Päivä Helsingissä

Päivä Helsingissä. Lähdettiin viime lauantaina S:n kanssa aikaisin aamulla kohti Helsinkiä. Olin menossa käymään Bloggers Inspiration Day:ssa ja samalla reissulla oli tarkoitus juhlistaa hieman mun perjantaisia synttäreitä. Meillä tosiaan lähti Onnibus Porista kohti Helsinkiä jo 6.30, mutta matka sujui oikein mukavasti auringonnousua katsellessa. Ikävänä maisemana nähtiin suuri joukko sinisiä valoja Kokemäen kohdalla ja myöhemmin kuultiin siellä auton törmänneen junaan. Itseasiassa oltiin aluksi menossa junalla, mutta onneksi pihiys voitti ja ei oltu kyseisessä junassa, jolloin fiilis reissuun olisi voinut olla täysin eri.


 Bussi oli Kampissa jo kymmenen aikaan ja ensimmäisenä suunnattiin aamupalalle Picniciin. Oltiin vasta edellisenä iltana tajuttu, että lauantai oli pyhäinpäivä, jolloin suurin osa kaupoista yms. on kiinni. Hieman harmitti, sillä sen aikaa, kun itse olin tuolla bid:ssä oli S:n tarkoitus shoppailla. Meillä Porissa Puuvilla vietti ensimmäisiä synttäreitään ja oli myös lauantaina auki, joten eipä tullut pieneen mieleen, että pääkaupungissa ei olisi ostoskeskukset auki. Hyvin tuo kuitenkin sai kulutettua aikaansa mun viettäessä inspiroivaa aikaa muiden bloggaajien kanssa.


 Oltiin onneksi otettu melko aikainen bussi takaisin kotiin, joten mun tapahtuman jälkeen nähtävyyksien katselemiseen jäi pari tuntia. Haluttiin mennä käymään Tuomiokirkolla ja ensimmäistä kertaa ikinä tepastelin portaat ylös kirkon tasanteelle. Usein olen tuolla kirkolla käynyt, mutta ihaillut vain alhaalta torilta tuota jykevää Helsingin tunnuspiirrettä. Ja verrattuna aikaisempiin vierailuihin tuolla, ei näkynyt paljoakaan turisteja. 


 Tuomiokirkolta lähdettiin takaisin Kamppiin ja käytiin nappaamassa kaupasta evästä bussimatkalle. Meinattiin melkein myöhästyä bussista, sillä luultavasti yhtenä ainoana avoimena ruokakauppana Kampin Supermarket oli vetänyt ihmisiä jonoiksi saakka. Jonotettiin vapaalle kassalle melkein kymmenen minuuttia, jota ei oltu otettu huomioon nopealle evässhoppailulle. Kerettiin onneksi hyvin kotimatkalle, josta suurimman osan torkuin pitkän ja tapahtumarikkaan päivän jälkeen. 

Vaatetuksen suhteen mulla oli pienoinen vaatekriisi. Halusin päälle jotain mahdollisimman mukavaa bussimatkoja ajatellen, tarpeeksi lämmintä nähtävyyksien katselemiseen ja kuitenkin erittäin nättiä bid:iä ajatellen. Edellisenä päivänä S hankki mulle synttärilahjaksi uuden neuletakin ja sen ympärille aikalailla halusin loppujen lopuksi koko asun koota. Mustavalkoisen neuleen vastapainoksi viininpunaiset housut toivat kivasti väriä. Ei tullut vilu, oli tarpeeksi mukavaa ja erittäin söpöä ja nättiä :)

Tykkään kyllä, että päiväreissutkin muualla ovat tarpeeksi pois arjesta. S:n kanssa matkakuume nousee aina lähtiessämme edes hetkeksi reissuun ja odotankin opintojen loppumista, että pääsisi kunnolla reissaamaan maapalloa ympäri. 


6 kommenttia

  1. Upea toi neule <3

    http://janitaqq.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Hei vitsit kirjotin jo aikasemmin päivällä sulle kommnentin kännykällä mut jostain syystä se ei suostunu lähettämään sitä,mur! :D Halusin tosiaan vaan sanoa, että toi asu tosiaan sopii hyvin kaikkiin niihin kolmeen tarkoitukseen - inspiration day -tapahtumaan, kaupungilla kiertelyyn ja matkustamiseen, hyvä valinta siis! :) Kauhea toi junaonnettomuus, toivottavasti siinä ei kellekään käynyt pahemmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Hyvä, että kaikki tarkoitukset täyttyivät muidenkin mielestä :) Kännykällä välillä on ongelmia bloggerin kanssa, tai ainakin itse olen huomannut :/

      Poista
  3. Ihania kuvia! Toi sun neule on tosi kiva <3

    VastaaPoista