuta ensi viikon suunnitelmia. Viimeistään ensi viikonloppuna kohtaan viimein mustamakkarasta tunnetun suomalaisen kaupungin, koska silloin olisi tarkoitus tehdä kierros Ikeassa... 

Nyt viikonlopun suunnitelmiin kuuluukin siivousurakka, rentoutuminen sekä muutamat kuvailut tulevia postauksia varten. Lisäksi mulla on iso kasa seuraamieni blogejen postauksia luettavana. Itseasiassa ihan hyvä tuo reissun peruuntuminen, sillä mulla oli aika paljon kaikkea puuhaa jäänyt kotiin, joita turhan kauan siirsin eteenpäin. Nyt on sitten aikaa tehdä nekin, mitä keskiviikon säntäilystä jäi jäljelle ja nauttia rennosta kotoilusta.  

Onko teillä ollut mukava viikonalku? Entä kivoja suunnitelmia viikonlopulle? ♥

Vinkkejä pienempään budjettiin ja säästämiseen

Mä olen muutaman vuoden elänyt opiskelijabudjetilla, joka suoraan sanottuna ei ole kovinkaan iso. Olen silti pienemmälläkin budjetilla pystynyt käyttämään rahaa arjen pieniin ihaniin hetkiin ja välillä pieneen luksukseenkin käyttämällä omia hyviksi havaitsemiani säästövinkkejä. Nyt ajattelin tulla jakamaan näitä vinkkejä teille, jos vaikka joku teistä taistelee pienemmällä budjetilla kesälomaansa tai haluaa säästää johonkin erikoisempaan. 

Usein opiskelijoilta kuulee, kuinka kuukautta on enemmän jäljellä kuin tilillä katetta ja, että nuudelit tonnikalan kanssa tulevat erityisen tutuiksi. Itsellä ei ole jälkimmäisestä kokemusta, mutta ensimmäinen oli alkuun todellakin tuttua huonon budjetoinnin takia. Nykyään mut tunnetaan ystäväpiirissä ihmisenä, joka saa pienenkin budjetin riittämään isoon määrään menoja. Asennoituminen elämään pienemmällä budjetilla on se kaiken a ja o säästämiseen ja, no, pienemmällä budjetilla elämiseen. 

Tässä postauksessa käsittelen vinkkejä liittyen ruokaan, ulkona käymiseen ja yleisiin menoihin. Parin viikon päästä tulee postaus, jossa keskityn vaatteisiin, asusteisiin ja kosmetiikkaan yhdessä oman ostokäyttäytymisen kanssa. Joten kannattaa pysyä linjoilla, jos niihinkin kaipailisi vinkkejä ;)

 Ruoka

► Keskity perusruokaan; jauhelihakastike, keitot, makaronilaatikko yms. 
► Ruokakaupassa hintavertailua eri tuotemerkkien kanssa. Tiesittekö, että halpamerkit Kotimaista, Rainbow ja Pirkka valmistetaan samoissa tehtaissa kuin kalliimmat brändimerkit? Kannattaa lukaista uudelleen valmistaja paketista. 
► Seuraile lehdistä/netistä kauppojen vaihtuvia tarjouksia sekä keskitä S - tai K -kortilla. 
► Ainakin meillä Porissa joissain ruokakaupoissa saa opiskelijakortilla 5% -10% alennusta ruokaostoksista. 
► Suunnittele useamman päivän ruokailut etukäteen, jolloin voit käyttää hyväksesi isompia pakkauskokoja tai erikoisempia (ja helpommin pilaantuvia) raaka-aineita useampaan ateriaan. 
► Suosi isompia marketteja, jos mahdollista. Pienissä lähikaupoissa hinnat ovat tuntuvasti isommat verrattaessa ostoskassin hintaa. Itse huomasin tämän ostaessani melkein samat tuotteet lähikaupastani ja isommasta marketista. Säästö oli useamman euron. 

 Ulkona käyminen

► Ystävän kanssa kahville? Kutsu ystävä luoksesi nauttimaan kahvista ja leipomuksista. Tai vaihtoehtoisesti nappaatte kahvit mukaan ja menette istuskelemaan kauniiseen puistoon nauttimaan kesäpäivästä. 
Subwayssa päivän subit edullisempia ja vaihtuu päivittäin. Lisäksi uuden korttisysteemin vuoksi kerryttää ostoksistaan pisteitä, joilla saa lunastettua ilmaisia subeja. 
► Ulkona syömisessä kannattaa pitää mielessä lounasajat, sillä useissa ravintoloissa silloin saa hyvää ruokaa edullisempaan hintaan. 
► Baareissa käydessä kannattaa tutkailla sisäänpääsy -tarjouksia, sillä joissain paikoissa saattaa olla ilmaiset sisäänpääsyt tiettyyn aikaan iltaa. 
► Porissa ja Raumalla suosittuja caliente -iltoja Amarillossa, jolloin halvempia hanajuomia. En tiedä onko kaikissa Amarilloissa. 
► Jos nappaat aina aamuisin kioskista yms. take-away kahvin mukaasi päivän menoihin, kannattaa se vaihtaa mieluummin kotona keitettyyn kahviin matkamukissa. Kahvi tippuu mukavasti aamutoimien aikana. 

Muita yleisiä menoja

► Internet -liittymä, johon sisältyy niin puhelimen kuin kodin netti. Et välttämättä kuitenkaan tarvitse erikseen kotiin omaa liittymää, sillä useat puhelimet pystyvät jakamaan Internetin koneeseen, jolloin yksi liittymä riittää. 
► Ellei sinulla ole rajoittamattomia minuutteja ja viestejä puhelimessa, kannattaa suosia Whatsappia ja sen puheluominaisuuksia.
► Liian korkea vuokra? Opiskelijana pystyt hakeutumaan opiskelija-asuntoihin, joissa kaikki menot ovat edullisempia. Jos puolestaan asut yksin kalliissa yksiössä samoin kuin ystäväsi, voitte etsiä kimppakämppää ja näin alentaa vuokraa ja muita kuluja. 
► Irroita laturit aina seinästä silloin, kun et niitä käytä lataamiseen. 
► Pyri pesemään täysiä koneellisia pyykkejä säästääksesi niin sähkön kuin vedenkin kulutusta. 
► Ruuan lisäksi kannattaa muutenkin liittyä erilaisiin kanta-asiakasohjelmiin saadakseen erilaisia vaihtuvia etuja. Näitä on ainakin itsellä edellä mainittujen lisäksi H&M, Suomalainen Kirjakauppa, Ikea, The Body shop... 
► Matkustaessa kannattaa huomioida opiskelija-alennukset, VR:n säästöhinnat sekä tietenkin Onnibusin halvemmat lähdöt. Liput kannattaa aina hankkia heti, kun tietää sellaisen varmasti tarvitsevan, koska hinnat noudevat lähempänä lähtöä. 
► Myös Facebookista löytyy kimppakyyti -ryhmiä, joista saattaa löytää halvemman kyydin matkalleen. Tässä kannattaa kyllä olla seikkailumielellä mukana ja itse en varmaan pystyisi vieraan ihmisen kyytiin... 

Vaikka haluaisi elää mahdollisimman pienellä budjetilla, ei kannata kuitenkaan ostaa kaikesta aina halvinta, sillä se saattaa loppupeleissä tulla kalliimmaksi. Kerron teille esimerkin. Itselläni hajosi puhelimen mukana tullut laturi enkä halunnut sijoittaa kahtakymmentä euroa uuteen. Kävin siis ostamassa halvemman muutaman euron laturin, joka kuitenkin hajosi alle kuukauden jälkeen. Ostin toisen halvan laturin ja sama kävi. Lopulta sijoitin uuteen merkkiä olevaan laturiin, joka on kestänyt useamman kuukauden. Päätelmänä tuhlasin aivan liikaa latureihin yrittäessäni säästää sieltä, mistä ei olisi kannattanut. 

Lisäksi kannattaa myös pitää kirjaa menoista ja tuloista, jolloin näkee paremmin, että mihin rahaa tuppaa menemään eniten. Itse käytän puhelimessani sovellusta Spending Tracker, jossa pystyy eri kategorioiden mukaan lajittelemaan käyttämänsä rahan. Muitakin vastaavia sovelluksia löytyy, mutta myös kalenteriin tai koneella Exceliin pystyy mukavasti kirjaamaan menonsa. 

Oliko teille hyödyllisiä vinkkejä? Entä unohdinko jonkun hyvän vinkin? :)