Keväiset muffinit

Mulla on aina ollut tapana viedä leipomuksia mukanani mennessäni tyttöjen iltoihin.  Lauantaina nähtiin tosiaan mun lukiotyttöjen kanssa ja päädyin leipomaan keväisiä muffineita. Omaan makeannälkään ei useammin tule leivottua, jottei ahmaise kertaistumalta pellillistä muffineita, kun itsehillintää ei ole nimeksikään. Siksi onkin mukava leipoa useammalle herkkusuulle mahdollisuuden saapuessa. 


Yllä olevasta kuvasta näkee hyvin nuo määrät, joiden mukaan mä teen ihan perusmuffinit. Yleensä mulla on tapana maun mukaan heittää taikinan joukkoon mitä milloinkin; mustikoita, mantelirouhetta, rouhittua valko - tai maitosuklaata, muita marjoja, porkkanaraastetta. Eli taikina on tosi perus, johon muuntelevuutta saa lisäämällä omaan makuun sopivia lisukkeita. Tällä kertaa en näihin lisännyt yhtään mitään erilaista vaan muffinit olivatkin laktoosittomia ja vähäsokerisia, sillä en muistanut yhtäkkiseltään muiden allergioita, joita tiesin useammallakin olevan. Pelasin siis aika varman päälle. 


Saadakseni hieman keväisempää näköä ja lisää makua muffineihin, tein niihin vaalean keltaisen kuorrutteen, jonka päälle vielä ripottelin aurinkoströsseliä. Ja tietenkin vihreät vuoat toivat entisestään keväistä tunnelmaa. Kuorrute oli tosiaan Dr. Oetkerin kuorrutejauhetta sekoitettuna laktoosittomaan maitoon sekä keltaista elintarvikeväriä tuomaan keltaista vivahdetta. Pussin ohjeessa mainitaan, että halutessaan kuorrutteen voi maustaa haluamallaan aromilla tai nesteellä, mutta pitäessäni muffinit mahdollisimman vähäsokerisina en lisännyt mitään ylimääräistä.

En löytänyt kotoani millään mun kakkukupua, jolla olin ajatellut muffinit kuljettaa ystäväni luokse vahingoittumina. Jouduin siis hieman soveltamaan ja nostin muffinilautasen korkeareunaisen tarjottimen sisälle ja painelin päälle kevyesti palasen foliota. Matkalla kävellessäni tuuli kuitenkin tykkäsi kovasti tarttua kyseiseen folioon ja jossain vaiheesssa matkaa tyrkeinkin foliota tiukemmin päälle välittämättä siitä meneekö kuorrute pilalle vai ei. Kaikeksi onneksi kaikki muffinit olivat perille saavuttuaan täysin samassa kunnossa kuin lähtiessäni kotoa, joten tuuria oli kyllä matkassa! Pikkasen kyllä silti hirvitti kävellä iso tarjoitin kädessä peläten sen tipahtavan tai muuten muffineiden menevän pilalle. Saipa muutama ohikulkijakin tuulen ansiosta vilahduksen näistä herkkumuffineista ;)

Maistuisiko teillekkin keväiset muffinit? ♥

Pääsiäinen

En tiedä onko tuo ulkona paistava aurinko vai muuten keväinen fiilis saanut mut ihan täysin innostumaan pääsiäisestä ja sen koristuksista. Oon täyttänyt mun pientä asuntoa pastellisilla pääsiäiskoristeilla, narsisseilla ja suklaamunilla. Jollain tavalla ne ovat vielä entisestään lisännyt mun keväistä fiilistä. 


Suklaamunien lisäksi olen herkutellut mämmillä, joka kuuluu kyllä ehdottomiin lemppari pääsiäisruokiin. Mun mielestä on hassua, että jokaisessa juhlapyhässä pääasiassa on ähkyyn saakka päätyvä herkuttelu. Sokerittoman kokeilun jälkeen ei ole kuitenkaan tarvinnut montaa suklaamunaa syödä ilman, että sokeriyliannostus on jo valmis. 



Tää pääsiäinen on muutenkin ollut mukavan rentouttavaa aikaa täynnä ihanaa ohjelmaa. Perjantaina oli pyhistä huolimatta ostoskeskus auki ja käytiin siellä pyörimässä Maarian kanssa. Ja lauantaina nähtiin todella pitkästä aikaa lukiokavereiden kanssa. On jotenkin hauskaa, kuinka pitkästäkin ajasta huolimatta puhe luistaa nopeasti ja kuulumiset tulee hyvin vaihdeltua kaikkien yrittäessä saada äänensä kuulumaan. Meidän porukassa ei kyllä koskaan ole vältytty lentävältä puheensorinalta ja hiljaiset hetket ovat vain jokin myyttinen asia. 


Pääsiäinen todellakin on ainakin mulle se talven ja kevään virallinen käännekohta. Voisin vain hymyillä kokoajan auringonsäteiden loistaessa ikkunasta sisälle ja luonnon vihreyden paljastuessa lumikinosten alta. Onneksi näin pääsiäisenä voi hyvillä mielin pysähtyä nauttimaan juuri näistä pienistä onnenhetkistä. 

Ihanaa pääsiäistä teille! ♥

Ohjelmarikas maaliskuun loppu

Hui miten nopeasti maaliskuu on sujahtanut ohi ja pääsiäisen jälkeen kuukautta on jäljellä vain muutama päivä. En silti valita, sillä huhtikuu mielessäni ainakin tuo kevään myös enemmän mukanaan, vaikka nytkin on vuorotellen lumisateiden kanssa saatu nauttia hieman keväisemmästä ilmasta. Onneksi mulla on loppu maaliskuu täynnä kaikkia ihania juttuja, joten aika varmasti tulee lentämään kuin siivillä kohti huhtikuuta. 


Tällä viikolla olen kerennyt jo moikkailemaan Saraa pitkästä aikaa ja tänään olisi luvassa Maarian kanssa kaupungilla käyntiä. Lauantaina puolestaan olisi tarkoitus viettää iltaa vanhojen lukiokavereiden kanssa, joista osaa en ole nähnyt vuoteen! Melko kaveripainoitteinen viikko siis. Välillä harmittaa, kun joitain ystäviä tulee nähtyä aivan liian harvoin, mutta onneksi ne oikeat ystävät pysyvät elämässä, vaikkei kovin usein näkisikään. Onneksi voi luottaa pääsiäisen vapaisiin, jolloin suurimmalla osalla on hyvin aikaa viettää aikaa läheisten kanssa ja sopia paremmin menoja. Pääsiäisessä tosiaan itselleni on tärkeintä nuo läheisten kanssa vietetyt hetket, herkulliset pääsiäisruoat sekä tietenkin suklaamunien suurkulutus. 


Ensi viikolla puolestaan pääsiäisen jälkeen on myös kivoja hetkiä luvassa. Ja myös ehkä vähemmän ihana hammaslääkärikäynti, jota olen tässä jo muutaman viikon odottanut innolla. Mulla tehdään viimeinen käynti juurihoidosta, mikä ei ole yhtään miellyttävää, mutta mun hammaslääkäri on todella symppis ja mukava tyyppi, joten selviän varmasti. Hammaslääkärin penkistä olisi tarkoitus suunnata suoraan joko Helsinkiin tai Turkuun riippuen siitä, millaiseen laivamatkaan päädytään S:n kanssa. Vaihtoehtoina on joko mennä päivä Tallinnassa risteilylle tai pelkästään 23h risteilylle Turku-Tukholma välille. Innolla kyllä odotan ihan kumpaa vain reissua! 


Kuvat tässä postauksessa eivät kyllä ole tältä viikolta, joten ei kannata ihmetellä, että olisi saatu ihan noin paljon lunta. Käytiin viime kuun puolella kuvailemassa Poroholmassa Raumalla ja oli ihan älyttömän kylmä. En suostunut ottamaan hanskoja käsistä ja melkein luovutin siltä päivältä kuvailut vallan. Kylmästä huolimatta näistä kuvista tuli omaan silmään ihan kivoja ja mukava, että on vielä ainakin yhdet kuvat, joissa on kaunis lumimaisema. 

Miten te vietätte pääsiäistä? ♥

Kolme viikkoa ilman sokeria

Muutama viikko sitten eksyin lukemaan artikkelin hyödyistä, joita seuraa jättämällä valkoisen sokerin pois ruokavaliosta. Itse olen todellinen sokerihiiri ja houkuttelin myös S:n kokeilemaan mun kanssa tätä, sillä motivaatio pysyy parempana kaverin kanssa sekä S kaipasi myös näitä luvattuja hyötyjä. Meidän kokeilu kesti kolme viikkoa, joka oltiin jo aluksi päätetty. 

On ehkä hieman harhaanjohtavaa puhua sokerittomasta kokeilusta, sillä sokerin lisäksi luovuimme vaaleasta leivästä ja pyrimme lisäämään hedelmien ja kasvisten määrää ruokavaliossa. Artikkelista tosiaan saatiin hieman neuvoa, mitä ruoka-aineita vältellä ja mitä lisätä. 

Seuraavaksi ajattelin kertoa näistä välteltävistä ja lisättävistä ruoka-aineista ja kuinka ne meillä toteutuivat. Meille tärkeimpänä oli saada jätettyä karkit ja muut makeiset, mutta myös pyrkiä muillakin tavoilla sokerittomaan ruokavalioon. 

Välteltäviä: 
Tuoremehut, limsat, jääteet. Tuoremehuja en kovinkaan ole juonut aiemminkaan, joten se oli helppo jättää pois. Jääteet myös jäivät helposti, sillä niitä on tullut ainoastaan kesäisin litkittyä. Limsa puolestaan kokiksen suurkuluttajalle oli vaikeata. Muutaman kerran kolmen viikon aikana tuli ostettua se 250ml tölkki Coca-Cola Zeroa, jossa ei sokeria ole käytetty makeutuksena. 
Grillikastikkeet ja kevytsalaatinkastikkeet. Näitä ei oikeastaan muutenkaan tullut käytettyä kuin ainoastaan Subwayssa tai kahvilan salaateissa. Kolmen viikon aikana näiltä vältyttiin vallan. 
Vaalea leipä. pasta ja riisi. Vaalean leivän ostot jätettiin kokonaan, mutta leivoin itse pari kertaa sämpylöitä normaalista vehnäjauhosta ja kaurahiutaleista. Pastaa käytimme silti, mutta riisiä ei tainnut olla aterialla tuona aikana. 
Peruna. Tätäkään ei kovin vältelty. 
Murot ja myslipatukat. Itse en kumpaakaan kovin muutenkaan syö, joten jäivät helposti pois. S puolestaan sai syödä kaapissa olleet murot loppuun. 
Keksit ja pulla. Molemmat jäivät pois. 
Tomaattikeitot ja -kastikkeet. No tosiaan tomaattiallergikkona näitä ihan muutenkin on tullut välteltyä. 

Hedelmien ja kasvisten kanssa olen ollut aina todella huono kokeilemaan mitään uusia, vaan juuri ja juuri ne pakolliset on tullut syötyä. Siksi odotinkin innolla näiden lisäystä ruokavalioon ja uusien makuelämyksien löytämistä terveellisemmistä vaihtoehdoista. 

Lisättäviä
Marjat. Pakasteesta tuli hankittua erilaisia marjoja smoothieen heitettäväksi. 
Hedelmät. Kolmen viikon aikana tuli kokeiltua uudempiakin hedelmiä, mutta pääasiassa persikkaa ja kiiviä tuli syötyä enemmän kuin yleensä. Myös omenaa tuli syötyä päivittäin pieneen napostelunälkään. 
Vihannekset ja juurekset. Yritin keksiä jokaiseen ateriaan uuden tavan lisätä vihanneksia. Porkkanaa, palsternakkaa, maissia ja herneitä sai melkein jokaiseen ateriaan helposti mahdutettua. 
Tumma leipä, pasta ja riisi. Tummaa leipää syötiin pääasiassa itsetehtyjen sämpylöiden lisäksi. Hieman hassua oli tuo pastan ja riisin sijainti molemmissa listoissa, mutta pyrittiin ostamaan tummaa pastaa tavallisen sijaan. Riisiä ei tainnut olla laisinkaan käytössä. 
Puuro. Puurosta en ole oikein koskaan välittänyt, mutta nyt tuli muutaman kerran aamulla syötyä puuroa hedelmien ja marjojen kaverina. 

Sitten päästäänkin siihen mielenkiintoisimpaan aiheeseen tässä kokeilussa eli ne luvatut hyvät vaikutukset yleiseen mielialaan ja väsymykseen. Itse en kovinkaan huomannut eroa energiatasossa, mitä oikeastaan eniten odotin tässä kokeilussa. Mieliala ja syömättömyydestä johtunut ärtyneisyys puolestaan väheni, joten uskon sokerinhimon olleen aiemmin syynä turhaan kiukutteluun. Lisäksi odotin kovasti sokerin jättämisessä sen vaikutusta vatsanseutuun, sillä sokeri lisää riskiä ylipainoon ja kerryttää sokerin tuottamaa rasvaa vatsanseudulle. Itse huomasin päinvastoin sokerin jätettyä ylimääräistä turvotusta, joka luultavimmin johtui lisääntyneestä kasvisten syömisestä, johon kroppa ei ole aiemmin niin tottunut. 

Tämä kolme viikkoa oli kuitenkin yllättävän helppo ja sen päätyttyä olen huomannut kaipaavani paljon vähemmän sokerisia asioita kuten limsaa ja karkkeja. Tuon kolmen viikon aikana ainoastaan kerran mennessäni nälissäni kauppaan mukaan tarttui suklaapatukka, jonka suorastaan ahmein kaupan ulkopuolella. Tästä päättelinkin, että kauppaan ei tulisi koskaan mennä erittäin nälkäisenä, sillä silloin tulee ostettua helpommin kaikkea turhaa. 

Nyt tuosta kokeilun loppumisesta on mennyt melkein kaksi viikkoa ja huomaan sen muokanneen todella paljon ruokavaliota. Kasvikset ja hedelmät ovat vieläkin enemmän mukana ja herkut vähemmässä määrässä. Välillä saattaa mennä huomaamatta päiviä ilman minkäänlaista sokeria. Kokeilu siis toimi siinä, missä sen eniten halusinkin eli sokerin vähentämisessä. En muista sanoinko koskaan blogissa, mutta täysstoppi sokerille oli pakollinen askel vähempisokeriseen ruokavalioon siirtymisessä, sillä ilman sokerittomuutta en olisi tutkaillut tarpeeksi omia tottumuksiani. 

Oletteko te koskaan miettineet sokerin vähentämistä tai onko teillä omia kokemuksia aiheesta? :)

Keväistä inspiraatiota

En olekkaan hetkeen jakanut minkäänlaisia inspiraatio -kollaaseja, joten nyt tulisi kolmin kappalein erilaisia vaatetukseen, sisustukseen ja kosmetiikkaan liittyen. Kaikista kollaaseista löytyy tuotteita, joita tällä hetkellä oikeasti kaipaisin kaappejani täydentämään, mutta joita kaikkia en todellakaan tule ostamaan lähimaillakaan. Kollaaseja kootessa mä en katsellut merkkejä tai hintaa, sillä kuvat ovat vain havainnollistamassa ja antamassa inspiraatiota sen tyylisestä tuotteesta, jota haen :)

Vaatekaappiin

Takkeja. Keväällä ehdottomasti päälle eksyy useimmiten nahkatakki ja kaipaisinkin hieman naisellisempaa mallia. Multa löytyy musta ja konjakkinen takki jo kotoa, mutta näistä musta on jo niin loppuunkulunut, että toiselle samanväriselle olisi tilaa. Puuterista tai luonnonvalkoista nahkatakkia puolestaan olen joka vuosi ihastellut kaupoissa, mutta vielä en ole saanut aikaiseksi hankkia. Nahkatakkien lisäksi kevättakkeihin kaipaisin hieman rennompaa ja pidempää takkia mielellään vaaleassa sävyssä, sillä omistan jo valmiiksi mustan trenssin, joka käy tummemmasta takista. 

Kenkiä. Mä en aluksi innostunut yhtään vallitsevasta trendistä käyttää arjessa tuollaisia treenikengän näköisiä tossuja, mutta nyt kaipaisin itsellenkin sellaisia kenkähyllyyn. Kuinka mukava sellaisilla olisikaan kävellä joka paikkaan. Haluaisin ehkä tuollaiset kivat väripilkut jalkojani koristamaan, mutta mustat saattaisivat olla käytännöllisemmät mun muutenkin värikkäässä pukeutumisessa. Nudet korkkarit puolestaan on jo hetken ollut mun toivelistalla vanhojen ollessa jo niin huonossa kunnossa. Ja koska vanhat kengät olivat enemmän roosaan taittavat ja haluaisin enemmän tuollaiset nudet. 

Housuja. Oon hamstrannut viimeisen vuoden aikana ison kasan housuja kaappiini, mutta vielä kaipaisin kevättä ja kesää ajatellen valkoiset housut sekä tuollaiset keskitummaa denimiä olevat farkut. Mä en osaa sanoa, että tykkäisinkö niiden olevan hieman tuollaiset revityt, mutta sovittamalla sekin selviää. 

Asusteet. Ostin kevättä ajatellen itselleni mustan pikkulaukun ja se on ollut niin kovin käytössä, että kaipaisin sen rinnalle nudempaa tai muuten vaaleampaa yksilöä. Kuvassa oleva laukku maksaa sellaisen lähes tuhat euroa, joten sitä ei mun budjetilla tule hankittua, mutta tuollainen pohjasta pyöreälinjainen laukku voisi olla kivaa vaihtelua mustalle suorakaiteelle. Lisäksi ranteeseen haluaisin uuden kellon, joka olisi kivan yksinkertainen ja kaikkiin asuihin sopiva. Työpaikoilla yms. on mukavampi vilkaista ranteestaan aikaa kuin, että kaivaisi puhelimensa jostain kellonkatselua varten. 

Kotiin

Keittiöön. Olen jo useamman hetken etsinyt sopivia purnukoita kaikille jauhoille ja pastoille, sillä mua itseäni ärsyttää suunnattomasti pitää kaikkia erinäköisiä pakkauksia hyllyllä. Mun keittiössä sattuu olemaan avohyllyt kaappien sijaan ja silloin kaikki ne näkyvät koko asuntoon rumasti sieltä hyllyiltä. Tuollainen monitoimikone on puolestaan ollut mun unelmana siitä saakka, kun muutin pois kotoa, sillä se tekee leipomisen niin helpoksi. En kuitenkaan tähän asuntoon sellaista saisi mahtumaan millään :/ 

Saatuani uudet aterimet joululahjaksi, en ole halunnut laittaa niitä mun aterinlaatikkoon, koska aion hankkia tuollaisen bambupuisen, joka sopii enemmän niiden arvolle. Vielä ei vain ole tultu käytyä Ikeassa saakka sitä nappaamassa. Samalla reissulla pitäisi vihdoin hankkia viinilaseja, joita en vieläkään omista! Ikeasta en kuitenkaan paistinpannua hanki, sillä edellinen yksilö sieltä on jo täysin tuhoutunut ja kaipaisinkin uutta parempaa, mielellään tuollaista ihanan vaaleanpunaista pannua. 

Makuuhuoneeseen. Ostin hetki sitten itselleni ihanan pöytälampun jalan ja siihen täytyisi enää löytää sopiva varjostin. En vain osaa valita millainen sen tulisi olla. H&M:n Home -puolella olen jo jonkin aikaa ihastellut noita lasisia korurasioita ja sellaisen hankkimisen olenkin jo päättänyt. Ainoa este tähän asti on ollut valita kullan, hopean ja pronssisen väliltä. 

Kylppäriin. Mulla on todella pieni kylpyhuone, jossa ei kovinkaan ole ylimääräistä säilytystilaa. Haluaisinkin sinne tuollaisen pyörillä kulkevan siistin hyllykön, jonka voisi aina siirtää sieltä pois suihkuun mennessä. Lisäksi pyykeille haluaisin hieman siistimmän vaihtoehdon kuin nyt käytössä olevat Ikean siniset kassit. 

Kosmetiikka

Kasvot. Mulla on tällä hetkellä käytössä tuo Maybellinen Dream matte mousse ja olen hetken miettinyt vaihtavani sen johonkin toiseen sen loputtua. En kuitenkaan ole vielä osannut yhtään miettiä millainen se seuraava voisi olla, joten olisi kiva saada kommentteihin suositteluja :)

Silmät. Silmämeikkiini kaipaisin valokynää peittämään tummia silmänalusia. En ole koskaan meikannut kulmiani mitenkään ja Instagramia selatessa kaikkien kulmat on niin upeat, että haluaisin itse kokeilla myös ja siksi hankintalistalla olisikin hyvä kulmaväri. 

Huulet. Mä käytän huulipunaa päivittäin! Ja hetken mietinnässä on ollut hankkia huultenrajauskynä, jotta punaa ei tarvitsisi olla joka sekunti lisäilemässä. Lisäksi kesälle olisi kiva löytää hieman nudempi huulipuna, joka kuitenkin vivahtaisi pinkkiin, sillä mun huulille ei sovi kylmät sävyt. 

Hajusteet. Mulla oli aiemmin käytössä tuo Jimmy Choon hajuvesi ja luultavasti hankin sen seuraavalta laivareissulta mukaani ellen löydä mieluisampaa tuoksua. Hajuvesien valinta on aina mun mielestä todella vaikeata, kun ne tuokuvat aina ihan erille pulloissa kuin itsellään. 

Joko teillä on keväiset hankinnat mielessä? :)

Postauksen kollaasit tehty Polyvoressa

Keväistä Yyteriä ja unimaailmaa

Pari päivää sitten näytti kovasti siltä, että kevät olisi kaikessa loistossaan saapunut meille tänne. Käytiin sen kunniaksi yhdessä mun lempparipaikoista eli Yyterissä. Ja onneksi käytiin, sillä eilen saatiin pieni lumiannos takaisin yhdessä voimakkaan tuulen kanssa. Käytiin aiemmin talvella tuolla kanssa ja silloin siellä ei pystynyt olemaan viittä minuuttia kauempaa, sillä merellä on aina kylmempää ja tuulisempaa. Nyt siellä olisi hyvin viihtynyt kauemmankin aikaa auringon paistaessa ja raikkaasta meri-ilmasta nauttien. Kaiken lisäksi tuolla ei näkynyt yhtään ketään muita ellei mennessä ja tullessa vastaantulleita lasketa. Ihana rauha siis. 


Tämän ihanan maiseman jaon lisäksi halusin tällä kertaa keskustella myös unista. Mä olen aina nähnyt todella paljon unia, jotka suurimman osan muistan myös herätessäni. Osa unista jää mun mieleen pitkiksi ajoiksi, sillä muistan erään painajaisen, jonka näin ollessani pieni esikoululainen. Mun unissa sekoittuvat mun elämässä tapahtuvat asiat yhdessä pelkojen kanssa, mutta myös muut ajankohtaiset asiat sekä historialliset tapahtumat. Mä usein saatan kuluttaa päivästä useammankin hetken miettien edellisen yön unia ja sitä mistä ne ovat mun uniin päätynyt. 


Unethan tosiaan muodostuvat alitajunnassa sijaitsevista mietteistä ja saattavat sisältää piilotettuja merkityksiä omasta elämästä ja sen tapahtumista ja tekemisistä. Luin joskus, että unien kautta meidän on mahdollista päästä kurkistamaan meidän menneisiin elämiin ja sen jälkeen välillä olenkin unien jälkeen pohtinut sitä mahdollisuutta. Varsinkin muutama toistuva uni on saanut mut miettimään, että olenkohan mahdollisesti kuollut edellisessä elämässäni kyseisellä tavalla, josta unia usein näen. Välillä puolestaan jään niin kiinni unen maailmaan, että tekisi mieli jatkaa unia, jotta tarinan näkisi loppuun saakka. 


Näitä mun toistuvia unia on periaatteessa kaksi. Ensimmäisessä unessa matkustan laivalla, joka muistuttaa Titanicia. Laiva tosiaan joutuu onnettomuuteen ja mä yritän parhaani mukaan siinä unessa pelastaa itseäni ja muita ihmisiä. Mun muistamat pätkät unesta vaihtelevat, mutta niitä yhdistelemällä olen saanut hyvän kokonaisuuden siitä, että ne kaikki tapahtuvat aina samoin unessa. Toinen toistuva uni on lento-onnettomuus, mutta sen uskon enemmänkin johtuvan mun lentopelosta yhdistettynä mun intohimoiseen Lentoturmatutkinta -ohjelman katseluun. Nämä kaksi toistuvaa unta kummittelevat aika usein mielessä, mutta myös monet muut unet jäävät pitkiksi ajoiksi mieleen. Mun mielestä tälläiset asiat ovat vain niin jänniä, että mistä ne tulevat ja tarkoittavatko ne mitään erityistä. 


Toisin kuin nukkuessa, Yyterissä mielestä katoavat kaikki ajatukset ja rauha laskeutuu koko kroppaan. Siksi tuolla on aina ihana käydä ihmettelemässä ja lievittämässä turhaa stressiä. Meri on mulle aina sellainen paikka, jossa mieli lepää ja saa uutta virtaa arkeen. Ja kyllä tuntee itsensä ja ongelmansa pieniksi ison meren äärellä autiolla kuuden kilometrin mittaisella rannalla. 

Näettekö te erikoisia unia? Entä mikä paikka tuo teille rauhan ? :)

Ps. Käykää myös kurkkaamassa eilen julkaistu Tyylimatka vuodelta 2010. 

Tyylimatka: 2010

Tyylimatka -postaussarjassa kuljetaan ajassa taaksepäin ja tutkaillaan mun tyylin kehittymistä virheineen ja onnistumisineen. Joka toinen perjantai ilmestyvässä postauksessa käydään yhden vuoden tyyliä läpi alkaen vuodesta 2008 aina vuoteen 2014 saakka. Postaussarjan kuvien laatu vaihtelee paljonkin kuvanottolaitteista johtuen. Koko postaussarja löytyy tagin 'tyylimatka' alta. 

Tällä kertaa olisi kuuden vuoden takaisia kuvia vuodelta 2010. Kyseisen vuoden aikana oma elämä meni suurta tunteiden vuoristorataa ja tyylikin muuttui päivästä toiseen. Harmittaa ettei ne kovinkaa kameralle ole tallentuneet tai sitten ovat kadonneet bittiavaruuteen. Kokeilin paljon kaikkia erilaisia (ja kammottavia) kokonaisuuksia, mutta aloin myös pikkuhiljaa löytämään niitä omaan tyyliin sopivia palasia. 

1. Edellisenä vuonna nähty otsatukka jatkoi mun kasvoilla ja sai mut näyttämään kymmenen vuotiaalta. Tässä kuvassa on jotain söpöä ja viatonta, joka periaatteessa saa mut haluamaan takaisin tuohon aikaan. 2. Muuten samanlainen kokonaisuus, mutta pipo ja auki olevat hiukset ovat vaihtuneet kammottaviin isoihin renkuloihin korvissa. Kivasti erilaisia kuvioita ja materiaaleja samassa asussa. Ehdoton ei! 

 3. Olin menossa mun taatan hautajaisiin tuossa asussa ja siksi täysin mustissa. Tuo on silti sellainen asu, jonka voisin vieläkin hyvin kuvitella päälleni, vaikkakin lisäisin siihen jotain vaaleaa vaatekappaletta mukaan. 4. Tää kuva merkkasi sellaisen aikakauden alkua, jolloin pidettiin kunnon asukuvauksia tyttöjen kanssa lähtiessämme ulkoilemaan. Ja laittautumista kesti aina kauan. Voin syyttää (toivottavasti!?) illan juomia tuosta ihanasta legginsisukkahousuista yhdistettynä korkkareihin.

 5. Leopardikuviota mekollisen verran? Ouh jeah. Hiukset on tässä kuvassa todella kivasti ja saa mut kyllä kaipaamaan niitä kovasti. Tuo ruskea neuletakki oli mun ehdottomia lemppareita ja löytyikin päältä joka toinen päivä siihen saakka, että unohdin sen kerran narikkaan ja tiemme erosivat. 6. Tosi in oli myös yhdistää tuollaisia pidempiä ginan trikoopaitoja/-mekkoja legginseihin. Tuolloin tuo oli tosi kiva ja trendikäs, mutta nyt omaan silmään se näyttää vain melko halvalta. 

7. Taas lisää mun ehdottomia tuon ajan lemppareita oli tuo bolero, joka joko kietaistiin rusetille taakse tai sidottiin vain edestä rinnan alle. Tässä asussa en kuitenkaan ymmärrä, miksi on tarvinnut alle laittaa paita, joka tekee kiristyksen myös lantiolle. 8. Onpa mulla ollut hyvä ryhti... Mutta asiaan eli tuohon asukokonaisuuteen. Rakastin tuota mekkoa yli kaiken ja yhdistin sen lempparineuleeseen, ei siis voi mennä vikaan. Tuo outo nutturasotku puolestaan ei ole kovinkaan imarteleva ja bikineiden niskalenkki aika mauton. Kivana väripilkkuna tosin toimii tuollainen pinkki laukussa ja korviksissa. 

Vuonna 2010 näiden kuvien ja muistikuvien mukaan mun tyyli koostui:
○ Legginseistä ja farkkulegginseistä
○ Pitkistä topeista mekkoina
○ Tummemmista sävyistä
○ Erilaisista kerran kokeiluista kuten kuvan 2 korvikset

Yleisesti ottaen vuonna 2010 tuli kokeiltua paljon erilaisia tyylejä aina rennosta klassisempaan. Arjessa näkyi paljon legginsejä yhdistettynä erilaisiin paitoihin tai sitten juurikin trikoomekkoja. Vuosi 2010 oli myös hiusten osalta kaikista vaihtelevin, sillä vuosi alkoi otsatukalla, jonka sain kasvatettua pois kesään mennessä. Syksyllä leikkasin sen takaisin viimeistä kertaa. Välissä hiusten pituus kasvoi myös, kunnes viimeisimmän otsatukan leikkauksen yhteydessä siitäkin napsaistiin reippaammin. 

Entä, löytyykö näistä vielä jotain mun vaatekaapista? Oikeastaan ei. Nuo villakangastakit ovat molemmat vielä eteisessäni, mutta tuota ruudullista en ole useaan vuoteen käyttänyt. Sininen puolestaan oli juuri päällä. Takkien lisäksi myös kuvissa 1 ja 2 vilahtava huivi saattaa löytyä laatikon pohjalta. Kuvan 8 valkoinen mekko on vieläkin kaapissa, mutta kutistunut usean pesun seurauksesta aivan liian lyhyeksi käyttöä ajatellen. Muut ovat jo löytäneet uuden omistajan tai muun häviöpaikan. Kuvien 3 ja 4 hame oli yksi lemppareita ja jossei se olisi jäänyt pieneksi, käyttäisin sitä vieläkin. 

Miltäs näyttää vuosi 2010? Löytyikö teiltä mitään samoja elementtejä? :)

Negatiivisesta positiiviseksi

Olen täällä blogissa varmasti kyllästymiseen saakka maininnut, että positiivisella asenteella löytää negatiivisemmistakin asioista hyvää, ainakin myöhemmin. Tällä kertaa listasin omia viimeaikojen positiivisia niin, että kerron niiden huonot lähtökohdat ja kuinka ne muuttuivatkin positiivisemmiksi. Nämä mun jutut ovat kyllä ehkä niitä elämän pienimpiä positiivisuuksia, mutta muutama pieni positiivisuus muuttaa koko päivän tuplasti aurinkoisemmaksi. 

 ○ En ole useista työhakemuksien kirjaamisesta huolimatta löytänyt vielä kesälle työpaikkaa, mutta viime viikolla varmistui, että pääsen viettämään Pori Jazzit taas aamusta iltaan kadulla myymälää pystyssä pitäen. Tiedättekö sellaisen työn, joka ei edes tunnu työltä, kun se on niin kivaa? Tuo on juuri sellainen mulle. 

○ Mulla on ollut ihan kamala päänsärky melkein viikon johtuen särkevästä hampaasta. Tänään kuitenkin olen joko liian tottunut päänsärkyyn tai se on hävinnyt, sillä ekaa kertaa pitkään aikaan en ole tarvinnut särkylääkettä. 

○ Seurailtiin S:n kanssa jenkkien tahtiin Scream Queens -sarjaa, jota kerettiin noin viisi jaksoa katsomaan kunnes unohdettiin se. Nyt se kuitenkin tulee ihan suomi -televisiosta FOX:ilta, joten pääsee katsomaan sitä teksteillä ja jatkamaan nauramista älyttömälle huutokomedialle. Ja näkemään hauskoja pastellisia asuja. 

 ○ Päivät ovat olleet tylsiä opparinkirjoittelun ja hakemuksien kirjaamisten täyttämiä. Työskentely kuitenkin maistuu paljon mukavammin, sillä pian on pääsiäinen, jolloin on luvassa hyvää ruokaa ja vanhojen ystävien treffaamista. Ja pääsiäismunia unohtamatta!

○ Ulkona vallitseva märkä ja loskainen keli ei houkuttele yhtään, mutta ne ovat askelia kevääseen päin. Aurinkokin näkyy nykyään useampia tunteja päivässä ja ikkunasta saa ihanaa valoisuutta asuntoon. Kevät on niin pian täällä, enkä meinaa malttaa odottaa. 

○ Ihanan sävyiset tulppaanit kestivät vain muutaman päivän verrattuna edellisiin valkoisiin. Sain kuitenkin muutaman ylimääräisen päivän nauttia kauniista terälehdistä maljassa. 

○ Vaatekaapista ei löydy mitään päälle pantavaa, sillä kaikki on käytetty jo miljoonaan otteeseen. Kuitenkin säät ovat alkaneet muuttua kevääseen päin ja pitkästä aikaan saa alkaa pukeutumaan keväisempiin ja kesäisempiin vaatekappaleisiin. Ja kauppoihinkin on alkanut saapua ensimmäisiä kevätvaatteita aikaa sitten jo. 

○Sokerittoman kokeilun aikana kaikkialla näkyi uutuusherkkuja, joita en päässyt maistelemaan. Ensimmäisenä sokerillisena päivänä pääsin maistelemaan Fazerin uutuus suklaalevyä, mikä ei kuitenkaan ollutkaan mitenkään niin erikoinen kuin millaiseksi sen himoissani olin ajatellut. Pian tulossa muuten postausta siitä, miten mun kolme viikkoa ilman sokeria sujui. 

Tälläinen muutama positiivisuus on näihin lähiaikoihin kuulunut. Kaivelin myös hieman kuvia kännykän kätköistä ja voihan nenuli kuinka vaikeata ne oli saada koneelle siirrettyä. Mun tietokoneella ja puhelimella taitaa olla melkoinen riita meneillään, kun eivät suostuneet yhteistyöhön kovankaan yrityksen jälkeen. 

Mutta mitäs ihanaa teille kuuluu? ♥

Epäimartelevia blogikuvia vol. 3

Sunnuntain ratoksi olisi taas luvassa niitä vähän vähemmän onnistuneita kuvia, joita ei tulisi muuten laitettua blogiin. Jos kiinnostaa selailla vielä enemmän epäimartelevia blogikuvia, se onnistuu täältä. Itselleen on kyllä kiva silloin tällöin nauraa, koska elämä ei saa aina olla vakavaa ;)

 " Tässä on varjoisaa, olisikohan tuolla parempi"

 "Eihän sitä huomaa, jos pureskelen purkkaa samalla?"

 " Hei, mitä ihmettä, tässä on jotain pitsiä!?"

 "Älä nyt kuvaa, kun vilkuttelen sulle!!"

 "Tiesitkö, että tällä torilla oli vuonna 1878 yksi todella iso kala?"

 " Mullapas onkin yksi salaisuus, jota en sulle kerro "

 " Musta tulisi hyvä malli, kun osaan mutristaa huulia samallailla kuin ne"

 " Siis sanoiksä just, että mä en saa enää purkkaa syödä kuvatessa?" 

 " Hihhih, täytyy tanssahdella... Mulla on kylmä ja vessahätä... Otas nopeeta niitä kuvia"

" And now I am a dude"

Itse ainakin kaipasin tähän sunnuntaihin hieman jotain hauskaa ja itselleen nauraminen jollain tasolla käy tuosta kaivatusta hauskuudesta. Mulla on tosiaan koko viikon ollut ihan älytön päänsärky johtuen mun hampaasta ja päivät onkin menneet jonkinlaisessa horroksessa buranan voimilla. Hammaslääkäri on onneksi parin viikon päästä, johon saakka aion sinnitellä säryistä huolimatta. Toivottavasti muilla on ollut kivempi viikko ja vielä ihanampi viikonloppu ♥

Mikä oli suosikki epäonnistuneista? :)

15 faktaa minusta

Monessa blogissa on ollut hauskoja faktapostauksia ja niistä innostuneena olen silloin tällöin muistaessani kirjoitellut ylös hieman erikoisempia faktoja musta, jotka eivät välttämättä blogissa muuten tule esille. Koska mulla on nyt ollut muutaman päivän ihan mieletön päänsärky, joka ei ole antanut aivoille yhtään mahdollisuutta toimia, päätin tulla postailemaan noita faktoja sekä yhden unohtuneen asun.

1. Olen todella hyvä suunnittelemaan ja kehittelemään päässäni, mutta tosi huono toteuttamaan tai kirjoittamaan niitä järkevästi ylös. Ja monesti nämä mun suunnitelmat ovat aivan liian monimutkaisia selittää muille, minkä huomasin ollessani tapahtumavastaavana opiskelijajärjestössämme. Jouduin aika paljon tekemään kaiken itse saadakseni ne onnistumaan mun suunnitelman mukaan. 

2. Tosiaan äskeisessä kohdassa esille tullut opiskelija-aktiivisuus. Mä viihdyin pari vuotta meidän opiskelijajärjestössä hoitaen tapahtumavastaavan ja tuutor-vastaavan hommia. Silloin saatoin viihtyä hyvinkin koulussa iltamyöhäselle saakka pitämässä meidän toimistoa auki tai askarrellen kaikkia uusia kivoja juttuja siihen liittyen. Kovasti sai töitä tehdä, mutta silti pari mun elämäni antoisinta vuotta. 

3. Mä en tiedä montaa adjektiivia. Tai tiedän, mutta en koskaan käytössä niitä muista tai saa mieleen ja siksi käytänkin vain muutamaa adjektiivia. Mä myös miellän jokaiseen adjektiiviin aivan liikaa tiettyjä tunteita, jolloin en voi niitä käyttää siihen sopimattomassa asiayhteydessä. Kielten opiskelussa kanssa vaikeiten mulla on jäänyt mieleen adjektiivit. 

4. Mä uskon jumalaan. En ole kovin uskovainen tai käy kirkossa, mutta mä uskon siihen, että meillä on taivaassa joku huolehtimassa. Mä uskon myös kohtaloon ja tarkoitukseen. 

5. Soitan samoja biisejä repeatilla kyllästymiseen saakka. Joskus löytäessäni jonkun uuden hyvän laulun, se saattaa soida niin kauan putkeen, että osaan sanat ulkoa. Tällä hetkellä soi Mikan Hurts

6. En koskaan kehtaisi antaa kenenkään kuunnella mun soittolistaa, sillä muutama 'hävetys' tulisi vastaan. Mulla on tapana Spotifyissa lisätä listalle kaikki sellaiset biisit, joita tykkään kuunnella taustalla kotona tehdessäni kaikkea. Toisin sanoen siellä on kaikki mun mielestä koukuttavat kappaleet, joiden tahtiin hoilaan. 

7. Mun ainoat lemmikit on olleet kaksi gerbiiliä, mutta en oikein koskaan ole edes lemmikkiä kaivannut. Silti katsoessa söpöjä kuvia ja videoita kissoista ja koirista tekisi mieli omistaa samanlainen karvapallo.

8. Mä olen melko siroluinen ja pelkäänkin murtavani paikkojani. Kunnolla mulla on ainoastaan yksi kylkiluu murtunut ja jättänyt kammottavan pienen kuopan kylkeen. Pienempiä murtumia mulla on ollut hieman enemmän; jalkapöydässä, ranteessa, toisessa kyljessä ja rintalastassa.

9. Mulla on suuri viha-rakkaus -suhde mun hiusten kanssa. En ole niitä koskaan värjännyt ja tykkäänkin ihan omasta väristä, mutta niissä on muutama hassu pyörre, jotka tekevät hiustenlaiton välillä tosi rasittavaksi. Tuossa ylläolevassa kuvassa tulee tosin hyvin selville vasemmalla ohimolla oleva pyörre, joka usein näkyykin hiusten ollessa kiinni. 

10. Jotkin mun mielipiteet on melko vanhoillisia ja siksi olen kuulemma usein väärässä. Muilla saa olla mielipiteet, jos ne ovat trendikkäämpiä. Mä en kuitenkaan mielipiteilläni koskaan estäisi ketään elämästä haluamaansa elämää, mutta mielipiteilläni on väliä omaa elämääni kohtaan.

11. Olen elämäni aikana asunut Helsingissä, Raumalla, Ulvilassa ja Porissa. Näistä kotikaupungiksi silti miellän eniten Ulvilan. 

12. Mä pelkään ovikellon soittoa silloin, jos en odota ketään käymään. Mun oven takana on käynyt sen verran outoja kaupustelijoita yms., että pelkkä ovikellon särähdys saa mut jännittymään. Nykyään en enää avaa ovea tuntemattomille.

13. Mä olen todella huono olemaan väärässä, mutta oikein kamala ollessani oikeassa ja toinen väärässä. Meillä on välillä ihan hullunkurisia väittelyjä mamman kanssa tosi yksinkertaisista asioista, joissa toinen on väärässä. Viimeisin väittely tapahtui Onnibussin toiminnasta, että miten se toimii. Mä olin oikeassa, mutta väittelyä kesti melkein tunti ja mamma ei vieläkään myöntynyt olevansa väärässä. 

14. Mä en ole koskaan maistanut sushia, mutta haluaisin. En kuitenkaan koskaan uskaltaisi nälissäni maistaa niitä, sillä pelkään pettyväni ja muulloin ei oikein ole ollut mahdollisuutta kokeilla. 

15. Olen todella itsekriittinen ja usein saatan maata sängyssä valveilla ruoskien itseäni jostain typeristä asioista, joita olen sanonut tai tehnyt. Itsekriittisyys näkyy myös siinä, että saatan vähätellä paljonkin omia taitojani

Ihanaa viikonloppua kaikille! ♥