Inside my mind

Oon lähiaikoina ollut todella hukassa bloggaamisen kanssa. Mulla on vihko täynnä postausideoita ja kamera täynnä kivoja kuvia, mutta jotenkaan en saa näitä molempia mielessä yhdistettyä järkeväksi kokonaisuudeksi. Osa aiheista tuntuu välillä niin hölmöiltä yksinänsä ja olen aina ollut huono sekoittamaan eri asioita keskenään samaan postaukseen. Tuntuu niin tönköltä hypätä yhtäkkiä asiasta A asiaan B, vaikkakin välillä niinkin olen tehnyt. Toivonkin itselleni hieman rutiinista rikkoutumista ja liiasta kontrollista irtipääsemistä, sillä ylijärjestelmällisyys on suurimpana syynä tämänhetkiseen fiilikseen. 


 Mulla on muutenkin erittäin outo tapa, että tietyt asiat vain pitää mennä niinkuin mielessäni nään tai muuten saan ihan kamalan sekoamisen. Poikaystäväkin on onneksi pikkuhiljaa tottunut siihen, että välillä kuuluu vain 'iiiiii' suusta, kun jokin on väärässä järjestyksessä. Mulla on esimerkiksi sängyssä kaksi tyynyä, joihin ei saa koskea päällä !? Sehän kuitenkin on tyynyjen perustehtävä ja silti se on mulle iso ongelma. Aika naurettavia itseasiassa monet näistä mun jutuista onkin. Ja yhtään en tiedä, mistä ne ovat tulleet. Täytyisi varmaan pyytää tuota parempaa puoliskoa kirjaamaan näitä outouksia ylös... Ja sitten niille voisi nauraa kaikki. 


 Ulkoisesti mä en monenkaan tutun silmään vaikuta erittäin järjestelmälliseltä, koska sitä mä en oikeastaan ole. Mutta mulla on oma järjestelmä, mitä pitää noudattaa. Asunnossakin mulla on monet tavarat omasta mielestä järkevässä paikassa säilytyksessä, mutta jollekkin toiselle ne ovat täysin oudoissa paikoissa. Eniten tämä asia on lähiaikoina tullut esille puhuttaessa yhteisestä kodista S:n kanssa. Vaikka oikeastaan asummekin jo toistemme luona, olisi yhteinen koti aika suuri järjestelykysymys mun oikkujen vuoksi. Kuitenkin tuo ymmärtää hyvin mun outouksia ja ainakin vielä on antanut mulle vapaat kädet kaiken sisustukseen ja järjestykseen liittyen. Saa nähdä, mitä todellisuus sitten on muuton tapahtuessa. 


Mun ei tosiaan pitänyt tänään avautua blogissa mun oudosta järjestelmällisyydestä vaan mun kivasta arkisesta syysasusta. Kuvat on otettu viime viikolla, kun vielä hetkisen tarkeni ulkona nahkatakilla. Oon tänä syksynä ihastunut tuohon petrolinsiniseen. Tässä asussa on oikeastaan kaikki lempparijuttuja ja olen onnellinen niiden sopiessa hyvin yhteen. Silti kaappiin olisi tarvetta saada vielä muutamia kivoja asioita, kuten viininpunaiset housut. 

Hiusasiaakin on varmaan pian blogissa, sillä mun hiukset on kasvanut hieman viime leikkauksestaan. Nyt ne saa jo tutulle ranskanletille ja en osaa päättää, että kävisinkö lyhentämässä niitä kesäiseen malliinsa vai annanko kasvaa takaisin hieman pidempään malliin. 

Muita kohtalontovereita? :)

11 kommenttia

  1. Hyvä kirjoitus! :) Tiedän niin ton tunteen bloggaamisen kanssa kun tuntuu välillä ettei saa mitään järkeviä postauksia aikaan. Mulla käy myös monesti niin, että on kuvat valmiina mutten vaan millään keksi mitä niiden yhteyteen kirjoittaisin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Juuri tuo, ettei keksi kuvien yhteyteen mitään kivaa kirjoitettavaa, on turhauttavaa :D

      Poista
  2. Pohdin kans jokseenkin samoja juttuja bloggaamisen suhteen. Aiheita on mistä kirjoittaa, mutta en osaa oikein pukea niitä juuri tällä hetkellä sanoiksi ja en saa oikein kivoja kuviakaan yhdistettyä postauksen aiheeseen.

    VastaaPoista
  3. Pohdin kans jokseenkin samoja juttuja bloggaamisen suhteen. Aiheita on mistä kirjoittaa, mutta en osaa oikein pukea niitä juuri tällä hetkellä sanoiksi ja en saa oikein kivoja kuviakaan yhdistettyä postauksen aiheeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se inspiraatio sitten jossain vaiheessa tulee :) Itsellä tosiaan vihossa ideoita kirjoitettuna 'väärin sanoin' ja odottelevat oikeiden sanojen löytymistä, joten suosittelen ne vaikka ihan kuvin tai sanoin kirjoittaa jotenkin ylös parempaa aikaa odotellessa :)

      Poista
  4. hyvä postaus! Tiiän niin mistä puhut.... Välillä ei ole yhtään inspistä blogin suhteen mutta kyllä se onneksi sitten aina sieltä jostain taas löytyy :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Ja juu kyllä sitä inspiraatiota itsellä oikeastaan on, mutta toteutus on hukassa :/

      Poista
  5. Mullakin on joskus hukassa motivaatio bloggaamiseen, mutta monesti on attanut se, kun pitää pienen tai vähän suuremmankin tauon, niin sitten sitä taas jaksaa. :) Mutta kuulostaa niin tutulta ja voin vain samaistua sun kanssa! Tosi nättejä kuvia sinusta, ihanan syksyisiä. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :)) Juu, motivaatio moneenkin asiaan on välillä kadoksissa ja tulee takaisin pienen hengähdystauon jälkeen :)

      Poista
  6. Hahhaah hitto nauroin tuolle sun oudolle tavalle :DDDD "iiiiiiii" :DDD Mulla on kans kaikkia outoja tapoja, joissa ei monissa oo mitään järjen hiventäkään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja se on vielä sellainen kimeä "iiii" ja kestää nii kauan, että asia on taas järjestyksessä :'D Oudot tavat tekevät meistä vaan persoonallisempia, tai näin haluan itse uskoa :) Ja olenkin sun blogistas näitä välillä bongaillutkin, kun olet niistä kertonut :)

      Poista