Tavoitteita?

Tavoitteita? Olin suunnitellut kirjoittavani asioista ja tavoitteista vuodelle 2016, kunnes tajusin, ettei mulla ole oikeasti vielä mitään pitäviä suunnitelmia tai tavoitteita ajateltuna. En osaa tältä istumalta sanoa ollenkaan, että mihin tämä vuosi tulee mua viemään. Mutta sehän on vain hyvä asia, sillä elämä osaa yllättää joka päivä. Ja niin tuli kyllä yllätyksenä tämä koko vuoden vaihtuminenkin enkä edes ole vielä sisäistänyt uuden vuoden olevan jo 2016. Jotenkin viime vuotta tuntui olevan jäljellä kovinkin kunnes sitä ei enää ollutkaan. Tänään aionkin istahtaa kahvikupposen äärelle miettimään itselleni tavoitteita ja suunnitelmia sekä samalla aikatauluttaa opintojen loppusuoraa, työhakemuksien kirjoittamista ja bloggaamista, jotta arjesta tulisi hieman järjestelmällisempää. 


Välillä on ihan hyvä hengähtää hetkeksi ja nauttia pienestä tauosta muuten niin kiireisessä maailmassa. Elämä sujahtaa aivan liian nopeasti eteenpäin. Kuitenkaan ilman tavoitteita ei pääse kokemaan omia unelmiaan, sillä nuo tavoitteet vievät meidät lähemmäksi niitä erilaisilla päämäärillä. En haluisi jonain päivänä herätä ja huomata unelmieni menneen ohi, koska en ollut tehnyt mitään tavoittaakseni niitä. Ja unelmia mulla kyllä riittää aivan liikaakin välillä. Niistä pitäisi löytää ne realistisimmat ja suurimmat, joiden perustella lähteä tavoitteita rakentamaan. 


Neule / New Yorker // Housut / GinaTricot // Kengät / Reserved //Huivi / Tommy Hilfiger

Vuoden ainoa tavoite on pian löytää harjoittelupaikka, jotta saisin opintoni suoritettua. Uskon, että olen joutunut odottamaan mahdollisuuttani siihen, koska mun varalle on jotain niin upeaa. Ja upeaa ei voi tiputtaa syliin ilman odottelua, koska siihen pitää valmistautua, jotta sen upeuden tajuaa. Aionkin ottaa tämän vuoden avoimin mielin vastaan ja ihmetellä vuoden lopussa, millaiseksi tämä vuosi muotoontuikaan. Lisäksi olisi hyvä löytää muutama pienempi tavoite, kuten vaikka pitää enemmän hemmotteluhetkiä tai leffailtoja. 

Millaisia tavoitteita teillä on vuodelle 2016? :)


9 kommenttia

  1. Iselläkään ei ole sen kummempia tavoitteita vuodelle 2016.. :D Jotenkin sitä ei vaan ole tullut ajatelleeksi niitä, aion ottaa tämän vuoden ihan vaan rennosti.. :) Ja aivan älyttömän ihana asukokonaisuus sulla näissä kuvissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta kivahan se vaan on elää ilman painetta päästä tiettyihin tavoitteisiin :) Ja kiitti, tykkään itsekkin tosi paljon ja onkin usein eksynyt päälle :)

      Poista
  2. Onhan se tavallaan tosi hyvä juttu, ettei ole liian suuria odotuksia yhdelle vuodelle, että muistaa myös elää! :) Omat tavoitteeni liittyvät lähinnä kandin tekemiseen ja kunnon kohottamiseen - haluaisin vähän tikistyä ja saada lihasta lisää ja sen eteen olen valmis tekemään töitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! :) Nuo tavoitteet kuulostavat hyville; ei liian ankarille mutta määrätietoisille kumminkin. Tsemppiä niihin :)

      Poista
  3. Mulla on myös tavoitteena saada harjoittelupaikka ensi kesänä ja tarkoitus olis alkaa etsiä sitä jo pian! :)

    http://riikkamaria.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen etsiminen kannattaa kyllä aloittaa ajoissa... Vaikkakaan sekään ei takaa sen löytymistä. Itse olen kesästä saakka etsinyt ja voi olla vähän meidän alalla vähissä paikat :/ Minkä alan harjoittelua sä etsit? :)

      Poista
  4. Tavoite on valmistua ja saada erinomaisia tai edes hyviä arvosanoja, tyydyttävät ei ole vaihtoehtoja. Pyrin tekemään rauhassa kaikki tehtävät ja treenaamaan kymmensormijärjestelmää niin kauan, että sekin on erinomaista :)

    Tavoite myös rohkaistua ja oppia pitämään omia puolia ja vieläkin enemmän sosialisoitumaan.

    VastaaPoista
  5. Tavoite on valmistua ja saada erinomaisia tai edes hyviä arvosanoja, tyydyttävät ei ole vaihtoehtoja. Pyrin tekemään rauhassa kaikki tehtävät ja treenaamaan kymmensormijärjestelmää niin kauan, että sekin on erinomaista :)

    Tavoite myös rohkaistua ja oppia pitämään omia puolia ja vieläkin enemmän sosialisoitumaan.

    VastaaPoista