Mustan pitsin yö

Pitkän työputken jälkeen lomailu tuntui todella vieraalta käsitteeltä, mutta jotenkin lomailuun sopeutuminen kävi nopeasti. Nyt olenkin sitten lomaillut ja laiskotellut ihan riittämiin ja tarkoitus on vielä hetkinen jatkaakki. Näihin löhöilyn täyteisiin päiviin olen koittanut mahduttaa kaikkea järkevääkin ja viime perjantaina onneksi viimein saapui kauan odottamani Rauma-visiitti. Siellä juhlittiin Mustan pitsin yötä, joka päättää viikolla vietetyn pitsiviikon. En ollut ollut miljoonaa vuoteen mustassa pitsissä ja edellisestä Raumalla käynnistäkin oli vierähtänyt jo melkein kuukausi. 





Ilta sujui ihanasti tyttöjen juttuja höpötellen, mansikoita maistellen sekä pitkästä aikaa valkkaria siemaillen. Juuri sellaista rentoa ja mukavaa aloittelua ja laittautumista. Koska tosiaan Mustan pitsin yötä juhlittiin ja olen kuullut/muistelisin, että silloin kuuluu päältä löytyä jotain mustaa ja pitsistä, eksyi päälleni uudelleen uusi pitsijakku. Asu oli muutenkin melko mukava päällä, mutta silti tarpeeksi juhlava 'bileiltaan'. Meidän bileilta tosin loppui jo kahen aikaan yöllä kebabbilan kautta kotio nukkumaan. 

Odotan kyllä innolla syksyä, jotta näkee taas useammin noita kaikkia kivoja ihmisiä Raumalla. Ja oli niin kivaa kyllä törmätä moneen tuttuun tällä reissulla. Oon silti tänä kesänä eksynyt hieman useammin sinne kuin verrattuna edelliseen, ja hieman tuntuu jo haikealta ajatella häämöttävää valmistumista, sillä sen jälkeen ei tiedä yhtään, mistä itsensä löytää. 

Musta pitsi; jei vai nei? :)

2 kommenttia

  1. Musta pitsi on aina ehdottomasti jei! :) Joko odotat innolla syksyn muotia? Itselllä on loputon lista siitä mitä kaikkea pitäis hankkia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän sitä aina on mielessä kaikkea syksyä varten ostoslistalla, mutta aika hyvin oon saannu kesän aleista hankittua syksyksikin kivoja juttuja :)

      Poista