Featured Slider

Ruskaa harmauden keskelle | ootd

Tässä harmaudessa iskee kyllä pakostakin ikävä kaunista kultaista ruskaa. Vielä olisi yhdet asukuvat jäljellä tuosta hieman valoisammasta kaudesta, josta ei aivan liian kauaa saanut nauttia. Muutenkin tämä syksy on mennyt täysin lentäen ohi ja ihan hetken päästä käännetään kalentereissa sivu joulun odotukseen. Viimeiset kaksi viikkoa onkin mennyt ensin Lissabonissa opintomatkan merkeissä, josta on todellakin tulossa miljoona postausta, joten varautukaa! Viimeinen viikko puolestaan on juostu koulun ja työn välillä ja kaikki vapaa-aika yritetty parannella matkalta tuliaisina tuotua kurkunpääntulehdusta. Onneksi nyt alkaa taas hieman arki helpottumaan ja pääsen ehkä vihdoin purkamaan matkakuvasaldoa blogiin saakka. 
Ruskan aikaan mun asut ovat aika sävy sävyyn ulkona vallitsevan väriloiston kanssa. Beige ja ruskea tulee silloin paljon helpommin valittua asun värimaailmaksi, vaikka silloin helposti hukkuu tuohon kauniiseen taustaan. Syksyyn sopivat murretut sävyt jäivät multa tänä vuonna täysin väliin ellen niihin lumen tultua päädy, mutta toisaalta jotenkin omaan mieleen tänä vuonna on iskenyt hieman neutraalimpi värimaailma. Kuka uskoisi mun joskus sanovan niin? 

Tietenkin hieman omaan silmään pistää edelleen tuo takin beigempi ruskea verrattuna noiden ylipolvensaappaiden konjakkisempi lämmin ruskea, mutta toisaalta täytyykö kaikkien sävyjen aina olla täysin toisiinsa mätsäävät? Ruskeaan on helppo yhdistää musta ja valkoinen, jollaisia mun arjessa käyttämät asut usein ovatkin. Mustaan alaosaan en koskaan ole osannut yhdistää muuta kuin vaalean yläosan, joka useimmiten on juurikin valkoinen. Se on kuitenkin niin helppo ja klassinen yhdistelmä, että sillä ei voi mennä pieleen. 
Asun asusteet ovat myöskin melko simppelit, kuten koko asu kokonaisuudessaan. Pastellisävyinen kaulahuivi tuo lisää pehmeyttä ruskeaan ja mustaan, mutta kuvaaja olisi saanut ehkä huomauttaa huivissa vilkkuvasta pesulapusta, joita en koskaan muista leikata pois. Laukkuna puolestaan on samettipintainen musta laukku kultaisella hihnalla. Tämä laukku oli itseasiassa melkoinen pikaostos, sillä mun vanha musta pikkulaukku oli mystisesti hajonnut ja tarvitsin töihin mahdollisimman huomaamattoman mustan laukun. Niitä ei kovin ollut mieleisiä kunnes eksyin kurkkaamaan Ur&Pennin hyllyä, josta tämän laukun nopeana herätteenä ostin. Kuitenkaan en ole katunut jälkeenpäin, sillä laukku on klassisen kaunis ja samettipinta sopii erinomaisesti syksyyn ja talveen tuomalla mukavaa materiaalinmuutosta asuihin. 
Vuoden harmain viikko vietettiin viime viikolla ja sen kyllä tuntee mielialassa. Varsinkin, kuten mainitsin, oli viime viikko erittäin kiireinen. Mä vieläkin ihmettelen, miten oonkin selvinnyt siitä puhtaalla sisulla. Mulla oli tosiaan heti Lissabonista saapumisen jälkeen viikonloppu täynnä töitä, joskin ääni oli jäänyt jonnekkin lentokoneen uumeniin. Heti viikonlopun jälkeen selvisikin, että kurkunpääntulehdus oli syynä mun erittäin mielenkiintoiseen ääneen ja sain puhekiellon. Siitä huolimatta kävin pakolliset tunnit koulussa ja jatkoin loppuviikkoon töiden merkeissä hieman käheämmällä äänellä. Nyt onneksi ääni on hyvin palautunut rasituksista huolimatta ja alkanut viikko näyttää paljon rennommalta verrattuna edelliseen. Tosin eräs tärkeä tapaaminen jännittää sekä pitäisi alkaa asennoitumaan miljoonan projektin deadlinen lähestymiseen. Onneksi kuitenkin kaiken tämän ohella on aikaa rentoutua kodin lämmössä lunta odotellessa. 

Mitä teille kuuluu? ♥ 



Pelkojen kohtaamista jälleen | Lentopelko

Ollaan tänään lähdössä viimein meidän opintomatkalle Lissaboniin, jossa meneekin koko seuraava viikko. Tämä tarkoittaa myös sitä, että mun olisi jälleen aika kohdata yksi mun isoimmista peloistani; lentäminen. Olen blogissa kirjoittanutkin muutaman postauksen koskien tuota pelkoani (täällä ja täällä), jonka kuitenkin olen päättänyt rohkeasti kohdata toteuttaakseni pelkoa suurempia unelmia. 
Tammikuussa lensin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ja silloin kirjoitin mun fiiliksistä seuraavan tekstin:

"Takaisin Helsingissä mä tunsin itseni voittajaksi. Mä olin rohkeasti kohdannut mun yhden suuren pelkoni ja selvinnyt siitä. Mä olen niin kauan antanut monien asioiden vaikuttaa mun unelmien toteutumiseen, mutta viime vuonna tein itselleni lupauksen, että mä toteutan itseäni ja unelmiani huolimatta kaikesta siitä muusta. Ja niin se pitäisikin olla. Meillä on tässä elämässä vain rajallinen määrä aikaa, joten miksi me pidäteltäisiin meidän unelmia sen sijaan, että pyrittäisiin toteuttamaan ne!"

Tuo teksti kuvastaa edelleen mun fiiliksiä aiheesta ja tammikuisen matkan jälkeen lensin uudelleen elokuussa Berliiniin. Olin suunnitellut ja luonnostellut tuostakin postausta jatkumona tälle lentopeloista kertovalle tarinalle blogissa, mutta se kiireiltä jäi. Haluan kuitenkin näillä peloista kertovilla postauksilla rohkaista muita sekä kirjoittaa ylös itselleni ne tunteet ja ajatukset, jotta myöhemmin pelkojen ollessa korkealla voin muistuttaa itseäni. 

Mulla jäi kuitenkin vahva positiivinen fiilis Berliinin lennoista Easyjetillä. Asiaan vaikuttivat niin lyhyt lentoaika kuin myös erinomainen henkilökunta. Koskaan ei kuitenkaan ole kahta samanlaista lentoa, mutta näistä tänä vuonna lennetyistä neljästä lennosta voin ammentaa rohkeutta lentää jälleen tänään. 

Mä päätin viime vuonna, että mä en enää pelkää vaan tavoittelen unelmiani täysillä. Siitä päätöksestä mä päädyin opiskelemaan mun unelmien alaa, joka yksinkertaistettuna keskittyy matkailualan liikennöintiin ja matkanjärjestämiseen (tarkemmin voit lukea tästä postauksesta). Mun suurena ammattiunelmana on päästä työskentelemään lentoliikenteen parissa joko lentokentällä tai lentoyhtiöllä. Matkailualan opiskelu on myös ollut yhtenä suurena syynä mun matkustusinnon lisääntymisessä. 

Eräs hyvä ystäväni, joka matkustelee paljon sanoi mulle yhden asian, joka todellakin muutti mun ajatusta lentämiseen liittyen; koneessa ollessa hän pohtii ainoastaan sitä, että on matkalla kohti unelmiaan. Mä inspiroiduin tuosta ja koen itse lainaavani tuota ajatusmaailmaa omaan lentopelkooni. Lisäksi omaa pelkoani on lievittänyt se, että ennen lentoja yritän saattaa kaikki keskeneräiset asiat loppuun. Kerron rakkailleni, että välitän heistä. Niin, että voin rauhallisin mielin astua koneeseen ja toteuttaa uuden haaveen. 

Postaus on aika ajatuksenvirtaa, mutta niin se on aina ennen lentoja. Pelot ja unelmat kiertelevät toisiaan mun mielessä ja vatsanpohjassa on pientä jännitystä. Koska meillä on lennot vasta illalla, ehtii tämän koko päivän vain pohtimaan iltaa ja pelon kohtaamista. Onneksi kuitenkin on vielä miljoona asiaa hoidettavana ennen kentälle lähtemistä, joten se onneksi estää liikaa stressaamasta itse lentoa. 

Onko teillä lentopelkoa? ♥



Syksyn värejä | ootd

Syksy on kyllä ehdottomasti mun lemppari vuodenaika kevään ohella. Ja sosiaalisessa mediassa on tullut huomattua, etten ole todellakaan ainoa. Siksi onkin harmittanut oma ajanpuute eikä syksystä ole päässyt nauttimaan ihan täysillä tai inspiroitumaan/inspiroimaan blogin puolella oikeastaan yhtään. Ei kuitenkaan huolta, nyt syysloman aikana onkin ehtinyt hieman syyskuvailemaan, joten ainakin hetkinen mennään syksyisissä merkeissä täällä blogissa. 
Aloitetaanko tutusti ensin käymällä hieman läpi sitä, miten tämänkertainen syksyinen kokonaisuus syntyi? Tämä kuvissa näkyvä kombo on itseasiassa jo pariin otteeseen testattu ja hyväksi todettu, joten ainakin realistisuus sekä arkeensopivuus on täydellinen. Tässä asussa olen tosiaan käynyt niin koulussa kuin koulun jälkeisissä iltamenoissa. Asun idea lähti ihan täysin tuosta syksyisemmästä kukkamekosta sekä ylipolvensaappaista, jotka täydentävät täydellisesti toisiaan. Lämpimämmän syksyn vuoksi myös kevyempi nahkatakki kuului asustukseen, vaikka sävyltään onkin hieman vaaleampi kuin saappaiden konjakkinen sävy. Silti sävyt loivat kauniin harmonian ja ainakin omaan mieleen ovat syksyisiä. 

Mä taisin juuri viime vuonna pohtia blogissa sitä, että voiko kukkamekkoja pitää myös kesän jälkeen ja silloin jo todistin kysymykseni vastauksen olevan kyllä. Tänä vuonna ei siis ollut yhtään kysymysmerkkiä siitä, etteikö kukkamekko sopisi myös ruskaan, varsinkin jos kukkamekon väritys on helpommin yhdistettävissä murrettuihin sävyihin. Mustapohjainen pienikukkainen mekko onkin ihan täydellinen juuri tähän vuodenaikaan. 
Kuten jo mainitsin on tässä syksyssä ollut aivan liikaa ajanpuutetta. Tuntuu, ettei tunnit vain riitä ihan kaikkeen ja pitäisi muistaa pitää myös itsestään huolta ettei syysflunssat iske voimalla juuri huonoimmalla mahdollisella hetkellä. Mä olen jälleen syksyn myötä ollut erittäin inspiroitunut omista opinnoistani enkä voi edes sanoin kuvailla, kuinka mahtavalta tuntuu edelleen tuntea olevansa juuri niin mulle suunnitelluissa opinnoissa. Oi kun olisi vain aiemmin tiennyt! 

Opintojen ohella on tullut myös työskenneltyä ihan superissa työssä sekä koettua jälleen yksi mahtava kokemus Nordic Business Forumissa vapaaehtoisena. Ollaan myös työskennelty pitkiä tunteja meidän opintomatkan parissa, jossa olen tosiaan co-project managerina, joten innolla odotan sitä hetkeä, jolloin ollaan siellä matkalla nauttimassa töiden hedelmistä. Puolentoista viikon päästä kutsuukin siis ihana Lissabon. 

Tällä viikolla on onneksi ollut lomaviikko, jolloin tosin ei ihan täysin ole koulutehtävistä päässyt eroon. Oon kuitenkin saanut viettää aikaa rakkaiden parissa ja nauttia syksystä hieman enemmän kuin ikkunan läpi. Lauantaina puolestaan kutsuu I Love Me -messut, joissa mun olisi tarkoitus parina päivänä kierrellä katselemassa kaikkea ihanaa hyvinvointiin liittyvää. Ainakin itselleni tuo tapahtuma tulee loistavaan saumaan, sillä omasta hyvinvoinnista on täytynyt pitää entisestään parempaa huolta. Palailenkin varmaan seuraavaksi messutärppien/-vinkkien merkeissä!

Mitä teille kuuluu? ♥


Miksi emme uskalla?

Viime aikoina mun mielessä on monta kertaa pyörinyt ajatus siitä, että emme aina uskalla myöntää asioita itsellemme tai kertoa ajatuksiamme ääneen muille. Lisäksi usein näitä hetkiä tulee kaduttua vielä vuosienkin jälkeen, että miten asiat voisivatkaan olla, jos olisi tietyssä hetkessä vain uskaltautunut olemaan rehellinen itselleen ja muille. Kaikki jätetään aina liian myöhään, vaikka oikeasti emme menettäisi mitään siinä hetkessä. Vielä enemmän muhun on iskenyt pelkoa siitä, että aika on oikeasti niin rajallista, että miksi pitäisi joutua katumaan niitä tekemättä jättämiään asioita sen sijaan, että uskaltaisi ja katuisi tekemiään asioita.
Kuten sanoin, olen lähiaikoina jotenkin erittäin paljon pohtinut myös ajan rajallisuutta. Törmäsin erääseen keskusteluuni ihmisen kanssa, joka monta vuotta myöhemmin kertoi ajatuksistaan, joita oli pitänyt sisällään aivan liian kauan. Lohduttominta asiassa oli se, että jos hän olisi kertonut nuo ajatukset aikoinaan, olisi hän saanut oikeanlaista vastakaikua ajatuksilleen. Silloin vuosien päästä keskustellessamme asiasta ei tietenkään ajatukset olleet pysyneet samoina vuosien vieriessä. Kaikelle on olemassa oma aikansa. Kuitenkin ehkä silti, jottei katuisi sanoo asiat vaikka myöhässä kuin ei ollenkaan. 

Itse olen ehkä myöskin jättänyt asioita sanomatta niille sopivimmassa tilanteessa, jolloin ne pyörivät mielessä katumuksina. Itseään lyö siitä, että täydellisessä tilanteessa ei osaakaan avata suutansa ja erilaiset mahdollisuudet menevät siksi ohi. En uskalla useinkaan sanoa ääneen, jos oikeasti jotain haluan; oli kyseessä työpaikka tai muu mahdollisuus. Mitä oikeasti pelkään? Sitä, että saan haluamani vai sitä, etten saa haluaamaani? Koska en sitä ainakaan saa olemalla hiljaa. 

Toisaalta tällä viikolla on nähty, ettei kannattaisikaan avoimesti myöntää sitä, mitä haluaa. Jos yhtään on avannut uutissivustoja on viihdeuutisissa kovaan ääneen toitotettu erään missifinalistin katkeruutta missi -tittelin jäätyä vain haaveeksi. Mutta eikö siitä saisikin avautua, että hei nyt harmittaa ja paljon on sen eteen tehty? Se, minkä lehdistö tulkitsi katkeruudeksi, itse tulkitsin harmitukseksi ja suruksi. Itsekin toivoisin löytäväni itsestäni sellaista rohkeutta avata omat harmitukseni kaikkien silmille, mutta tämä uutisointi vie niitä ajatuksia taaksepäin. 
Tää aihe on todellakin sitä syvällisempää mielenmaisemaa niin itselleni kuin blogillekkin. Olen jo jonkun aikaa vältellyt näitä aiheita, koska olen pelännyt. Olen pelännyt sitä, kuka ne tekstit lukee ja, kuka ymmärtää ne väärin. Toisaalta en ole myöskään pystynyt olemaan itselleni rehellinen, joten miten voisin olla täysin rehellinen blogissakaan.

Kadehdin niin niitä ihmisiä, joilla on ollut selkeät suunnitelmat alusta lähtien ja, jotka ovat uskaltaneet tavoitella omia unelmiaan. Kateuden ohella pelkään sitä, että olen jo auttamatta myöhässä omien unelmieni kanssa. Kadun liian monia tekemättömiä, sanomattomia, ajattelemattomia asioita, että välillä se sattuu aivan liikaa. Siksi muistutankin teitä ja itseäni tässä ja nyt, että uskaltamalla sanoa ne asiat ääneen helpottaa tulevaisuuden itsensä taakkaa sydämeltä. 

Kadutko sinä sanomatta ja tekemättä jättämiäsi asioita? ♥